sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Äitienpäivä

Kiitos ihanasta äitienpäivästä minun rakas perheeni! Sain nukkua pitkään, heräsin "hyvää äitienpäivää" toivotuksiin halien ja iloisten hymyjen kera. Lapset olivat tehneet minulle niin ihania kortteja ja koko rakas perheeni oli tehnyt minulle upean lasimaalauksen kehyksessä, niin kaunis! Sain lahjaksi myös perinteeksi muodostuneen muumimukin kukkien kera, se on minulle tärkeä perinne. Olen niin onnellinen ja kiitollinen ihanasta perheestäni, siitä, että saan olla äiti juuri heille kolmelle. 🤍

Toivotimme hyvää äitienpäivää mummille (Pekan äidille) ja mammalle (äidilleni), sekä isomummille ja isomummulle (Pekan isoäideille). Mielessäni olivat minun rakkaat isoäidit: Mamma(mammanmamma) ja S-mamma, jotka eivät ole enää täällä. 🤍

Pekka oli lasten kanssa valmistellut äitienpäivän brunssin missä oli tarjolla lasten valitsemia ruokia: mm croisantteja sekä suklaamansikoita. Kävimme kylässä mummilla ja ukilla, lapset antoivat mummille tekemänsä kortit. Pääsimme Pekan kanssa kahdestaan Töröstinmäelle ulkoilemaan. Myöhemmin kävimme yhdessä vielä viemässä kynttilät ja kukat isoäitieni haudoille. Äidilleni pääsemme antamaan kortit ja lahjat ensi viikolla. 🤍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡