keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Luukku 6 - Suomi 100

Meillä joulunodottamiseen liittyy joka vuosi myös itsenäisen Suomen juhlinta. Mielestäni 100-vuotias Suomi ansaitsee oman postauksen ja hienot juhlat!


Minulle henkilökohtaisesti tämä päivä herättää paljon tunteita. Tulen surulliseksi siitä, miten rankka alku omalla itsenäisellä maallamme on ollut, miten paljon uhreja se on vaatinut, miten moni on menettänyt rakkaitaan ja miten monia ihmisiä sota on jäänyt vaivaamaan heidän loppuelämänsä ajaksi. Isovanhempani ovat joutuneet kasvamaan sodan keskellä, he ovat joutuneet  lapsina lähtemään evakkoon ja elämään jatkuvassa pelossa.


Pappani taisteli jatko-sodassa rannikkotykistössä ollessaan vain 18-vuotias. Mammallani oli tärkeä tehtävä itärajan tuntumassa puhelikeskuksessa hänen ollessaan vain 17-vuotias. Olen kuullut Mammalta hänen omia kokemuksiaan sodan kauheuksista ja siitä miten kamalaa sen keskellä oli elää. Pappa taas oli vaitonainen, hän puhui sodasta hyvin vähän. Hän ei varmaankaan halunnut  palata niihin kamaliin muistoihin, toisaalta, ehkä hän ei myöskään halunnut järkyttää minua. Mammakin alkoi puhumaan minulle enemmän sodasta vasta viimeisinä vuosinaan minun ollessani jo yli 20-vuotias. Heidän kokemuksensa särkevät sydämeni. Suvussani on surullisia kohtaloita ja kokemuksia sodasta ja sen jälkeisestä elämästä. En pysty ikinä tietämään tai oikeasti ymmärtämään miltä heistä on tuntunut. Mutta sen tiedän, että meidän itsenäisestä 100-vuotiaasta Suomesta on maksettu kova hinta, silloin kun itsenäisyys on saavutettu ja sitä puolustaessa. Kunnioitan veteraaneja ja lottia, olen todella kiitollinen itsenäisestä Suomestamme. Tämä kaikki mitä meillä nyt on ei ole ollut mikään itsestäänselvyys.


Muistan usemman kerran keskustelumme Mamman kanssa, jolloin Mamma sanoi minulle, että toivottavasti hänen ei tarvitse enää koskaan nähdä sotaa. Hän toivoi, että maassamme ei enää koskaan nähtäisi sotaa. Tämä päivä on minulle vaikea, koska olin kuvitellut juhlivani 100-vuotiasta Suomea yhdessä Mamman kanssa, mutta valitettavasti se ei olekaan mahdollista. Uskon, että Mamma ja Pappa molemmat olisivat halunneet nähdä tämän päivän. Onneksi he ehtivät kuitenkin  näkemään miten maamme kehittyi hyvinvointivaltioksi, miten hyvä paikka Suomi on "tänäpäivänä", miten hyvä meidän lapsenlapsien ja lapsenlapsenlapsien on ollut kasvaa täällä. Mamma ja Pappa, he elivät kuitenkin kaikista ikävistä kokemuksistaan huolimatta hyvän, pitkän ja onnellisen elämän. 

Pappa 1926-2007 ♡ Mamma 1927-2017 ♡


Vaikka itsenäisyyspäivä saa minussa aikaan surua niin minulle itsenäisyyspäivä on kuitenkin myös ilonjuhla. 100 vuodessa maamme on kokenut paljon, maamme on oppinut paljon, maamme on kehittynyt paljon. Meillä on hieno maa, edelliset sukupolvet ovat tehneet töitä sen eteen, että saamme nauttia monista asioista tänä päivänä. Mielestäni itsenäinen Suomi ansaitsee hienot juhlat! Se on mahtavaa, että saan puhua omaa kieltämme, omassa itsenäisessä valtiossamme. Suomessa on (ainakin toistaiseksi vielä) turvallista eikä tarvitse elää pelossa. Meillä on Suomessa monia hienoja asioita, kuten upea luonto, neuvolatoiminta, äitiyspakkaus, terveydenhuolto/hygienia ja meillä tulee hanasta puhdasta vettä. Me saamme valtiolta tukea eläämme, silloin kun sitä tarvitsemme. Täällä olemme samanarvoisia, meillä on sanan- ja uskonnon vapaus, meillä on ilmainen peruskoulu kaikille. Jokaisella meistä on mahdollisuus unelmoida ja haaveilla. Meillä on mahdollisuus valita mille tielle lähdemme. Vaikka meillä niin kuin jokaisessa maassa on omat epäkohdat, koen silti, että olen onnellinen ja kiitollinen siitä mitä meillä on, miten hieno maa Suomi on, siitä, että saan olla suomalainen.


Toivon, että maamme näkee myös seuraavat 100 vuotta, oppii virheistään, pysyy tasa-arvoisena ja huolehtii kansalaisistaan. Rakkautta ja rauhaa, hyvää itsenäisyyspäivää! ♡


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ❤️