Vietimme kivan päivän täällä Kouvolan keskustan tuntumassa olevalla Kasarminmäellä. Kiertelimme alueella, ihastelimme historiallista miljöötä ja otimme ihania kuvia. Tässä postauksessa kerron myös raskauskuulumisia, mitä mielessäni tällä hetkellä pyörii.
Noin 800m Kouvolan keskustasta sijaitseva Kasarminmäki on mielestäni upea paikka. Entisellä varuskunta-alueella on paljon punatiilisiä vanhoja rakennuksia 1900-luvun alkupuolelta, nykyään siellä toimii mm. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampus. Mielestäni alueen kauneimpia rakennuksia on ortodoksinen Pyhän Ristin kirkko. Meillä on täällä Kouvolassa monia kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja, jotka ovat tutustumisen arvoisia.
Nyt on menossa raskausviikko 35, huh. Olen monesti postauksissa todennut, että oloni on todella hyvä, mutta nyt olo alkaa kyllä olla jo aika tukala näin ison masun kanssa. Olen huomannut, että selkeästi on alkanut enemmän kolotella niin tuonne alas kuin selkäänkin. Kumartelu on lähes mahdotonta ja yöllä olen ravannut entistä enemmän vessassa. Väsyttää todella paljon, koska yöt ovat jo pitkään olleet katkonaisia. Kävely onnistuu vielä, kun vain malttaa kävellä mahdollisimman hitaasti, muistaa välillä pysähdellä ja istahtaa. Vauvan potkut ovat välillä todella voimakkaita ja joskus vähän ikävänkin tuntuisia, mutta en silti halua valittaa, koska minusta koko tämän raskauden ajan on ollut niin helpottavaa, kun vauva liikkuu ja tunnen liikkeitä paljon päivän aikana.
Vähän olen ruvennut stressaamaan tuntemuksiani. Mikä on normaalia, mikä voi mahdollisesti olla enne siitä, että keho rupeaa tosissaan valmistautumaan vauvan syntymään? Minulla ei Helmiä odottaessa tullut ollenkaan supistuksia, joten en tiedä miltä ne tuntuvat, erotanko supistukset vauvan liikkeistä? Minulle on vain todettu "kyllä sen tietää kun supistaa, kyllä sen tuntee kun maha menee kovaksi", mutta entä jos en tiedäkään, mitä jos en tunne tai taijua sitä? Olen ruvennut pelkäämään, että mitä jos pieni ihme päättäisikin tulla ennen aikojaan. Toisaalta yritän lohduttaa itseäni ja ajatella, että jos ei ole kipua tai vuotoja niin tuskin on huoltakaan. Viikko sitten minulle tehtiin sisätutkimus ja silloin ei ollut vielä tapahtunut mitään, ei pehmenemistä, kohdunkaula ei ollut yhtään lyhentynyt enkä ollut yhtään avautunut. Joten minun pitäisi yrittää olla rauhallisin mielin, eikä ns.turhaan stressata. Haluan toisaalta luottaa siihen, että kyllä se jotenkin isommin kropassa tuntuu, jos on tosi kyseessä ja kaiken järjen mukaan tajuan milloin niitä kipeitä supistuksia tulee, jos niitä on tullakseen. Se voi myös hyvinkin olla niin kuin ensimmäisessä raskaudessa että niitä supistuksia ei tälläkään kertaa tule. Ensi viikolla minulla on käynti äitiyspoliklikalla ja neuvolassa, sitten tuttuun tapaan kirjoitan kokemuksistani tänne blogiin.
Vaikka vähän stressaankin ja jännitän, niin samalla kuitenkin nautin tästä loppuraskaudesta, niin hyvin kuin pystyn. Tunnustelen vauvan mylleryksiä, silitän ja paijaan masua. Haluan ottaa vielä paljon ihania raskauskuvia ja ihastella muhkeaa masuani. Ajattelen miten onnekas olen, että saan kasvattaa sisälläni uutta elämää, kohta saan olla äiti kahdelle ihanalle pienellä tytölle. ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡