maanantai 23. maaliskuuta 2020

Tänään täytän 29 vuotta - Tällä kertaa juhlimme oman perheen kesken

Tänään täytän 29 vuotta, viimeinen vuosi parikymppisenä alkaa. Jännää! Tämä on ensimmäinen kerta, kun en voi kutsua läheisiä meille juhlimaan syntymäpäivääni. Johtuen koronaan liittyvistä ohjeistuksista välttää kohtaamisia ja myös siitä, että minulla on nyt kurkku kipeänä, höh. Tällä kertaa juhlimme oman perheen kesken.


H lohdutti minua ihanasti: "äiti, onneksi me voidaan olla vieraita sinun juhlissa. Minä voin tehdä kortin, kun sinä nukut ja isi leipoo kakun". Ja näin me tehtiinkin, hih! Lisäksi sain aamupalaksi lettuja, nam.


Tytöt tekivät minulle isin kanssa ihanan kukkakortin, Pekka leipoi herkullisen kinder-suklaakakun. Syntymäpäivälahjaksi sain ihania Martinexin muumipääsiäismunia (osa tulee myöhemmin postissa). Hani tietää mistä tykkään, lahja ei olisi voinut olla parempi, sain vielä kauniita kukkiakin ♡


Minulle järjestettiin pienet ihanat syntymäpäiväjuhlat. Flunssasta huolimatta minulla on ollut kiva päivä. Minulla on ihana perhe ♡ Sain läheisiltä kivoja synttärionnitteluja puhelimen välityksellä, kiitos niistä. ♡ Kiitos myös somessa saamistani onnitteluista, ne ilahduttavat ja saivat minut hyvälle tuulelle. ♡


Pekan tekemä kinder-suklaakakku oli makeaa, mutta mielettömän hyvää! Lapset eivät aina kakuista välitä, mutta nyt söivät lautaset tyhjiksi. Sääli, että tällä kertaa kakkua eivät muut päässeet maistamaan. Siksipä ajattelin jakaa teille ohjeen tähän kakkuun, niin voitte halutessanne tehdä sellaisen kotona.


Pekan kinder-suklaakakun ohje

Pohja: 
100 g Marie-keksejä
75 g voita

Maitosuklaatäyte:
150-200 g maitosuklaata
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria 
1 tl vaniljasokeria

Valkosuklaatäyte:
150-200 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria 

Päällinen:
3 kpl Kinder Maxia
Hopeanonparelleja


Ohje

Pohja: Laita leivinpaperia irtopohjavuoan (18-22 cm) pohjalle. Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Laita keksivoiseos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteiden valmistuksen ajaksi.

Maitosuklaakerros: Vatkaa 2 dl vispikermaa vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Sulata maitosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita suklaa muiden aineksien sekaan. Kaada täytekerros pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin pariksi tunniksi hyytymään. 

Valkosuklaakerros: Vatkaa 2 dl vispikermaa vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita suklaa muiden aineksien sekaan. Kaada täytekerros maitosuklaankerroksen päälle. Laita kakku jääkaappiin yön yli hyytymään. 

Koristelu: Yön yli olleen kakun koristelimme Kinder Maxi paloilla ja nonparelleilla. Muumi-kuvion teimme piparimuotilla.

Kakku on melko pehmeää, jos siitä haluaa jämäkämpää kakun leipomiseen voi käyttää liivatetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡