maanantai 3. kesäkuuta 2019

Vilma 11kk

Meidän rakas pikkuinen on jo 11kk. ♡ En pysty millään käsittämään, että jo kuukauden päästä juhlitaan hänen ensimmäistä syntymäpäivää. Ihanaa, mutta samalla myös vähän haikeaa. Vauvavuotta on jäljellä enää 1kk.


Vilma on niin kaunis ja ihana, moni-ilmeinen pikku velmukka. Hänellä on niin söpö ja kaunis hymy, välillä pieni virnistys. Suussa on 7 hammasta, 3 alhaalla, 4 ylhäällä. Vilma on kasvanut hirmuisesti ja käyttää tällä hetkellä vaatekokoa 80-86 ja oikeastaan jälkimmäinen koko sopii paremmin. Vilma oppi 10kk ikäisenä, n. kolme viikkoa sitten seisomaan ilman tukea ja kävelemään hän oppi muutama päivä sitten. Hän on pisimmillään kävellyt 15-20 pientä askelta, aika ihanaa töpöttelyä, hih. Tälläisiä sanoja häneltä tällä hetkellä tulee: vauva, äiti, hauva, anna, nannaa, hei, jee. Muutaman kerran on tullut myös sanat pappa ja mamma. On hauska höpistä ja päristellä.


Vilmaa kikatuttaa, kun häntä kutittaa, leikittää ja laulaa hänelle kivoja lauluja, lempilauluja on mm. "Pyörät ne pyörivät ympäri" ja "jos sun lysti on" (minkä tahtiin hän osaa hienosti taputtaa). Hän tykkää myös nauraa, kun sisko hassuttelee. Siskon kanssa on hauska muutenkin leikkiä esim. majaleikkejä (istua majassa), olla teekutsuilla siskon huoneessa (pureskella leikkiruokia ja kuppeja) ja soittaa sähkäpianoa. Se on ihanaa kun sisko haluaa ottaa Vilman mukaan leikkeihin ja keksii hänelle tekemistä/rooleja. Kaikkea on kiva pureskella ja imeskellä, ihan kaikkea. Lempparileluja tällä hetkellä on kävelykärry, purulelut (ankka, kirahvi), pehmolelut (valkoinen kissa, nalle, koira, mörkö...) traktori+eläimet, puinen aktivointilelu ja puinen kirahvipalapeli (osia on kiva irrottaa ja pureskella).


Vilma on tosiaan kasvanut, kaikki ruoka on hyvää. Se on ollut Vilman kohdalla kivaa ja ihanaa, että syömisestä ei ole tarvinut olla huolissaan. Hän tykkää mm. banaanista ja letuista, omenasta, päärynästä, mansikoista, sämpylästä, tomaatista, kurkusta, "vauvan muroista", maissinaksuista... on hän saanut muutaman lipaisun jäätelöäkin, hih. Hän juo nokkamukista vettä ja tuttipullosta maitoa, hih.


Yöt ovat edelleen vaihtelevia. Vieläkin hän monena yönä herää kolme kertaa. Joskus on niitäkin öitä, että vähemmän, joskus kitistään jopa enemmmänkin. Onneksi hän kuitenkin aina jatkaa unia ja nukkuu kuitenkin yleensä 10-12 tuntia vaikka heräileekin. Odotan sitä, päivää, että oikeasti saisin nukkua kokonaisia öitä tai edes vaan sillä yhdellä heräämisellä. Tällä hetkellä koen olevani aika väsynyt. Vilma on pari viikkoa sitten jättänyt toiset päiväunet pois mikä helpottaa arkea huomattavasti. Nyt unet ovat kestoltaan pidempiä kuin ennen 2-3 tuntia ja hän selkeästi nukkuu silloin sikeämmin ja paremmin, on unien jälkeen todella tyytyväinen. Se on positiivista, että nykyään hän käy helpommin nukkumaan usein jopa ilman kitinöitä, sillä aiemmin monesti nukkumaan mennessä itkettiin, niin päiväunille kuin yöunillekin mentäessä. Toki poikkeuksiakin on.


Meidän rakas Vilmu, Vilmukka on 11kk. Tämä vauvavuosi on ollut ihana, mutta samalla myös aika rankka ja en varmaan koskaan ole ollut näin väsynyt kuin nyt. On kyllä ollut ihana seurata miten hän kasvaa ja kehittyy, oppii koko ajan uutta. Vilma on ollut aina ahkera harjoittelemaan, ehkä siksi kun on niin kova kiire pysyä isosiskon perässä, hih. Tosin on häntä kannustettu ja kehuttukin mitkä varmaan innostavat kokeilemaan kaikkea ja siitä tulee hyvä mieli. Me olemme isin ja siskon kanssa myös innokkaita hänelle kehujen ja kannustamisen lisäksi myös taputtamaan, hih. Myös Vilma itse tykkää taputtaa ja sen lisäksi myös vilkuttaa, hih. Me vilkutellaan päivän aikana useasti, Vilmasta on kiva vilkuttaa myös samalla kun hän heipattaa. Äitin ja isin sylissä on edelleen paras paikka ja vaikka hän leikkii ja touhuaa itsekseen, niin me sylittelememme ja suukottelemme paljon päivän aikana ♡


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡