perjantai 28. lokakuuta 2022

Meidän halloweenkoti

Meidän halloweenkodista löytyy monenlaisia ihania koristeita. Itsetehtyjä, lahjaksi saatuja ja ostettuja. Meille koristelu on tärkeää ja yksi halloweenin hauskimmista jutuista. Lapset halusivat meille taas teemaksi Disneyn.


Tuntuu instagramin perusteella, että Suomessa halloweensisustuksessa tykätään  valkoisista ja ruskean sävyisistä koristeista, melko minimalistisesta koristelutyylistä. Minulle kuitenkin oranssi on yksi halloweenväreistä ja sitä näkyy meidän kotona, me myös koristelemme runsaasti. Siksi, koska se on meistä hauskaa. Olemme joskus kuulleet ihmettelyä tavastamme koristella ja juhlia halloweenia. Ajattelen, että on tärkeää  tehdä asioita mistä nauttii välittämättä siitä onko se jonkun mielestä outoa vai ei. 


Tänä vuonna yksi meidän halloweenkodin kohokohdista on pappani tekemä nukkekoti minkä tuunasimme hurjan hauskaksi halloweentaloksi. Siellä asustelevat söpöt Maileg hiiret, kaikki somisteet taloon teimme itse. 


Meidän halloweenkoti on myös syksyinen koti. Meiltä löytyy okran värisiä tyynyjä ja pieni lehtimatto sekä ruskea pussilakana, syksyisiä sävyjä. Myös muumihyllyssä on syksyinen teema.


Hauskaa, kun lapset saivat mammalta ja papalta kivat kurpitsailmapallot. Niistä on ollut paljon iloa ja ne toimivat myös koristeina. Poitsu tykkää vedellä narusta ja pompotella palloa. Myös sylissä ollessaan huiskia palloa. V ja H tykkäävät kuljetella palloja ja ottaa niitä mukaan leikkeihin. Hauskaa!


Meillä on monenlaisia kivoja koristeita, lempparia on vaikea valita. Mutta tykkään todella paljon mm. lasten maalaamista vaahteranlehtikummituksista ja -lepakoista, äitini ostamasta valokurpitsasta, kummitus- ja Disney-halloweenmukeista sekä boo-foliopallosta +. Tältä näyttää meidän hurjan hauska halloweenkoti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡