torstai 7. heinäkuuta 2016

Laura "Hassu" Tallinnassa / Ensimmäinen päivä


Päätettiin lähteä minilomalle etelään, kaksi yötä Tallinnassa. Tämä oli meille kaikille ensimäinen matka Tallinnaan, reissu oli myös Helmin ensimmäinen ulkomaanmatka. Lähdettiin kotoa maanantai-aamuna, lämpötila +12, oli todella kylmä. Minua hieman jännitti tuleva laivamatka, sillä siitä oli jo monta vuotta aikaa kun olin edellisen kerran ollut laivassa. Minua jännitti myös miten reissu taaperon kanssa sujuu, miten saamme Helmin viihtymään ja entäs unet ja syöttämiset, miten ne sujuvat. Mutta kuten arvata saattaa niin jännitin aivan turhaan. Laivamatka sujui hyvin, kahden tunnin matka taittui nopeasti. Helmi viihtyi leikkipaikassa ja ihasteli merta laivan ikkunasta. Meillä oli myös Tallinnaan päin matkatessa varattu hytti, joten Helmin syöttäminen oli siellä helppoa, oli oma rauha ja välillä köllöteltiin ja lepäiltiin. Helmille tarttui laivalta mukaan norppapehmo ja ostin meille kuvausrekvisiitaksi Viron lipun. Tultiin perille Tallinnaan ja meidän suureksi iloksi aurinko paistoi ja lämmintä oli n.+20, pikkuisen parempi keli kuin aamulla koti-Suomessa, hih.










Kengurupallo oli leikkipaikan leluista hauskin
(niin hauska että ostettiin Tallinnasta sellainen kotiinviemisiksi)










Tosiaan perille kun päästiin niin Tallinnassa oli ihan kesä. Aurinko paistoi ja se lämmitti mukavasti tuulista satamaa. Meidän hotelli sijaitsi sataman lähellä, joten kävelimme sinne. Hotelli oli hyvällä paikalla, aivan Virukeskuksen lähellä, vanhaankaupunkiin ja Stockmannille oli lyhyt matka (tosin Tallinnan Stockmann oli pettymys). Hotellin henkilökunta oli ystävällistä ja huone oli siisti ja sopivan iso, Helmi mahtui siis hyvin leikkimään. Vähän petyttiin kun hotellihuoneessa ei ollut jääkaappia, siitä pieni miinus. Muuten oltiin oikein tyytyväisiä.








Vähän aikaa lepäiltiin hotellilla, ja kaivettiin Helmille lelut esiin. Helmi sai vähän aikaa leikkiä ja tutustua hotellihuoneeseen. Helmi oli nukahtanut laivalla ja unet jatkuivat aina hotellille asti. Joten päiväunetkin oli jo nukuttu, eikun vaan kaupunkia tutkimaan. Ensimmäisen päivän kohteena oli vanhakaupunki. Halusin päästä ihastelemaan vanhoja rakennuksia ja mukulakivikatuja. Tosin vanhassa kaupungissa oli hieman ahdasta kulkea rattailla, tie oli töyssyinen ja paikkapaikoin ylämäkeä, Pekka on onneksi vahva. Tarkoitus oli kulkea Toompean näköalapaikalle. Tiestysti jo matkalla sinne kuvasin paljon ja ihasteltiin upeaa arkkitehtuuria, kauniita vanhoja rakennuksia ja sitä ihanaa historiallista tunnelmaa. Helmi malttoi hienosti istua rattaissa, mutta aina välillä pysähdyimme ja annettiin Helmin jaloitella ja ihmetellä.





























Aika rankan kävely taipaleen ja kiipeämisen jälkeen päästiin kohteeseen, oltiin Toompean näköalapaikalla. Näkymät olivat upeat, nähtiin koko kaupunki. Tallinnan kattojen yli avautui näkymä merelle. Useat kirkontornit erottuivat punaisten kattojen seasta. Näimme myös keskustan korkeat lasitalot. Ylhäällä Helmikin totesi että "vau". Kyllä kannatti huhkia ja hikoilla että päästiin tänne. 










Lähdimme näköalapaikalta kävelemään takaisin keskustaan päin. Ihastelimme lisää Tallinnan upeaa vanhaakaupunkia samalla kun laskeuduimme mäkeä alas. Pysähdyimme hetkeksi ihailemaan raatihuoneentoria. Juuri kun olimme poistumasta vanhasta kaupungista näin aivan ihanan käsityökaupan, minun oli pakko pysähtyä ja käydä ostamassa sieltä kotiinviemisiksi virolaista käsityötä. Ennen kun mentiin takaisin hotellille, vietiin Helmi leikkimään Virukeskuksen kyljessä olevaan leikkipaikkaan. Ensimmäinen päivä Tallinnassa oli ihana. Keskusta ja satama alue olivat ehkä karuja, mutta vanhakaupunki hurmasi minut täysin. Tallinnan vanhakaupunki on kyllä kaunis ja upea. 















Tässä minun ensimmäisen päivän ostokset. Toi lammas on niin ihana, se oli pakko ostaa. Olisin halunnut tämän lampaan myös isommassa koossa, mutta sen kuljettaminen Suomeen olisi ollut hankalaa, johtuen meidän jo muutenkin suuresta tavaramäärästä. Suomessa olen nähnyt tuota kyseistä suklaata ainoastaan sellaisen pikkulevyn, olin niin fiiliksissä kun sain kotiinviemisiksi isoja levyjä! 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Näitä kuvia tuli otettua tosi paljon. Tässäkin on vasta ensimmäisen päivän kuvat. :'D teen postauksen vielä toisesta päivästä. Hih :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡