sanoimme TAHDON ja tahdomme edelleen

Oi. Sanoimme TAHDON ja tahdomme edelleen. Tänään on jo 3. hääpäivämme, kolme vuotta avioliitossa, nahkahäät. Se on jännää kun tuntuu että vastahan menimme naimisiin, mutta toisaalta tuntuu että olisimme olleet aviopari jo paljon kauemmin. Olen ottanut "uuden" sukunimeni niin omakseni, minusta on mukavaa että meillä on Pekan kanssa sama nimi, minusta se on ihanaa ja romanttista. Tuntuu kuin olisimme olleet yhdessä aina.

Oma sukunimeni (tyttönimeni) on minulle edelleen rakas ja siihen nimeen sisältyy niin paljon muistoja ja rakkautta. Ei se ollut helppoa luopua omasta nimestään, omasta identiteetistään. Ainakin minulle nimenvaihto oli tunteikas prosessi ja hetken piti vähän jopa surra omaa sukunimeäni. Piti myös pohtia sitä että kuka minä nyt olen. Vaikka omasta sukunimestä oli tietyllä tapaa vaikea luopua niin olin aina ajatellut että otan itselleni Pekan sukunimen sitten kun menemme naimisiin. Pekka on minulle kaikista rakkain (Helmin kanssa), haluan olla yhtä hänen kanssaan ja kun olemme samannimisiä niin tunnen Pekan kanssa vielä enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta.  Muistan miten silloin ennen häitä tulevasta sukunimestäni oli paljon pohdintoja. Jotkut jopa hieman yllättyivät nimivalinnastani, juuri siitä syystä kun olen niin sukurakas ja läheinen perheeni kanssa. Tosiaan vaikka nimeni vaihtui niin oma perheeni ja sukuni ovat minulle yhtä rakkaita ja tärkeitä, kunnioitan heitä kaikkia todella paljon. Olen ylpeä omasta sukunimestäni ja arvostan sitä että sain kantaa sitä nimeä 22 vuotta. Nyt minulla on kuitenkin ihan oma perhe ja on se vaan niin kiva että olemme kaikki samannimisiä, hih.

Morsiuskimppua ja papin puhumisia lukuunottamatta, meillä oli täydelliset häät. Olin odottanut sitä päivää että Pekasta tulee aviomieheni, saan vihkisormuksen sormeeni ja olemme aviopari. Minusta oli mukavaa juhlistaa rakkauttamme kaikkien läheisten kesken. Olen niin kiitollinen äidilleni ja isälleni siitä että heidän avullaan häistämme tuli ikimuistoiset juhlat, parempaa häälahjaa ei olisi voinut toivoa. Saimme unelmiemme häät, todella ihanat juhlat. Saimme valokuvaajan häihimme, ruoka oli erinomaista, juomaa riitti, bändi soitti, ihmiset viihtyivät ja tosiaan meillä oli mahdollisuus kutsua häihimme kaikki ketkä halusimmme. Minusta on ollut niin kiva kuulla miten hauskaa ihmisillä oli häissämme, mahtavaa että meidän häämme olivat erityiset juhlat muillekin kuin meille. Olemme kiitollisia monille rakkaille kaikesta avusta mitä saimme häitämme varten ja ketkä muistivat meitä hääpäivänämme. Olemme onnekkaita kun meillä on niin paljon läheisiä ympärillämme. Olimme naimisiin mennessä melko nuoria eikä meillä olisi silloin ollut varaa näin upeisiin juhliin. Olimme päättäneet silloin heti kihlojen jälkeen joulukuussa 2011, että menemme naimisiin kun Pekka pääsee armeijasta. Emme silloin osanneet edes uneksia että häistämme tulisi näin upeat. Onhan se unelmahäiden jälkeen helppo sanoa näin, mutta rahanpuute ei olisi estänyt meitä menemästä naimisiin. Tottakai hääjuhlilla on merkitystä ja tottakai halusin ja toivoin että juhlat ovat hienot, mutta juhlia tärkeämpää minulle oli se, että minusta tulee Pekan vaimo.

Juhlat eivät olisi olleet yhtä onnistuneet ilman kaasoa ja bestmania, joten suuret kiitokset Viiville ja Santerille, olette mahtavia. He huolehtivat että häät sujuivat niin kuin pitääkin ja he tekivät ison työn sen eteen, että meidän suuri päivämme olisi onnistunut ja ikimuistoinen. Heillä oli siis todella suuri vastuu, harva ehkä oikeasti ymmärtää miten suuri rooli ja paineet kaasolla ja bestmanilla on. He olivat järjestäneet ohjelmaa, huolehtivat että häiden aikataulu pitää, he huolehtivat myös että olemme Pekan kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, he ohjeistivat häävieraita + paljon muuta ja heillä molemmilla oli myös erittäin tärkeä tehtävä kirkossa kun meitä vihittiin. Tosiaan meidän oli helppo nauttia häistämme ja olla rennosti kun tiesimme, että kaaso ja bestman hoitavat homman.

Pekka, tiedät kyllä miten rakas olet minulle, kerron sen sinulle nimittäin joka päivä. Olen niin onnellinen, että saan ola vaimosi. Olen kiitollinen sinusta, ja siitä kaikesta mitä saan ja olen saanut kokea kanssasi. Olen niin onnellinen että rakastat minua ja kerrot sen minulle joka päivä. Saat minussa esiin minun parhaimmat puoleni, osaat piristää minua kun olen surullinen, teet minut onnelliseksi ja saat minut nauramaan. Olemme erilaisia, mutta samanlaisia. Täydennämme toisiamme ja meidän ajatusmaailmamme kohtaavat. Mikä tärkeintä olemme molemmat vielä 6 vuoden yhdessäolon ja 3 aviovuoden jälkeenkin todella rakastuneita. Olet ollut minulle aina rakas, mutta tuntuu että joka vuosi rakastan sinua vaan enemmän ja enemmän. Mitä enemmän koemme yhdessä sitä enemmän rakastan sinua. Olet minulle kaikkea sitä mistä pidän. Kukaan muu ei voisi ikinä olla minulle yhtä hyvä, ihana ja rakastava kuin sinä. Olen niin onnellinen, että rakastuit minuun, kosit minua ja menimme naimisiin. Se mitä kirjoitit häävalaasi on niin pitänyt paikkansa, uskon että tulet rakastamaan minua aina, niin minäkin sinua. Sanoimme toisillemme TAHDON ja tahdomme edelleen.

 "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."