lauantai 29. heinäkuuta 2017

Neljäs hääpäivä - Keramiikkahäät

Neljä vuotta sitten (27.7) sanoimme toisillemme "tahdon" ja tahdomme edelleen. Olimme perinteisesti Helsingissä viettämässä hääpäiväämme. Pääsimme minilomalle ja saimme olla pari päivää ihan vain mies ja vaimo. Oli mukava olla kahdestaan, saimme syödä rauhassa (hih), kävimme kylvyssä, kaupoilla, kävelemässä, jätskeillä, keilaamassa, kahvilla ja terassilla. Nautimme siitä kiireettömyydestä ja siitä, että saimme keskittyä vain itseemme ja toisiimme. 



































maanantai 24. heinäkuuta 2017

Lappeenrannassa

Vietimme eilen kivan päivän Lappeenrannassa. Menimme serkuntyttöni, Helmin pikkuserkun rippijuhliin. Oli ihana nähdä sukulaisia ja vaihtaa kuulumisia. Näimme myös ensimmäistä kertaa (tällä hetkellä) suvumme nuorimman jäsenen, serkkuni suloisen tyttövauvan ♡




Helmistä kaikkein mieluisinta ehkäpä oli trampoliinilla pomppiminen ja koiran silittely. Helmi myös piti serkkuani kädestä ja kuljetti häntä pitkin pihaa. Tämä oli ehkä paras juttu: He menivät yhdessä kasvihuoneeseen ja Helmi näki siellä vihreitä raakoja tomaatteja, joiden edessä oli kortti punaisista tomaateista. Hän otti kortin käteensä näytti sitä vihreälle raa'alle tomaatille ja rupesi höpisemään. Serkkuni kertoi, että aivan kun Helmi olisi kertonut vihreälle tomaatille, että "tältä sinun pitäisi näyttää", haha. Kävimme katsomassa kasvimaata (+ ämpäreitä, hih) ja Helmi onnellisena söi marjoja. Helmi tutki pihaa, ihasteli kukkia ja seurasi perhosia, hän heitteli kiviä ja palloakin. Ihanaa, miten pienistä asioista taapero ilahtuu.





Päivän tarkoituksena oli tietysti juhlia serkuntyttöni ripille pääsyä ja nähdä sukulaisia, meillä oli kiva päivä.♡ Oli lämmintä ja aurinko paistoi. Illan tullen kuitenkin mustat pilvet kerääntyivät ja juuri kun olimme lähdössä, niin alkoi ripotella. Olin kuitenkin päättänyt, että ennen kotiinlähtöä haluan viedä Helmin katsomaan hiekkaveistoksia Lappeenrannan satamaan ja niin teimmekin (onneksi juuri silloin ei satanut). Kun olimme katselleet hiekkaveistokset (aika pikavauhtia) niin sitten alkoikin satamaan. Harmitti vähän, että kaunis päivä muuttuikin synkäksi ja sateiseksi, sillä Lappeenrannan satama on mielestäni kaunis ja tunnelmallinen paikka. Olisi ollut kiva katsella hiekkaveistoksia rauhassa, kierrellä satamassa ja syödä jätskit auringonpaisteessa. Mutta joku toinen kerta sitten.