Lonkka/lantio/vatsa/selkäkipu edelleen rajoittaa elämääni, mutta on niin ihanaa, kun nyt tässä lähiaikoina olen pystynyt käymään Pekan ja lasten kanssa välillä esim. leikkipuistossa ja kaupassa.
Kesäkuussa en pystynyt kunnolla kävelemään, kumartumaan enkä istumaan, tekemään oikeastaan mitään. Eli eteenpäin on menty, vaikka kipua vielä onkin. Arki sujuu helpommin ja pystyn esimerkiksi siivoamaan. Kuukauden kirjaimellisen kökkimisen ja makoilun jälkeen on kivaa, kun pystyn edes jotain tekemään, vaikka sattuukin. Käynnit leikkipuistossa ja kaupassa tuntuvat spessuille jutuille. Mielelle tekee hyvää, kun pystyy poistumaan kotoa, tekemään jotain, käydä jossakin.
Vaikka minulla on ollut käytössä paremmat lääkkeet, kipua silti tuntuu. Nukahtaminen on välillä vaikeaa. Poitsun nostaminen ja varsinkin kantaminen/kannattelu on vaikeaa. Joka päivä kivun kanssa eläminen on rankkaa, mutta minua lohduttaa se, kun tiedän, että kyse ei ole mistään vakavasta. Ja onneksi jotain edistystä tapahtuu!
Välillä olen toiveikas, kyllä tämä tästä. Välillä olo on lohduton ja tuntuu, että kärsimys ei ikinä lopu. Yritän ajatella mahdollisimman positiivisesti, vaikka se on välillä vaikeaa. Koen, että lasten takia minun on myös pakko ja hyvä niin. Vaikka on rankkaa, elämässä tapahtuu paljon myös hyviä asioita, kun vain osaa katsoa. Onneksi osaan nauttia elämän pienistä iloista. Niin kuin esimerkiksi näistä kivoista puistoretkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡