sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Kolmas adventti - Joulu tulee stressaamattakin

Kolmas adventti. Aika menee kyllä todella nopeasti. Enää reilu viikko jouluun ♡ Tuttuun tapaan tytöt kurkkasivat heti herättyään joulusukkiin (meidän jouluperinnne: adventtisunnuntaina tontut tuovat joulusukkaan yllätyksen). Sieltä paljastui tällä kertaa kauniit jouluenkelit. Kivat nuket, joilla on tänään leikitty, samalla ne ovat myös ihanat joulukoristeet. Tietenkin sytytimme myös adventtikynttilät.


Meillä jouluvalmistelut on hyvällä mallilla. Melkein kaikki lahjat ostettu ja myös paketoitu. Joulukortit tehty ja lähetetty. Lasten kanssa askarreltu ja aattoa suunniteltu.  Tykkään joulun odotuksesta ja minusta on kiva puuhastella kaikenlaista. Olen jo vuosia ajatellut, että joulu tulee stressaamattakin, teen juttuja omalla painollaan, en väkisin. Joulun odotus on kivaa, haluan, että se myös pysyy sellaisena, hih. Rennolla asenteella joulua kohti. Tällä kertaa aloitin jouluvalmistelut melko aikaisin, ehkä sillä on myös osuutta tähän stressittömyyteen.


Eilen vietimme Pekan kanssa meidän kahdeksatta kihlapäivää. Tonttu kävi tällä viikolla hakemassa tyttöjen kirjeet joulupukille, samalla hän oli jättänyt tytöille suklaapukit, aika hauska yllätys. Tällä kertaa joulupukin listalle päätyi molemmilta 10 toivetta. Koska tytöt eivät osaa vielä kirjoittaa olemme tehneet listat joulupukille niin, että olemme leikanneet lelulehdistä niiden lelujen kuvia mitä tytöt toivovat ja liimanneet ne paperille. Tytöt tykkäävät maalaamisesta, joten vielä lopuksi he halusivat glitteröidä kirjeet, hih, aika ihanaa! V toivoo mm. "vauvan"(nuken), Pipsa Possu- ja Muumi-juttuja. H toivoo mm. Rainbocorns -munan, pehmoja ja poneja.



H tietää, että joulupukki ei tuo kaikkia lahjoja mitä toivoo ja saattaa tuoda kivoja yllätyksiäkin. Tottakai lelut kiinnostavat lapsia, mutta joulussa tärkeintä on yhdessäolo, se kun saamme rakkaita kylään. Se on ihanaa, että lahjojen lisäksi tytöt arvostavat myös sitä, ainakin he tulevat siitä iloisiksi. 
Ihanaa ja stressitöntä joulun odotusta ♡ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡