sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Elämän pienet ilot

Vaikka lonkka- ja vatsakipujen suhteen on rankkaa, yritän edelleen keskittyä positiivisiin asioihin mahdollisimman paljon. Haluan kirjoittaa ylös pienetkin kivat jutut, jotta huonompana hetkenä muistaisin kaiken hyvän. Tällä viikolla tapahtui paljon kivoja juttuja. Kipu on kovaa, mutta haluan mielummin muistella iloisia asioita. 


Elämän pienet ilot:

♡ Teimme kivan retken pariin leikkipuistoon

♡ Kävimme keskustassa jätskeillä ja katselmassa vesisuihkujuttuja, tytöt menivät tanssimaan niiden keskelle ja poitsu taputti innoissaan

♡ Poimin ihanan päivänkakkarakimpun, siitä on ollut iloa moneksi päiväksi

♡ Lapset olivat mammalla ja papalla leikkimässä

♡ Meillä oli Pekan kanssa treffit kotona

♡ Ystäväni S, lasten kummi kävi meillä kyläilemässä ja toi mansikoita 

♡ Kävin fysioterapeutilla

♡ Perjantaina herkuttelimme tuttuun tapaan letuilla, mamma kävi kylässä ja toi mansikoita 

♡ Kävin suolla kävelemässä tyttöjen kanssa

♡ Pekka leipoi pullaa

♡ Löydettiin omalta pihalta mansikoita


Elämääni rajoittava kiputilanne on kestänyt jo yli kuukauden. Välillä olo on toiveikas, välillä suorastaan lohduton. Nyt on entistäkin tärkeämpää nähdä ympärillä iloisia asioita. Onneksi haluan löytää niitä, vaikka ei se aina helppoa olekaan. Kaikesta kurjasta huolimatta minulla on monta syytä olla onnellinen. Onneksi minulla on ihana perhe ympärilläni, he tuovat minulle paljon iloa joka päivä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡