tiistai 27. joulukuuta 2022

Jouluun liittyi myös stressiä, harmitusta ja pettymyksiäkin

Olin päättänyt, että joulun odottamisesta ja joulusta tulee stressittömät. No valitettavasti se päätös ei pitänyt. Stressasin ja stressaannuin kuitenkin.


Viikkoja kestänyt flunssa perheessämme rasitti niin henkisesti kuin fyysisesti. Joulukuussa saimme kohdata useita pettymyksiä. Minulla oli tarkoitus ommella ja askarrella paljon enemmän. Minun oli tarkoitus viettää pikkujouluja ystäväni kanssa. Olisimme halunneet nähdä enemmän läheisiä. Meidän piti retkeillä lumisessa metsässä. Mennä katselemaan keskustan jouluvaloja. Olisimme halunneet leikkiä lumileikkejä ja pulkkailla. Olisimme halunneet rakentaa lumiukon ja lumilyhtyjä. Olimme suunnitelleet jouluista reissua Tampereelle. 

Miten paljon olimme odottaneet yötä hotellin lakanoissa, lasten iloa Koiramäessä, joulumielen nostatusta Tampereen joulutorilla ja Tallipihalla. Pettymys oli todella kova, kun flunssan takia jouduimme perumaan reissun. Se harmitti erityisen paljon, koska sairastelujeni takia jouduimme perumaan kaikki kesän reissut ja syksy oli rankka. Olisimme kaikki tarvineet pientä irtiottoa arjesta. Olisimme sen ansainneet, mutta ei auttanut kuin niellä pettymykset ja alkaa suunnittelemaan uutta reissua. 


Flunssan takia monet jouluvalmistelut jäivät viime tippaan. Emme saaneet toimitettua kaikille läheisille lahjoja ajoissa. Toisaalta... parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ilahduttavat lahjat joulun jälkeenkin, mutta kyllä se ärsytti. Lähetimme joulukortit ihan viime hetkellä, ne eivät välttämättä kaikille ehtineet ajoissa. Meille kasautui pari päivää ennen joulua liikaa hommia, ompelua, siivoamista, leipomista, askartelua, kaupassakäyntiä, lahjojen kuljetusta ja sellaista. Olimme paketoineet suurimman osan joululahjoista jo marraskuussa, mutta vielä aatonaattona oman perheen paketteja oli useampi paketoitavana. Huhhuh. Kiirettä piti. Harmittaa miten kiireisiä päiviä meillä oli. Tuntui että joulunodotus ja joulu olivat ohi liian nopeasti, koska suurin osa joulukuusta meni sairastellessa.

Harmittaa tuo typerä flunssa mikä pilasi monia suunnitelmia. Se vaikutti pakosti meidän jouluvalmisteluihin ja fiilikseen. Ennen joulua en halunnut valittaa, vaan keskittyä hyvään, luoda iloista joulumieltä. Jouluna kyse on kuitenkin perheen kanssa yhdessä vietetystä ajasta ja kivoista perinteistä. Kaikesta huolimatta löysin monia ilon aiheita ja meillä oli ihana joulu, nautin monista asioista. Tuntuu vain, että minun täytyi vielä käsitellä pettymyksiä ja tuutata nämä negatiiviset ajatukset ulos päästäni. Tuntui myös siltä, että haluan olla rehellinen siitä, että vaikka meillä oli ihana ja kiva joulu, oli myös stressiä, harmitusta ja pettymyksiäkin. Sellaista elämä on. Kaikki ei aina mene niin kuin on suunnitellut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡