Suru vaatii aikaa

En tiedä oletteko huomanneet sitä, mutta minä olen. Tämä kevät ja kesä on ollut erittäin vaikea minulle Mamman poismenon myötä. Minun on ollut vaikea totutella elämään ilman häntä. Se raastaa sydäntäni, se raastaa mieltäni, se että hän on poissa. Minun on ollut vaikea ymmärtää sitä, minun on ollut vaikea hyväksyä sitä. Minun on ollut vaikea oppia elämään ilman häntä. Olen huomannut, että en jaksa päivitellä blogia yhtä ahkerasti kuin ennen. Olen huomannut, että en saa aikaiseksi kirjoittaa kaikesta mistä haluaisin. Olen huomannut monessa muussakin asiassa, että en aina jaksa.

Tällä hetkellä vielä tunnen surua/ikävää melkein joka päivä. Jotkut päivät ovat raskaampia, jotkut vähän helpompia. Välillä pistää rintaa, sydän hakkaa hulluna, välillä tuntuu, että on vaikea hengittää. Välillä tuntuu siltä, että koko keho tärisee sisältä päin, joskus siitä seuraa kylmiä väreitä ja menen kananlihalle. Välillä on fyysisesti paha olo ja vaikea nukkua. Välillä tulee niitä hetkiä kun vain odotan epätoivoisesti, että hän ilmestyisi jostakin. Välillä toivon, että näkisin hänestä unta, jotta voisin nähdä hänet jälleen.

Minulle tulee viikon aikana aina mieleen paljon kivoja asioita, joita haluaisin päästä kertomaan hänelle. Lukisimme yhdessä blogiani ja näyttäisin hänelle ihania kuvia Helmistä. Välillä kun minua suututtaa tai harmittaa jokin, haluaisin kuulla häneltä neuvoja ja saada häneltä tukea. Haluaisin kuulla Helmin sanovan "Mennää kattoo Mammanmammaa" ja nähdä heidän leikkivän yhdessä.

Tiedän, että suru vaikuttaa minuun vielä pitkään. Aikoinaan Papasta pystyin päästämään irti vasta vuosien surutyön jälkeen, silti ikävöin häntä vieläkin. Tiedän, että tämäkin suru vaatii aikaa, paljon aikaa. Olen halunnut ja kovasti yrittänyt kuitenkin pysyä positiivisena ja elää sillä asenteella, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Saan voimaa siitä, että minulla on tekemistä ja läheisiä ympärilläni. Minun on myös yksinkertaisesti ollut pakko selvitä tästä Helmin takia. Helmi onkin ollut paras lääke suruuni ja Pekka paras tukeni, en selviäisi ilman häntä. Olen saanut tukea, lohtua ja rakkautta muiltakin läheisistäni. Kiitos siitä ♡

"Jokaisessa päivässä on jotain hyvää", se on ollut pelastukseni. Välillä sitä 'hyvää' saa kyllä ihan tosissaan kaivella ja etsimällä etsiä, mutta kyllä se lopulta sieltä aina löytyy. Haluan kaikesta surusta huolimatta nauttia elämästäni. Niistä kaikista kivoista jutuista mitä minulle/meille tapahtuu ja niin olen tehnytkin. Myös ne kaikki ihanat muistot Mammasta tuovat minulle lohtua. Ne kulkevat mukanani, eikä niitä voi ottaa minulta pois, siellä ne säilyvät sydämessäni. Suru vaatii aikaa, mutta vielä tämä joskus helpottaa.

Kauniit valkoiset pionit ovat Mamman pihalta poimittuja / Mamma ehti istuttaa tämän pelargonin ennen poismenoaan. Nyt minun tehtäväni on hoitaa sitä ja toivoa, että se ilahduttaa meitä pitkään, ihan niin kuin Mammakin. ♡