sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Hyvää uutta vuotta - Meidän uudenvuodenaatto

Vuosi 2022 päättyi teemaan sopivalla tavalla. Alkuperäiset suunnitelmat uudenvuodenaattoon liittyen peruuntuivat, niin kuin niin monta kertaa vuoden aikana aiemminkin peruuntuneet kivat jutut sairastelujeni takia. Meidän oli alunperin tarkoitus mennä mökille, mutta vaikka Kuopion reissu kiva olikin kipeydyin siitä niin paljon, että kävely on hankalaa, lonkat, niska, kaula ja selkä todella kipeät. Toisaalta olin myös niin uupunut, että olisimmeko mökille jaksaneet lähteäkään, vaikka kipuja ei olisi ollutkaan. 

Meillä oli kotona kivaa! Herkuttelimme, diskoilimme, ulkoilimme ja ihastelimme raketteja, katsoimme elokuvaa, söimme Pekan tekemiä törkeän hyviä hamppareita, pelasimme lautapelejä ja pleikkaria. Laitoimme tyttöjen kanssa kimaltavaa päälle ja tietysti tuunaamani hiuspannat. Ostin Normalista kuudella eurolla kolme mustaa hiuspantaa minkä ympärille pyöritin ja kuumaliimalla liimasin vanhaa joulukuusen nauhaa. Hiuspannoista tuli hienot! 


Kaikki lapset ihastelivat raketteja, eivät pelänneet. Kuului vaan "ooi" "vaau" "oo". Olen ihan häkeltynyt siitä miten upeita raketteja näimme olohuoneen ikkunasta. Kiitos naapureille! Upea rakettivaloshow läheisellä kentällä kesti yli 30min. Siinä vaiheessa ei haitannut yhtään, että vietimmekin uudenvuodenaattoa kotona. Oli meillä alkuillasta myös omia raketteja ja nekin oli hienoja. 



Tietysti vuoden viimeinä päivänä tuli mietittyä kulunutta vuotta. Valitettavasti vuosi 2022 ei kohdellut minua hyvin. Vuodesta 2022 tulee pakosti jäämään mieleen kovat kivut, syömis- ja kävelyvaikeudet, astman ja allergioiden pahentunut oireilu, useat päivystysreissut, epätietoisuus, unettomat yöt, uupumus, tutkimukset, verikokeet, peruuntuneet suunnitelmat, monet pettymykset. Vuosi ei todellakaan ollut minulle helppo, vaan ehdottomasti yksi elämäni vaikeimmista. 

Vaikka vuosi 2022 oli minulle rankka, voin myös rehellisesti sanoa, että kyllä tuohon vuoteen mahtui myös paljon hyviä hetkiä. Olen niin kiitollinen perheestäni ja läheisistäni, miten paljon iloa he tuovat elämääni. Kun tämän vuoden kuvia katsoo niissä näkyy elämän pienet ilot ja rakkaus. Onneksi minulla on taito nähdä hyviä asioita jokaisessa päivässä. Tärkeintä on ollut perhe ja yhdessä vietetty aika. Kaikesta huolimatta olen onnellinen, en ehkä koko ajan, mutta tiedän, että oikeasti olen. Minulla on monta hyvää syytä olla onnellinen. Isoin kiitos siitä kuulu teille mun rakas Pekka ja lapset. 


Vuosi 2023 otettiin vastaan raketteja ihastellen ja pussaillen. Sanoinkin Pekalle, että "vaikka vuosi oli minulle ehkä rankin ikinä, niin olen sitä mieltä, että jokaisen vuoden minkä saan viettää sun kanssa yhdessä on oikeasti hyvä vuosi". Tärkeintä on rakkaat ja yhdessä vietetty aika. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡