Meidän rakas pieni poika on täällä - Synnytyskertomus omin sanoin

Sektioon valmistautuminen kotona

Edellisenä päivänä ennen sektiota piti käydä terveyskeskuksessa verikokeissa. Jännitän tilannetta aina ja tottakai tällä kertaa jännitys lisääntyi kun pistävän hoitajan täytyi kysellä kaikkea toiselta hoitajalta. Onneksi kuitenkin minulla on suonet hyvin pinnassa, hän pisti hyvin eikä se sattunut. Verta otettiin 4 putkiloa mikä teki minulle huonon olon, mutta siitäkin selvittiin. Illalla täytyi juoda kirkasta sitruunan makuista ällönmakeaa hiilihydraattijuomaa minkä on tarkoitus neutralisoida vatsaa. Juomaa täytyi juoda melkein litra, se haisi saippualta, maistui pahalta ja rakenne oli ällö. Kaksi purkkia meni ihan ok, kolmas purkki meni oksennuskurkussa ja valitettavasti en kyennyt juomaan neljättä purkkia. Ajattelin että pienempi paha se, että jätin sen juomatta kuin, että olisin oksentanut aiemmin juomani litkut. Klo 24 jälkeen ei saanut enää syödä eikä juoda. 

Leikkauspäivän aamuna herätyskello soi 4.40. Kuten arvata saattaa tämä jännittäjä nukkui aika huonosti yöllä, vain vähän torkkuen. Varasin aikaa hyvin, että ehdin juomaan kaksi purkkia sitä kamalaa hiilihydraattilitkua ennen klo. 6, niin kuin ohjeissa luki. Tälläkin kertaa sain hyvin juotua kaksi purkkia sitä juomaa, vaikka ällötti, kolmas olisi ollut vaikea juoda, joten onneksi kaksi 200ml purkkia riitti. Jollekin toiselle näiden nesteiden juominen olisi varmaan ollut helppo homma, mutta valitettavasti ei minulle. Kävin suihkussa, Pekka heräsi ja äitini tuli meille hoitamaan tyttöjä, sitten olikin aika lähteä kuuden maissa ajelemaan 50km matka sairaalalle minne meidän piti saapua seitsemäksi.

Sektioon valmistautuminen sairaalassa

Saavuimme sairaalalle sovitusti 7.00. Ilmoittauduttiin ja odoteltiin, huomasin että jännitys kasvoi. Meidät tultiin hakemaan odotteluhuoneeseen. Puin leikkauskaavun. Menin käyrälle, lukemat näytti 145-150, samoja lukuja kuin neuvolassakin. Minulle yritettiin laittaa kanyyli kolmeen kertaan, sekä hoitajien että lääkärin toimesta, mutta suonet olivat piilossa. Sovittiin, että anestesialääkärit laittavat kanyylin leikkaussalissa. Leikkaava lääkäri varmisti vauvan asennon, sillä meidän kesäkuinen mahtui pyörimään kohdussa loppuun asti. Hän oli siellä nyt pää alaspäin. En päässyt  kahdeksalta leikkaussaliin, kun sinne päätyi silloin joku kiireellisempi tapaus. Jouduimme odotella omaa vuoroamme. Yritin käyttää odotteluajan hyödyksi ja lepäilin. Sitten minulle tultiin laittamaan tukisukat ja katetri joskus 9-9:30 aikoihin, sen jälkeen minua tultiin hakemaan leikkaussaliin, join esilääkkeen. 

Leikkaussalissa

Leikkaussalissa aluksi valmisteltiin. Makasin pöydällä. Anestesialääkärit saivat onneksi heti ja helposti laitettua minulle kanyylit, varmuuden vuoksi molempiin käsiin. Minuun kiinnitettiin piuhat, anturit, verenpainemittari ja happiviikset. Minut autettiin istuma-asentoon selkäpuudutuksen laittoa varten. Otin tyynyn halausasentoon, minun täytyi istua mahdollisimman sykkyrällä, selkä kaarella. Puudute saatiin lopulta hyvin laitettua ja minut autettiin takaisin makuuasentoon. Anestesialääkäri alkoi hetken päästä kysellä ja tunnustella vaikuttaako puudute. Kun puudute alkoi vaikuttaa eteeni vedettiin verho. Nyt alkoi tapahtua! 

Leikkaus ei missään vaiheessa sattunut. Vatsassa tuntui välillä muljuamista, heiluttamista ja painamista. Se oli jännän tuntuista kun kiinnikkeitä napsittiin. Ymmärsin melko pian, että kiinnikkeitä on aika paljon. Hoitaja selitti minulle, että vauvalle tehdään tilaa. Viimein kuulin vauvan rääkäisyt 10:44, hän on täällä. Vauva nostettiin eteeni ja sain hetken ihastella häntä, voi että miten pieneltä ja suloiselta hän näytti. Koska Pekka ei päässyt leikkaussaliin koronarajoitusten takia, tästä ihanasta hetkestä emme saaneet kuvaa, se harmitti.

Vauva vietiin isin luokse. Minua alettiin kursimaan kasaan. Mielestäni tämä vaihe oli aika paljon ikävemmän tuntuinen kuin leikkausvaihe. Välillä vatsaa heiluteltiin, painettiin, nyittiin ja muljutettiin rajun tuntuisesti. Se ei kuitenkaan sattunut, tuntui ällöttävältä vain. Oloni pysyi kuitenkin koko ajan hyvänä, kun kuulemma moni tulee tästä vaiheessa huonovointiseksi. Oli helpottavaa kuulla hoitajalta aina väliaikatietoja, että kaikki sujuu hyvin, verenpainelukemat oli ihan ok koko leikkauksen ajan, hemoglobiini oli hyvä ja menetin verta vain vähän. Ehkä siksi oloni pysyi jännitystä lukuunottamatta hyvänä sektion aikana. Lopuksi kohtuani paineltiin mikä tuntui ikävältä, sain vähän kipulääkettä ja minua putsailtiin.

Jännitin leikkausta todella paljon. Onneksi en tiennyt etukäteen, miten rankka ja pitkäkestoinen siitä tulee. Sain pidettyä pelon kurissa mistä olen todella ylpeä, totaalista paniikkia ei päässyt syntymään ja muistin koko ajan hengittää tasaisesti. Siitä oli minulle paljon apua kun sain kuulokkeista kuunnella musiikkia. En olisi varmaan selvinnyt näin hyvin ilman kannustavia hoitajia ja lääkäreitä. Pelkoni huomioitiin, minua tsempattiin ja tuettiin. Minulta myös säännöllisesti kyseltiin miten voin ja onko minulla kaikki hyvin. Koko leikkauksen ajan oloni oli turvallinen. Kun ns. kriittisin vaihe oli ohi minulle myös juteltiin, sain ajatuksiani pois siitä mitä minulle tehtiin. Koen että sain leikkaussalissa parasta mahdollista hoitoa ja olen siitä todella kiitollinen, kerroin sen myös heille ennen heräämöön lähtöä. Kaikki siinä huoneessa ansaitsivat erityiskiitokset. Kokemus oli rankka, mutta leikkaussalin henkilökunta teki kaikkensa sen eteen, että meitä hoidetaan hyvin. Siksi fiilis leikkauksesta on hyvä, vaikka se ei ollut helpoimmasta päästä, yli 2 tuntia on pitkä aika maata leikkauspöydällä. Selvisin siitä kuitenkin hienosti ja saimme virkeän ja hyvinvoivan vauvan. Kaikki sujui hyvin. 

Heräämössä

Noin klo 12 siirryin leikkaussalista heräämöön kahdeksi tunniksi odottelemaan virkoamista ja että jalkoihin palaa kunnolla tunto. Sain kipulääkkeitä ja verenpainettani säännöllisesti mitattiin. Sain sinisen lappusen missä luki tietoja vauvasta. Onneksi tällä kertaa minulla oli heräämössä puhelin, niin aika ei käynyt niin pitkäksi. Viestittelin Pekan kanssa, sain häneltä kuvia ja videota poitsusta. Päivitin tässä vaiheessa tilannetta äidilleni ja parhaalle ystävälleni, sillä tiesin miten kovasti he olivat jännittäneet leikkausta ja vointiani puolestani. Vihdoinkin tuli aika siirtyä osastolle n. klo 14!

Osastolla

Minut kuljetettiin heräämöstä osastolle. Juttelin siinä samalla hoitajan kanssa. En muista ihan kaikkea, mutta ainakin kuulin sen että Pekka ja vauva odottavat minua osastolla. Puhuttiin myös vauvan ottamista rinnalle, kerroin että haluan imettää rintakumin kanssa ja tarkoitus on olla osittaisimettäjä. Että ei stressiä imettämisestä, koska en tiennyt miten se kipujen kanssa onnistuu.

Ensimmäiset imetyskerrat sattuivat vatsaan, koska en heti sektion jälkeen päässyt hyvään imetysasentoon. Illalla imetys onnistui vähän paremmin. Vauvalla on hyvä ja napakka imuote, mutta ei jaksa olla rinnalla välttämättä kovin kauaa. Hän sai 20ml lisämaitoa yleensä tissittelyn jälkeen. Vauva on tyytyväinen, ihana ja söpö pieni tuhisija. Niin sylivauva, hän on tyytyväinen kainalossa, sylissä tai vieressä, mutta ei yksin "koppanassa" ainakaan kovin kauaa, heh. Niin rakas ja suloinen. ♡

Olimme sairaalassa 3.5 päivää. Tilanteeseen nähden olen alkanut toipumaan hyvin. Kipeää tekee, mutta onneksi toisena päivänä pääsin jalkeille ja katetri poistettiin. Oli ihanaa päästä suihkuun, kiva, että Pekka auttoi ja tuki minua. Minä en sairaalassa pystynyt nukkumaan kunnolla, koska olin leikkauksen jälkeen niin kipeä enkä osaa nukkua selälleen. Ensimmäisenä yönä vauva oli koko yön hoitajien kanssa. Toisena ja kolmantena osan yöstä 04-08. Väsymys oli kamalaa, onneksi Pekka oli joka päivä meidän kanssa sairaalassa, aamusta iltaan vierailuaikoina, sain päivisin vähän läpeäiltyä ja toivuttua. Toivoin pikaista kotiutumista, koska tiesin, että kotona yöt ovat helpompia, kun Pekka on minua auttamassa ja pystyy myös hoitamaan vauvaa. Haluan vielä mainita, että saimme myös osastolla hyvää hoitoa, minulle sattui ihania hoitajia.

En voi liikaa korostaa sitä miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että Pekka vietti meidän kanssa aikaa sairaalassa niin paljon kun pystyi, auttoi minua, hoiti vauvaa ja oli seurana. Tiedän, että vauvan syntymä ja ensimmäiset päivät olivat merkityksellisiä myös Pekalle. Leikkauksen jälkeen olisi ollut paljon vaikeampaa selvitä yksin. Sairaalaan ei saanut tulla kukaan muu vierailemaan kuin tukihenkilö, joka meidän kohdalla oli tietenkin vauvan isi, minun puoliso, hani, tuki ja turva. Sen, että Pekka pystyi olemaan niin paljon läsnä sairaalassa mahdollisti meidän ihanat läheiset ketkä hoitivat tyttöjä, iso kiitos. Minulla oli kauhea ikävä tyttöjä, mutta tilannetta helpotti se kun tiesin, että heillä on pe-ma kivaa tekemistä mummin ja ukin, mamman ja papan, sekä S-kummin kanssa. 

Kotiutuminen

Aika hauskaa, että kotiuduimme sairaalasta samana päivänä kun oli vauvan laskettu aika, maanantaina 7.6. Sairaalassa kaikki sujui hyvin, joten mitään esteitä meidän kotiuttamiselle ei ollut. Oli ihana päästä kotiin, kotona kaikki on helpompaa eikä olo tunnu niin sairaalta, vaikka kipeää tekeekin. Tiesin miten innoissaan tytöt olivat pikkuveikkaa odottaneet, oli ihana nähdä se rakkaus, riemu ja ihastus kun he ensimmäistä kertaa kohtasivat. Olen niin onnellinen ja kiitollinen meidän ihanasta perheestä, siitä että saamme olla yhdessä. Koti on maailman paras paikka. ♡