sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Meillä oli kiva talviloma

Meillä oli kiva talviloma, vaikka minulla oli muutamana päivänä TMD:stä johtuen tavallista kovempaa kipua. Kävimme meidän kummipojan synttärijuhlissa. S-kummi oli meillä yökylässä. Vietimme laskiaista, söimme pullaa ja kävimme pulkkamäessä. Pekka vei tytöt Tykkimäki Actionparkiin. Loman aikana pelasimme lautapelejä, pleikkaria ja katselimme elokuvia, piirtelimme, kävimme saunassa ja kylvyssä, Pekka teki  hampurilaisia + muita herkullisia ruokia. Siivosimme kodinhoitohuoneen ja tyttöjen huoneen. Täyttelin vauvakirjoja. Kävin suolla kävelemässä ystäväni kanssa ja näimme joutsenia. Lapset olivat loman aikana leikkimässä mummilla ja ukilla sekä mammalla ja papalla. Kävimme ostoksilla Veturissa, tytöt tuhlasivat joululahjaksi saatuja lahjakortteja,  he tekivät kivoja ostoksia. Otimme pienen irtioton ja lopetimme loman yöpymällä Hotelli Vaakunassa, se oli lapsista kiva yllätys.


Alunperin olimme ajatelleet lomalle jonkun pienen kotimaanreissun, mutta koska minulla on vielä niin rajalliset ruuat mitä pystyn syömään ja kiputilanne välillä todella inhottava, emme päätyneet lomalla tekemään mitään isoa tai reissaamaan minnekään kauas. Eikä se haittaa yhtään. Meidän kaikkien mielestä parasta lomassa oli rento, kiireetön oleminen kotona. Yhdessä puuhastelu, pelailu ja leikkiminen. Pienet kivat jutut.


Lapsilla oli ennen lomaa toiveina mm. leikkiä barbeilla, katsoa elokuvia, käydä Actionparkissa ja herkutella. Nuo kaikki toiveet oli helppo toteuttaa. Lasten lomatoiveet muistuttivat hyvin siitä, että aina ei tarvitse keksiä lomalle mitään ns. aikuisen mielestä hienoa ja erityistä, paljon ohjelmaa. Meillä on aina ollut tärkeää ennen lomia kuulla myös lasten toiveita. Mitä he haluavat tehdä ja usein ne kaikista isoimmat toiveet liittyvät yhdessä olemiseen, pieniin kivoihin juttuihin. Aina ei tarvitse olla jotain suurta tai erikoista tekemistä että se olisi merkityksellistä. Toivonkin, että lapset tulevat muistamaan lapsuudestaan juuri yhdessä vietetyn ajan, tietynlaisen kiireettömyyden ja sen että olemme Pekan kanssa olleet läsnä. ♡

Toivottavasti teilläkin oli kiva talviloma  ja jos ei ollut/ole lomaa, niin muuten mukava viikko. Olen niin iloinen, että Pekan talviloma oli tyttöjen kanssa samaan aikaan. Saimme olla yli viikon lomalla yhdessä, koko perhe. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡