lauantai 31. elokuuta 2019

Kesän viimeinen viikonloppu

Pari päivää sitten oli ihana kesäpäivä, nautimme auringosta ja ulkoiltiin, jopa hikoiltiin, leikittiin vesileikkejä ja käytiin kivalla metsäretkellä. En olisi mitenkään arvannut, että seuraavana päivänä minuun iskisi flunssa.


Olo on niin pettynyt, meillä oli näille kesän viimeisille päiville vaikka mitä kivoja suunnitelmia. Keli olisi mitä parhain, lämmintä ja aurinko paistaa, mutta minä joudun kökkimään sisällä sohvalla köllöttäen.

Meidän oli tarkoitus tehdä reissu Korkeasaareen mitä olimme suunnitelleet koko kesän. Ajattelimme mennä mökille saunomaan ja grillailemaan, suppailemaan kenties vielä uimaankin? Meiltä jää väliin myös rakkaan serkunpojan synttärit, olisi ollut niin kiva nähdä sukulaisia.


Harmittaa, harmittaa tosi paljon. Ehkä siksi kun olimme suunnitelleet kaikkea kivaa tekemistä. Ehkä siksi kun olin itselleni tehnyt näistä kesän viimeisistä päivistä ison jutun. Olisin halunnut tehdä vielä paljon ihania kesäjuttuja. Ehkä siksi kun olimme tyttöjen kanssa odottaneet Pekan kolmen päivän vapaita.

Onneksi H:llä on ollut vain nuhaa ja V vähän aivastellut. Jostain syystä tauti iski rankimmin minuun, hyvä niin. Mielummin minä olen kipeänä kuin lapset, varsinkin nyt kun Pekka on kotona ja pystyy hoivaaman minua ja hoitamaan lapset. Tämä päivä on heti parempi kuin eilinen, kyllä tämä tästä.


Onneksi Korkeasaareen ja mökille pääsee syyskuussakin, sukulaisiakin näkee muulloinkin. Mökille ei vain viitsi mennä, jos on kylmää. Toivottavasti syyskuun alku olisi lämmin ja aurinkoinen. Toivottavasti pysytte terveinä. Tsemppiä muillekin flunssapotilaille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡