sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Kaksikerroksinen vaippakakku kettuteemalla

Olen niin iloinen siitä, että jälleen meidän lähipiiriin syntyy suloinen vauva ja meille tärkeästä pienestä pojasta tulee isoveli. Ihanaa! Kun näin tämän Metsolan kettuharson ja muistin Pentikin suloisen kettuhelistimen tiesin heti, että aion tehdä kettuteemaisen vaippakakun. Vaippakakkuun päätyi söpöjen kettujuttujen lisäksi pieniä sukkia, kakun sisälle herkkuja vanhemmille, talouspaperirulla ja tietenkin vaippoja. Tietenkin halusimme muistaa myös tulevaa isoveljeä, hän sai meiltä oman söpön kettupehmon. 


Minusta vaippakakkujen tekeminen on hurjan hauskaa! Olen itse saanut viisi ihanaa vaippakakkua. Esikoisesta sain vaippakakun serkultani, keskimmäisestä mieheltäni, kuopuksesta sain vaippakakut äidiltäni, ystäviltäni S sekä P&T. Muistan miten iloiseksi tulin jokaisesta vaippakakusta, se oli minulle tärkeää. Siksi haluan itsekin tehdä kauniita vaippakakkuja minulle tärkeille tuleville äideille ja heidän suloisille pikkuisilleen. Uskon, että jokaiselle jää vaippakakuista kivoja muistoja. 


Tämä on jo 7. vaippakakku minkä pääsin tekemään. Tavaramerkikseni on muodostunut kuorruttaa vaippakakut harsoliinoilla, niin olen tehnyt joka kerta. Siitä huolimatta olen halunnut tehdä vaippakakuista vähän erilaisia. Ainoastaan kaksi vaippakakkua ovat olleet melkein samanlaiset, mutta siksi, että annoin ne odottaville äideille yhtä aikaa.


Oli hauskaa tälläkin kertaa yllättää tulevat vanhemmat vaippakakulla. Vaikka luulen, että he saattoivat arvata, että sellainen on heille tulossa, hih. Vietimme aikaa yhdessä, herkuttelimme ja lapset leikkivät. Pääsin jopa tuntemaan pikkuisen liikehdintää masun päältä, oi! (Luvan kanssa tietty). Päivästä jäi ihania muistoja ♡ 


Tässä vielä lopuksi linkit kaikkiin tekemiini vaippakakkuihin:






Kaksikerroksinen vaippakakku kettuteemalla 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡