lauantai 21. kesäkuuta 2025

Juhannus mökillä ja kotona

Juhannusaatto
Juhannusaattona suuntasimme perinteisesti vanhempieni mökille Jaalaan. Siellä vietimme kiireetöntä laatuaikaa vanhempieni ja veljeni perheen kanssa. Oli mukavaa yhdessä uida, saunoa ja leikkiä lasten kanssa vesileikkejä. Kisailla leikkimielisesti mökkiolympialaisten merkeissä. Tänä vuonna olympialaiset suoritettiin arvotuilla pareilla, voittajiksi julistettiin H ja M*******, jee! Pappa oli tehnyt lounaaksi/välipalaksi pizzaa, mamma leipoi mansikkakakun ja piirakkaa, tarjolla oli paljon muita herkkuja. Illemmalla mamma ja pappa tarjosivat monipuolisen grilliaterian monine lisukkeineen. Kenellekään ei varmasti jäänyt nälkä. Kiitos, hyvää oli!



Yllätyin iloisesti siitä, että sää olikin parempi mitä etukäteen ajattelin. Ei satanut ollenkaan ja oli kuitenkin sen verran lämmintä, että tarkenimme uida. Välillä aurinkokin näyttäytyi. Lapset viihtyivät paljussa serkkujen kanssa leikkien ja järvessä uiden. Sisällä mökissäkin he leikkivät monenlaista. Lapset kävivät muun väen kanssa iltapalalle ja me suuntasimme Pekan kanssa kotiin yöksi. Saan mökin hirsiseinistä voimakkaita allergisia reaktioita, en voi sisällä olla kuin muutamia tunteja. Yö oli sen verran kylmä, että emme halunneet tällä kertaa nukkua teltassa. Onneksi mökille voi hyvin tehdä päiväreissuja, sillä meiltä ajelee sinne vain reilu puolisen tuntia. 

Juhannuspäivä
Juhannuspäivän sää oli harmaa, kylmä ja sateinen. Aamupäivä meni minulla kotona lepäilessä ja kipuillessa. Pekka kävi kaupassa ja teki mansikkakakun. Iltapäivällä ajelimme mökille syömään ja hakemaan mussukat kotiin. He olivat ehtineet mökillä katsoa elokuvan, leikkiä serkkujen kanssa, uida, paljuilla ja syödä monenlaista, hih. Annoimme mammalle ja papalle juhannuskimpun, kiitoksena lasten ihanasta mökkijuhannuksesta. Meidän perhe heipatti sukulaisille ja ihanalle mökkimaisemalle, lähdimme jatkamaan juhannuksen viettoa meille kotiin.

Matkan varrella pysähdyimme keräämään lupiinikimpun. Kotona kaikki huilailimme. Pekka paistoi lettuja ja söimme myös niin hyvää Pekan tekemää mansikkakakkua. Illalla keräsimme kukkia perinteistä juhannuspäivän jalkakylpyä varten, lämmitimme saunan ja Pekka teki meille saunavihdan. Vauhdikkaan juhannusaaton jälkeen, tämä rennompi juhannuspäivä tuli tarpeeseen.

Olen niin kiitollinen ja iloinen meidän perheestä ja lähipiiristämme, kaikista rakkaista ympärillämme. Ihanaa, että saimme viettää jälleen yhden hauskan mökkijuhannuksen isolla porukalla. 

Haluan muistuttaa siitä, että vaikka kivoja ja ihania asioita tapahtuu, se ei ole aina koko totuus. Kun sairastaa fibromyalgiaa, kroonista kipu- ja uupumussairautta mökkeily on rankkaa. Maasto on vaikeakulkuista ja pakosti tulee kuljettua useamman kerran rappusia/mäkiä. Siitä seuraa kovaa kipua mm. jaloissa ja kävely muuttuu hankalammaksi. Vaikka uiminen ja vesileikit ovat kivoja, siitä seuraa aina mm. kovaa selkäkipua ja voimakasta uupumusta. Olin illalla todella uupunut, en olisi jaksanut enää mitään enkä ketään, puhuminen alkoi olla hankalampaa, samoin kävely ja jopa istuminen. Kipu oli kovaa koko kropassa, erityisesti selässä, lonkissa, nilkoissa, jaloissa, käsissä, sormissa, niskassa ja kaulalla. Lihaksissa ja nivelissä. Olin surullinen ja vihainen itselleni siitä, että taas sitä jälkikäteen vasta tajuaa, että olisi pitänyt ottaa rennommin, kulkea vähemmän portaissa ja pitää kunnollisia lepotaukoja. Miten en ikinä opi. Sitten vähän rauhotuin ja ajattelin. Minusta oli kuitenkin ihan älyttömän kivaa puuhata lasten kanssa monenlaista, uida ja leikkiä. Päivä oli todella kiva, vaikka kipu yltyikin todella kovaksi. 

Elämäni on kivuliasta ja olen aina väsynyt, kaikki tekemiset ja menot vaativat ponnisteluja. En voi musertua kaiken kivun ja väsymyksen takia, minun on pakko taistella. Siksi yritän keskittyä kaikkeen hyvään niin hyvin kuin mahdollista. En muuten selviä tästä elämästä järjissäni. Kaikki kivat kuvat muistuttavat minua päivittäin siitä, että minulla on monta syytä olla onnellinen, vaikka ei elämä minulle helppoa olekaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡