maanantai 9. toukokuuta 2022

Äitienpäivä

Oi ihanaa, sain nukkua pitkään. Minua hemmoteltiin herkkuaamiaisella sekä lasten tekemillä ihanilla askarteluilla, V oli myös kerhossa leiponut pipareita. Sain lahjaksi tämän kivan Arabian Kalassa Muumimukin kukkien kera. Muumikesäsesonkimukista on tullut minulle ihana äitienpäiväperinne. Erityisesti ilahduttaa minua varten poimitut kukat mitkä ovat mukissa koristeena. Täydellinen lahja tälle kukkia rakastavalle muumimukikeräilijälle. 



Vietin paljon aikaa lasten kanssa. Kävimme tyttöjen kanssa lähimetsässä seikkailemassa ja puistossa leikkimässä. Omalla pihalla laitettiin kukkia kasvamaan, pompittiin trampoliinilla, tehtiin kakkuja hiekkalaatikolla ja piirreltiin liiduilla. Sisällä katsottiin koko perhe yhdessä elokuvaa ja pelattiin lautapelejä. Mamma ja pappa sekä mummi ja ukki käväisivät. Meillä oli tällä kertaa kotoiluäitienpäivä, koska meidän pienin oli vähän flunssainen. Ei onneksi pikkunuhaa kummempaa. 


Toivoimme kolmea lasta, unelmamme kävi toteen. Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että saan olla äiti. Sydän täynnä rakkautta. Minulla oli ollut vuosia sitten tunne/ajatus kahdesta tytöstä ja yhdestä pojasta. En tiedä miksi. Oliko se etiäinen tai aavistus? En tiedä. Niin kuitenkin tapahtui. Raskaana ollessa kuitenkin aina toivoin saavani vauvan syliini, sukupuolella ei ollut väliä. Mistä tuo ajatus kahdesta tytöstä ja yhdestä pojasta on minulle tullut? Mielenkiintoista.


Äitienpäivänä äitiyttä tulee aina mietittyä monella tapaa. Meidän lapsiluku on täynnä, koska en voisi enää turvallisesti synnyttää.  Kolmannessakin sektiossa oli olemassa riski, mistä en onneksi tiennyt mitään etukäteen. Hätätilanteessa minulle ei olisi kiinnikkeiden takia pystytty tekemään hätäsektiota. Onneksi kaikki sujui hyvin eikä vauvalla ollut kiire masun ulkopuolelle. En voisi ikinä ottaa riskiä, että jotain sattuisi, nyt kun tiedän asiasta. Siksi minun oli helppo tehdä päätös, että en enää tulevaisuudessa synnytä. Vaikka olen tavallaan sinut asian kanssa, että meille ei tule enää enempää lapsia, niin kuitenkin loputtomuus siitä, että en enää koskaan tule kokemaan raskautta tai pitelemään vastasyntynyttä sylissäni tuntuu haikealta. En kuitenkaan liikaa surkuttele. Meillä on ihana perhe, olen saanut kaiken ja enemmänkin. Saan olla äiti kolmelle rakkaalle lapselle. Se on minulle unelmien täyttymys. Nyt meidän perhe on kokonainen. Tämä oli minun ensimmäinen äitienpäivä kolmen lapsen äitinä. En voisi olla onnellisempi. ♡


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡