tiistai 17. kesäkuuta 2025

Mansikkaa mansikalla

Mie olen sellainen mansikkatyttö. Rakastan mansikoita! Mansikka on ollut mun lemppari kesäherkku lapsesta asti. Mansikka on hyvää aina, pelkiltään, lettujen päällä, mehuna, pirtelönä, smoothiena, hillona, kakkuna, piirakkana, jäätelönä, mehujäänä, karkkina jne. Nam!


Mansikka maistuu ja tuoksuu hyvälle, mutta myös näyttää kivalle. Mansikoista tulee aina kesä mieleen ja hymy huulille. Siksipä olen ostanut kotiimme vuosien varrella niin ihania mansikkajuttuja: Mansikkatyynyjä ja viltin, astioita sekä vaatteita. 


Sadepäivät eivät harmita niin paljon, kun kotona näyttää iloisen mansikkaiselta. Tänään huilailen meidän ihanassa mansikkaolkkarissa. Minä todella nautin kesästä, satoi tai paistoi. 

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Juhannus lähestyy - Kesän ensimmäinen mökkireissu

Me vietimme eilen kivan kesäpäivän vanhempieni mökillä sukulaisten kanssa. Yhdessä uimme,  paljuilimme, leikimme, höpöttelimme ja söimme herkullista grilliruokaa. Pääsin halittelemaan ja sylittelemään tätsyn murusia. Näimme vilauksen rantakäärmeestä ja ihastelimme upeaa joutsenperhettä. Vihdoinkin tuli niin lämmintä, että tarkenin heittää talviturkin. 




Niin ihanaa, kun tällä viikolla vietetään juhannusta, niin hauskaa kesäistä juhlaa. Parasta on ehdottomasti kiireetön aika rakkaiden kanssa, uiminen, paljuilu, saunominen, grilliruoka ja mansikkakakku. Hauskaa juhannusviikkoa kaikille!

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Meidän kesälomareissu Nokialla, Sastamalassa ja Tampereella

Saimme Pekan vanhemmilta, lasten  mummilta ja ukilta joululahjaksi kylpylälahjakortin Nokian Edeniin. Nyt Pekan kesälomalla oli hyvä aika käyttää se, suuntasimme siis muutamaksi päiväksi Nokialle.



Nokialla tietenkin uimme ja leikimme mahdollisimman paljon kylpylässä. Meidän vesileikeistä pääset lukemaan enemmän täällä.

Lapsista oli hauskaa leikkiä hotellin leikkihuoneessa. Ulkoilimme hotellin viereisessä leikkipuistossa ja ihastelimme kesäistä järvimaisemaa. Kävimme kaupassa, syömässä ja herkuttelimme. Niin hauskaa, kun löysimme Nokian Prismasta ja Nokian Cittarista Pekalle ja H:lle omat nimikko Coca-Colat. Saimme Pekan kanssa perhelomalla myös vähän omaa aikaa, kun yhtenä iltana Pekka kävi istuskelemassa Nokian Panimon terassilla ja yhtenä iltana minä lepäilin hotellihuoneessa, kun muut olivat uimassa. Meillä oli niin ihana ja kiva kylpyläloma.

Vaikka eniten vietimme aikaa Nokialla kylpylässä, teimme pienet retket myös Sastamalaan ja Tampereelle. Sastamalassa kävimme leikkimässä Herra Hakkaraisen talossa. Siitä pääset lukemaan enemmän täällä.

Tampereella vierailimme Muumimuseossa, tietenkin, onhan Muumien 80. juhlavuosi. Siellä oli jälleen vaikka mitä nähtävää ja koettavaa. 






Kävelimme vähän Tampereen keskustassa, leikimme ja kiipeilimme Pikku Kakkosen puistossa. Tyttöjen toiveesta kävimme myös Ratinassa ostoksilla, he löysivät HM:n lahjakorteilla kivoja juttuja: H farkkuhameen, V vaaleanpunaisen mekon, Minni Hiiri sormuksia ja pinnejä. Ratinasta lähtiessämme kävimme ostamassa kaupasta eväitä ja samalla löysimme minulle oman nimikko Coca-Colan, jee! 







Meidän oli alunperin tarkoitus käydä Nokialla erilaisissa leikkipuistoissa leikkimässä, mutta yhtenä hyvänä hetkenä satoikin vettä ja toisena emme löytäneet etsimäämme leikkipuistoa monien tietöiden takia. Se oli sellainen ajelu se, haha. Olin etukäteen ajatellut, että voisi olla kivaa käydä parilla kirpparilla, mutta meillä olikin niin kivoja muita puuhia, että emme ehtineet. Eikä haittaa yhtään. Tällä lomareissulla parasta oli kivat vesileikit kylpylässä, vierailut Herra Hakkaraisen talossa ja Muumimuseossa. Pekan käynti Nokian Panimolla. Niitä juttuja etukäteen odotimme eniten ja olemme niin iloisia, että juuri ne toteutuivat. Meillä oli niin hauskat kesäseikkailut Nokialla, Sastamalassa ja Tampereella. Saa nähdä mitä muuta kivaa tänä kesänä keksitään.



perjantai 13. kesäkuuta 2025

Herra Hakkaraisen talossa Sastamalassa

Tykkäämme todella paljon Mauri Kunnaksen kirjoista, mm. Herra Hakkaraisesta, Koiramäestä ja Kummituksista. Meiltä löytyy monia kirjoja ja pari leluakin, Särkänniemen Koiramäessä on tullut käytyä monta kertaa. Olemme usein miettineet tätä hauskaa Herra Hakkaraisen taloa, mutta se on tuntunut olevan aika syrjässä ja kaukana. Mutta nyt, kun vietimme melkein neljä päivää lomaillen Nokialla, ei Sastamala tuntunutkaan olevan liian kaukana tai syrjässä. Nyt pääsimme kokemaan mitä kaikkea hauskaa Herra Hakkaraksen talosta oikein löytyykään. (Ostimme liput itse, tämä ei ole mainos)





Saavuimme perille juuri, kun Herra Hakkarainen oli unissäkävelemässä. Tietenkin meidän piti mennä häntä tervehtimään ja ottamaan kuvia muistoksi. Mukava työntekijä ehdotti, että voisi ottaa meidän perheestä kuvan Herra Hakkaraisen kanssa, siitä tuli hyvä mieli ja miten kiva kuva meille jäi muistoksi. Meidät otettiin vastaan Herra Hakkaraisen taloon niin iloisesti.




Voi miten paljon hauskoja leikkihuoneita Herra Hakkaraisen talosta löytyy! Herra Hakkaraisen keltaisessa kotitalossa leikisti kokkailtiin ja nukuttiin, kiivettiin yläkertaan kummituksia katsomaan, H liukui sieltä putkea pitkin alas. Ritarilinnassa miekkailtiin, ihmeteltiin lohikäärmettä, kurkattiin kalteri-ikkunasta ja laskettiin liukumäkeä, siellä sai pukeutua teemaan sopiviin viittoihin/mekkoihin. Tässä samassa kerroksessa oli myös huone lukemista ja piirtelyä varten, aivan kuin kirjasto. Siellä oli myös tv missä pyöri dokumentti Mauri Kunnaksesta. Tietenkin meidän murut piirsivät kuvia Hakkaraisesta ja lähettivät hänelle postiakin!


Alakerrassa oli hauska avaruushuone, siellä pääsi pukeutumaan avaruuspukuihin ja -kypärään, laittamaan selkään rakettirepun ja kuukävelemään, leikisti tietysti, hih. Lapsista oli hauskaa tutkia tähtiä ja planeettoja, seikkailla avaruudessa avaruusaluksen kyydissä. Tämä avaruusleikkihuone oli H:n ja V:n lempparihuone, meidän kaikkien mielestä hauska ja mielenkiintoinen. 




Alakerrassa oli myös Koiramäen vanhanaikainen miljöö. Siellä oli kauppa, apteekki, suutarin ja kellosepän pajat sekä hauska nukketeatteri. Lapset tietenkin menivät nukketeatteriin esittämään omat esityksensä Herra Hakkaraisen, Masa Marsun ja Hämähäkki Heikin kanssa. Lapset leikkivät kaupassa, H oli myös suutarina, V ja L ihmettelivät erilaisia kelloja. Olipa hauskaa!




Ulkona oli Herra Hakkaraisen hurjan hauska autopiha. Siellä oli kivan näköinen autorata sekä isommille lapsille/aikuisille että pienemmille lapsille/taaperoille. H, V ja Pekka ajelivat isommilla autoilla, poitsu pienemmillä. Mutta tytötkin halusivat myöhemmin tulla ajelemaan pienemmillä autoilla/mopoilla pikkuveljen kanssa. Pienen autoradan puolella oli autopesula missä omaa ajopeliä sai välillä tulla putsaamaan. Isomman autoradan puolella oli tankkausasema ja poliisiasema. Pihalla oli autoratojen lisäksi myös hiekkalaatikko sekä keltainen bussi mitä pääsi leikisti ohjaamaan. Pihallakin oli monenlaista kivaa tekemistä. Poitsun mielestä autoilla/mopoilla ajelu oli kaikista hauskinta Herra Hakkaraisen talossa.




Mamma ja pappa olivat antaneet lapsille vähän reissurahaa mukaan, niillä lapset ostivat itselleen hauskat tuliaiset Herra Hakkaraisen talosta. H valitsi söpön pienen Heikki Hämähäkki avaimenperän, V pyyhittävät puuhakortit ja L oman pehmeän Herra Hakkaraisen. Me ostimme Pekan kanssa lapsille yhteiseksi Herra Hakkarainen Reissussa kirjan. Pieni puoti oli herttainen ja täynnä kivoja juttuja mm. kirjoja, vaatteita, asusteita, leluja ja astioita. Lapsille meinasi ensin iskeä valinnanvaikeus, vaikka kyllä lopulta ne omat suosikit selkeästi löytyivät. 

Minulle Herra Hakkaraisen talo oli osittain vaikeakulkuinen portaiden takia. En kyennyt kiipeämään yläkertaan matalaan tilaan kummituksia katsomaan, mutta onneksi niitä näki myös alhaalta käsin ja mikä tärkeintä: lapset pääsivät käymään siellä Pekan kanssa. Alakertaan pääsin kuitenkin kepin ja kaiteen avulla könkkäämään. Onneksi porukkaa oli vähän, että en ollut kapeissa portaissa tientukkeena, hih. Autopiha oli todella kiva, olisin itsekin mielelläni mennyt autoilla ajelemaan, jos olisin kyennyt. Vaikka ajoittain liikkuminen ja seisominen tuntui hankalalta, en antanut sen lannistaa. Meillä kaikilla oli todella kiva päivä ja vierailu Herra Hakkaraisen talossa, ihanaa miten paljon erilaisia leikkipaikkoja löytyi, tekemistä ja ihmeteltävää riitti. Lapsista tämä oli ehdottomasti sellainen paikka minne he haluisivat tulla joskus uudelleen, ehkä tulemmekin, hih.