tiistai 21. toukokuuta 2019

Masuikävä - Ihania raskauskuvia

Vauva on ollut nyt kauammin masun ulkopuolella kuin sen sisäpuolella. Hurjaa miten nopeasti aika on mennyt. Roikkuvaa vatsaani katsellessa minulle tulee väkisin masuikävä. Miten kauniilta raskaana oleva nainen näyttää muhkean masun kanssa. Itse tunsin itseni silloin kauniimmaksi. Taitaa sanonta, että nainen hehkuu raskaana ollessaan pitää paikkansa, hih. Ainakin minun kohdallani.


Tällä kertaa minulle tuli masuikävä paljon aikaisemmin kuin esikoisen kohdalla. Esikoisen kohdalla minulle tuli masuikävä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen, tällä kertaa 10kk vauvan syntymästä. Tällä toisella kerralla odotusaika oli leppoisaa ja oloni oli hyvä. Vauvan syntymä sujui hyvin ja suunnitellusti. Vointini oli tilanteeseen nähden hyvä ja toivuin leikkauksesta nopeammin, minua kohdeltiin sairaalassa hyvin eikä minun tarvinut olla siellä kuin kolme päivää. Ensimmäisellä raskauskerralla olin koko raskauden ajan huonovointinen ja pelkäsin paljon enemmän. Esikoisen synnytys oli vaikea ja pitkäkestoinen ja se olisi voinut olla minulle jopa kohtalokas. Menin niin huonoon kuntoon, että minut oli pakko viedä kiireesti leikkauspöydälle, en muista siitä juuri mitään enkä moneen päivään pystynyt itse huolehtimaan vauvasta, kirjaimellisesti makasin sairaalassa viikon, lisäksi vielä osa hoitajista oli tylyjä. Ei ihme, että silloin ei heti perään tullut mieleen, että haluaisi kokea saman uudelleen.






Onneksi minulla on ihania kuvia muistona vauvamasustani. Siitä, että olen saanut mahdollisuuden kasvattaa sisälläni uutta elämää, olen saanut syliini kaksi ihanaa tytärtä. Mitä jos nämä kuvat ovat viimeisiä raskauskuvia minusta? Se on mahdollista. On myös mahdollista, että ehkä joskus saan kokea raskauden vielä kolmannen kerran.







Se on niin ihanaa, kun tuntee vauvan potkut ensimmäisen kerran ja näkee hänet ensimmäisessä ultrassa. Silitellä kasvavaa masua ja miettiä miltä hän tulee näyttämään. Sitä tunnetta, kun kuulee vauvan ensimmäiset itkut, saa hänet syliin, pääsee hoivaamaan ja suukottamaaan on vaikea selittää, se on jotain niin suurta ja kaunista, kun pitkä odotus palkitaan. Minut valtasi ääretön kiitollisuus, rakkaus ja onni, helpotus siitä, että kaikki meni hyvin. 






Luulen, että olen ihmisenä sellainen, joka tulee aina ihastelemaan vauvamasuja ja tulee potemaan jossain määrin ikuista vauvakuumetta. Mistä tietää milloin lapsiluku on täynnä? Lähiaikoina olen miettinyt tätä paljonkin: Toisaalta on hyvä näin. Olen todella kiitollinen siitä, että meillä on kaksi ihanaa lasta, se on minulle unelmieni täyttymys. Toisaalta sydämessä ja sylissä olisi vielä tilaa. Aika näyttää milloin lapsilukumme on täynnä, minkälainen perhe meistä lopulta muodostuu. ♡


maanantai 20. toukokuuta 2019

Tyttöjen viikonloppu

Meillä oli tyttöjen viikonloppu, kun isi lähti poikien kanssa reissuun, hih. Meillä oli paljon kivaa tekemistä ja aika kului yllättävän nopeasti. Tietoisesti järjestin meille ohjelmaa, ettei tulisi niin kova ikävä, varsinkaan lapsilla.


Saimme ystäväni, Vilman kummin meille yökylään, oli mukava viettää aikaa yhdessä ja minua helpotti todella paljon se, että minulla oli apukädet, hih. Täytyy sanoa, että siitä huolimatta tällä mamalla oli kädet täynnä koko viikonlopun.


Kävimme rannalla ja huvipuistossa. Pomppimme trampalla ja teimme vähän pihahommiakin. Syötiin tortilloja ja tacoja, jätskiä unohtamatta. Nautimme auringosta ja ihanasta kesäsäästä, mittari näytti +24°. Ulkoilimme paljon, kävimme myös retkellä lähimetsässä ja suolla, poikkesimme leikkipuistoon kiikkumaan ja telttailimme pihalla.



Tuntuu, että kesä taas yllätti ja mikä ihana yllätys se olikaan. Oli ihanaa mennä ensimmäistä kertaa rannalle ja kastella varpaat järveen. Kahlailimme ja vesi tuntui yllättävän lämpimältä, emme kuitenkaan uskaltaneet vielä mennä uimaan. Kävimme rannalla illalla ja saimme itsellemme koko rannan, sillä siellä ei silloin ollut ketään muita hih. Vilma olisi halunnut syödä hiekkaa, mutta kivempi oli viltillä katsella siskon touhuja ja rouskuttaa meidän matkaeväitä porkkanaa ja kurkkua, hih. Helmi leikki veneellä, traktorilla ja kastelukannulla sekä rakensi hiekkalinnaa.



Tykkimäki aukesi lauantaina ja suuntasimme sinne, koska Helmi oli saanut mammalta ja papalta lahjaksi kultapassin. Meillä oli tullut vahvistusviesti, että passin voi hakea, mutta emme kuitenkaan saaneet sitä, koska sitä ei kuulemma ollut tulostettu. Kyselin asiasta ystävällisesti, mutta harmiksemme kassa oli aika tyly eikä pahoitellut tilannetta. Vaikka passia emme tällä kerralla saaneet niin Helmi sai kuitenkin siihen kuuluvan rannekkeen.


Ennen tätä episodia mopopojat meinasivat kapealla jalkakäytävällä ajaa meidän päälle. Uskomatonta!  En ole koskaan pelästynyt niin paljon, siinä oli oikea vaaratilanne, kun he ajoivat mopojen kanssa Helmin ympäriltä, siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Ihmettelen miten tuollaista pääsee tapahtumaan, kun nykyään he ymmärtääkseni saavat opetusta mopoiluun ennen kuin saavat mopokortin. Harmikseni näitä törttöileviä mopokuskeja näkee liian usein... Onneksi selvisimme säikähdyksellä.


Helmi kävi laitteissa ja Vilma ihmetteli rattaissa ihmispaljoutta, laitteita ja ääniä sekä tietysti mitä sisko puuhaa. Lopuksi menimme ostamaan hattaraa, mutta korttikone ei toimininut eikä minulla ollut käteistä mukana. Onneksi kummi hoitaa ja hänellä sattui olemaan käteistä. Hän maksoi meidän ostokset ja rupesi miettimään, että hän sai väärin raahaa takaisin. Se on joo ihan ymmärrettävää, mutta kyse oli pienestä ostoksesta eikä ollut muita asiakkaita, kiirettä tai ruuhkaa. Hän sai yli puolet vähemmän rahaa takaisin mitä kuului saada. Onneksi tämä asiakaspalvelija sentään pahoitteli tilannetta. Kaiken lisäksi hattara ei kunnolla pysynyt tikussa vaan valui puolelta toiselle. Se kuitenkin maistui Helmille ja se oli kaikista tärkeintä.


Harmittaa, että ensimmäinen reissu Tykkimäkeen ja vastaan tuli monia pieniä pettymyksiä mitkä yhdessä ikävä kyllä latistivat fiilistä ja tunnelmaa. Vaikka aika lyhyessä ajassa tuli monia vastoinkäymisiä, niin ne olivat meistä riippumattomia tekijöitä. Lasten kanssa itsessään reissu sujui hyvin, paitsi Vilma repi aluksi ihan koko ajan hattua pois, hih. Oli ihana nähdä miten innoissaan Helmi oli ja pitkä odotus palkittiin kun hän vihdoin pääsi laitteisiin. Toivon, että ensi kerralla saisimme sitten sen kultapassin ja palvelu olisi muutenkin parempaa.


Perinteisesti kun Pekka on reissussa, hän soittaa meille videopuhelua. Helmi kertoi meidän kuulumiset, mutta tuntui, että Vilmalla oli enemmän asiaa. Hän oli monta minuuttia puhelin kädessä, höpisi ja vilkutteli isille.


Sunnuntaina menin tyttöjen kanssa pienelle retkelle lähimetsään ja suolle. Vilma taas repi hattua, mutta onneksi myöhemmin luovutti, hih, Helmistä oli hauska kiipeillä kivien päällä. Molemmat katselivat ympärilleen mitä kaikkea näkyy ja kuuntelivat lintujen laulua. "Äiti minusta linnut viheltää eikä laula", totta, enemmän se ehkä viheltelyltä kuulostaakin, hih. Vilman aurinkolasit hävisivät ja etsimme niitä aika monta minuuttia, onneksi ne kuitenkin lopulta löytyivät, hih.


Poikkesimme myös leikkipuistoon, molemmat tytöt kikattelivat keinussa ja Helmi kilpeili kiipeilytelineessä ja laski liukumäkeä. Jatkoimme matkaa ja vähän harmitti se miten aika pitkällä kevelypätkällä oli keskellä polkua koiran kakkaa pitkin poikin, rattaiden kanssa oli paikoittain aika vaikea kulkea. En ymmärrä miksi koirien pitää antaa tehdä jätökset keskelle polkua? Äh. Loppumatkalla myös hyttysiä oli aika paljon ja ne vähän kiusasivat meitä, kävelimme aika reipasta vauhtia kotiin päin ja sitten Vilma nukahtikin rattaisiin.


Retki oli kiva ja molemmille lapsille mielenkiintoinen, tykkään myös itse kulkea luonnossa. Onni on, että omalla asuinalueella metsä ja suo ovat lähellä ja kivat retket järjestyvät helposti. Meillä oli muutenkin kiva ja vauhdikas viikonloppu, vaikka meille sattui ikäviä tapauksiakin. Haluan kuitenkin ajatella positiivisesti ja enemmän viikonloppuun mahtuikin kivoja juttuja, onneksi! Toivottavasti tämä ihana aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu, että kesä on tullut jäädäkseen. Kiitos vielä ystäväni S kivasta viikonlopusta. 


perjantai 17. toukokuuta 2019

Ihania kirsikankukkia - päiväretki Kotkaan

Me emme jaksaneet lähteä Helsinkiin asti ajelemaan kirsikkapuita katsomaan, vaan suuntasimme naapurikaupunki Kotkaan. Siellä ihastelimme kukkivia kirsikkapuita. Emme päässeet ehkä näkemään upeinta kukkaloistoa, mutta monet puut olivat vielä vaaleanpunaisia. Ihastelimme niitä Toivo Pekkasen puistossa, Sapokan vesipuistossa ja Katariinan meripuistossa. Kouvolan puistoihin pitäisi ehdottomasti istuttaa kirsikkapuita, kyllä ne ovat keväisin upeita, eikö?








Oli kaunis ja lämmin kevätpäivä, oli ihanaa viettää aikaa yhdessä ja ulkoilla, nauttia auringosta  ja hienoista maisemista. Ihastella kukkia, kasveja, erilaisia vesielementtejä ja merta.





Hauskaa miten paljon Helmi innostui päiväretkestämme naapurikaupunkiin. Hän iloitsee joka päivä monista asioista, ihan pienistäkin jutuista ja se on ihana piirre hänessä. Reissun kohokohtia oli: jäätelö, meri, veneet, kauniit kukat, vesiputous ja muumileikkipuisto. Vilmastakin oli hauska rattaissa ihmetellä ja ihastella ympäristöä sekä tietenkin katsoa mitä sisko puuhastelee. Hauskaa oli myös muumileikkipuistossa kiikkua isin kanssa, hih.

















Vilma on edellisen kerran ollut Kotkassa syntyessään. Minusta on viime kesänä otettu masukuvia Sapokassa ja Katariinan meripuistossa. Nyt oli hauska kuvata Vilmaa näissä maisemissa. Samalla tuli mieleen ihania raskausmuistoja ja muisteltua Vilman syntymää. Kahden kuukauden päästä siitä on jo vuosi.














Meillä oli reissussa paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, hauskaa, että meille erittäin mielekäs päivä ei maksanut mitään. Tykkäämme tehdä edullisia retkiä ja lähimatkailua. Kustannuksia tuli tällä kertaa kahden jäätelön verran ja muutama euro bensoihin. Kaikin puolin kiva ja ihana päivä, ihana kevät. Luulen, että kesällä palaamme näihin maisemiin, hih.