perjantai 16. elokuuta 2024

Dinoja ja eläimiä ihastelemassa Korkeasaaressa

Blogin otsikko ei huijaa, Korkeasaaren eläintarhassa on tällä hetkellä (1.6-20.10.2024) nähtävillä myös dinoja. Ne eivät tietenkään ole eläviä, mutta siltä ne näyttävät. Todella taidokkaasti tehtyjä disosauruksia, ne vähän liikkuvat ja ääntelevät. Kokemuksesta tekee vielä aidomman oloisen se, kun ne on sijoitettu ulos. Voi kuvitella miltä tuntuisi, jos ne tulisivat vastaan luonnossa. KÄÄK! hehe. Meillä kaikki olivat innoissaan dinoista, mutta varsinkin meidän dinopoika poitsu. Voi sitä iloa ja riemua! "Vau dinojaaaaa"












Emme olleet käyneet Korkeasaaressa moneen vuoteen. Siksi myös eläimissä riitti paljon ihmeteltävää. Koska oli kuuma päivä, monet eläimet olivat lepäämässä/nukkumassa, mutta näimme niitä silti. Kuulimme myös leijonauroksen karjuntaa. Se oli hienon kuuloista. Olin erityisesti toivonut näkeväni leijonan, tiikerin, karhun ja leopardin, niin onneksi tapahtui. Oli hauskaa katsella saukon touhuja, nähdä peuroja ja apinoita ihan läheltä, ihmetellä vähän erikoisempia eläimiä. Kuulimme esim takinin röhkivän, se oli erikoisen kuuloista ja näimme visenttien leikkivän. H ilahtui nähdessään pikkupandan ja helmipöllön, V:n mielestä kamelit oli hauskoja ja peurat ihania, L oli sitä mieltä että Trooppinen talo ja siellä olevat otukset olivat kivoja.




Eläintarhassa oli siellä täällä kivoja pieniä leikkipaikkoja, lapset viihtyivät hyvin. Meidän mukelot keksivät itselleen viihdykettä muutenkin, esim kallion päällä oli kiva kiipeillä ja samalla ihastella merimaisemaa. Poitukin jaksoi reippaasti kävellä ja touhuta eläintarhassa monenlaista. Välillä kuitenkin piti levähtää rattaissa. 








En olisi jaksanut lähteä, mutta halusin lähteä. Olimme haaveilleet koko kesän Korkeasaareen menosta. Kivaa, kun retki viimein onnistui, vaikka kroppani tuli siitä todella kipeäksi. Kaikille jäi Korkeasaari päivästä kivoja muistoja. Ostimme liput itse, tämä ei ole mainos. Halusin vain jakaa meidän kivoja kokemuksia Korkeasaaresta.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡