Eilen, lankalauantaina, kun olimme tehneet kaikki pääsiäistehtävät Käpylän kirkon pihalla, lähdimme kotia kohti. Kotona lapsia odottikin aikamoinen yllätys. Eteisessä oli heidän pääsiäiskorit ja viesti. Pääsiäisyllätykset löytyvät seuraamalla vihjeitä. Uuden yllätyksen löytäessään lapset saivat vihjeen seuraavan yllätyksen luo. Kuusi yllätystä löytyikin aika vauhdikkaasti, joukossa oli sanallisia ja kuvallisia vihjeitä. Yllätyksiä oli piilotettu pitkin taloa. He saivat erilaisia pieniä pääsiäisherkkuja sekä niin söpöt Disneyn Mikki/Minni pääsiäispupulelut. Voi miten paljon lapset niistä tykkäävät, niitä on paljon halittu, niillä on leikitty ja ne otettiin myös unikavereiksi, aika ihanaa. Pääsiäispupun yllätysten etsintä on aina yllätys, koska pupu voi tulla pääsiäislomalla milloin vain joko pitkäperjantaina, lankalauantaina, pääsiäissunnuntaina tai 2.pääsiäispäivänä. On yllätysten etsintä suoritettu joskus myös kiirastorstaina. Yleensä pääsiäispupun yllätysten etsintää ei ole kuitenkaan pääsiäiskukon kanssa samana päivänä.
Lauantai-iltana lapset muistivat laittaa hatut/korit valmiiksi odottamaan pääsiäiskukkoa. Tytöt laittoivat hatut, poitsu tipukorin. Pääsiäiskukko tulee aina pääsiäissunnuntaina. Aamulla heti herättyään he kipittivät kurkkaamaan mitä hatuista ja korista löytyy, yllätys oli mieleinen. Hatut ja korit olivat täyttyneet monista kivoista pääsiäisherkuista. Munia ja suklaapupuja ihasteltiin, tutkittiin ja niitä avattiin, lapsia tietenkin kiinnosti mitä leluja suklaamunien sisältä löytyy. Oli hauskaa päästä heti aamusta herkuttelemaan.
Se on aina niin ihanaa nähdä se lasten ilo ja riemu erilaisia juhlia juhliessa ja monenlaisia perinteisiä juttuja tehden. Teemme Pekan kanssa parhaamme, että meidän lapsille jäisi paljon ihania lapsuusmuistoja. Toivon, että he jatkaisivat meidän luomia/suvussa kauan kulkeneita perinteitä aikuisinakin. Juhlat tuovat niin paljon iloa elämään. Ihanaa pääsiäistä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡