maanantai 29. elokuuta 2016

Meidän elokuu

Elokuu, kesän viimeinen kuukausi. Täytyy sanoa että kelien puolesta elokuu on ollut pettymys. On ollut melko koleaa ja sateista, ihan syksyinen fiilis. Elokuu alkoi meillä ikävästi, sillä olin pari viikkoa tosi flunssainen. En muista milloin olisin ollut niin kipeä kuin silloin. Huomasin hyvin pian että ei kannata sairastua kun kotona on lapsi. En nimittäin saanut mitenkään tarpeeksi levättyä ja nukuttua, mikä todennäköisesti pitkitti tautia. Harmitti myös kovasti sillä rakkaan sukulaispojan syntymäpäivät jäivät väliin ja jouduin perumaan muitakin menoja. Jossain vaiheessa jo ajattelin että en varmaan ikinä parane, mutta kuten hyvin tiedätte niin onneksi flunssa ei kestä ikuisesti, hih. 






Elokuussa oli myös hyviä hetkiä ja tehtiin kivoja juttuja. Nähtiin ystäviä ja sukulaisia, minusta on niin ihanaa miten rakastettu Helmi on. Helmi on meille maailman ihanin ja ihana myös monelle muulle. Olemme onnekkaita kun meillä on niin paljon läheisiä ympärillämme, se on meille suuri voimavara. Helmi kokee varmasti olevansa rakastettu. 





Minun ja Helmin kuvan voi bongata lehdestä, Kaksplus 8/2016 sivulta 60, hih. Kuva on pieni, mutta siitä jää meille kiva muisto. Elokuussa kävimme puistoissa leikkimässä, pyöräilemässä ja Helmi leikki ihanassa leikkimökissään. Käytiin metsäretkillä ja kaupungilla ihmettelemässä Taiteiden yötä. Käytiin katsomassa myös Tykkimäen ilotulitusta. 











Elokuussa blogini täytti 5kk! Aika on mennyt todella nopeasti. Hurjaa ajatella että kohta olen jo puoli vuotta kirjoitellut blogia. Kun selailen kaikkia niitä postauksia mitä olen kirjoitellut, niin kyllä tosiaan olen onnekas. Minulla on ihana perhe, kaunis koti ja arkeni on täynnä iloisia asioita. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡