maanantai 1. huhtikuuta 2024

Meidän pääsiäinen

Maaliskuu loppui pääsiäiseen ja huhtikuu alkoi pääsiäisellä. Aika hauskaa! Voi että miten me nautimme pääsiäisestä ja monista kivoista perinteistä ♡


Kiirastorstai
Meillä oli askartelu- ja ulkoilupäivä. Ihanaa, kun aurinko paistoi. Askartelin tälläisiä söpöjä pupukoristeita rautalangasta ja kuivista harsokukista. Muotoilin rautalangasta pupun, maalasin toisen pupun vihreäksi, toisen vaaleanpunaiseksi. Liimasin harsokukkia ja maalasin ne keltaiseksi. Aika helppo ja kiva askartelu. Annoin nämä lahjaksi äidilleni ja anopilleni. Pienten kanssa askartelin muutamia pääsiäiskortteja. Äitini teki meille herkullisen mokkapalakakun pääsiäiseksi, olipa muuten hyvää, kiitos mamma! 


Pitkäperjantai
Pekka järjesti jälleen lapsille hauskan pääsiäispupun aarrejahdin. Lapset saivat vihjeitä minkä avulla he löysivät omat yllätyskorit, easter basketit. Sisällä oli monenlaisia herkkuja, tytöille Metsolan pupupaidat ja poitsulle Olli Ellan kissanukke (tytöt saivat viime vuonna Olli Ellan lammas- ja pupunuket), sekä tietysti minun virkkaamat söpöt tipuset. Kävimme mummilla ja ukilla  syömässä, herkuttelemassa ja viettämässä aikaa sukulaisten kanssa. 


Lankalauantai
Kävimme aiemmin viikolla keskustassa pyörähtämässä ja poikkesimme Suomen ainoassa Tiimarissa mikä sijaitsee täällä Kouvolassa. Hauskaa, että täältä meiltäpäin löytyy Tiimari, mutta ei se vain ole yhtä kiva kuin lapsuudessani. Ostimme sieltä munia mitä voi itse maalata ja tälläiset munat me S-kmmin kanssa loihdimme. Samalla kun autoimme kolmea lasta maalaamaan omat koristemunat, hih. Olipa kivaa kun tulit meille vietämmään pääsiäistä S. Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä lankalauantaina pukeutua pääsiäisnoidiksi ja ottaa siitä kuva muistoksi. Olipa meillä hauskaa! ♡


Pääsiäissunnuntai
Pääsiäissunnuntaina tuttuun tapaan pääsiäiskukko kävi munimassa lasten hattuihin. Voi sitä iloa ja riemua. Onneksi pääsiäiskukko ei unohanut minua, kinder on mun mielestä paras pääsiäisherkku, hih. Myöhemmin meillä oli vauhdikas päivä mökillä. Söimme mamman ja papan kanssa pääsiäisaterian ja herkuttelimme Pekan tekemillä ja mamman tekemillä pääsiäisherkuilla. Saunoimme ja lilluimme paljussa, Pekka kävi monta kertaa avannossa. Paistoimme nuotiolla makkaraa. Lapset leikkivät leikkimökissä ja hiekkalaatikolla. Olipa meillä hauskaa!  Pääsiäinen on kiva keväinen juhla, meille se on ehdottomasti myös perhejuhla. ♡
2. Pääsiäispäivä
Ihanaa miten aurinko lämmitti tänään, alkaa oikeasti tuntumaan keväältä. Tämä päivä sujui rauhallisesti kotoillen ja herkku syöden. Muistellen meidän pääsiäisen parhaimpia hetkiä. Hauskaa, kun hiiritalossakin pääsiäinen sujui mukavasti. Sinne muutti juuri pääsiäiseksi uusi asukas, söpö pieni pääsiäispupu mikä löytyi @rosarium_kukkatalo. Asui siellä pääsiäisen ajan söpöjä tipujakin. Kaivoin esiin myös viime vuonna virkkaamani valkoisen pupun. Viime vuonna virkkasin pupuja, tänä vuonna tipuja. Mitäköhän vuoden päästä pääsiäiseksi virkkaan? Aika näyttää. Kiitos pääsiäinen monista kivoista hetkistä. Seuraavat päivät menee enemmän lepäillessä. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡