sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivä

Olen onnnellinen ja kiitollinen Pekasta, hän on niin ihana, rakastava ja läsnäoleva isi Helmille.  Oli jo raskausaikana ja Helmin ensihetkistä lähtien. Pekka onkin ehdottomasti maailman paras isi.


Vietimme isänpäiväaamun leppoisasti kotona. Olimme aikaisemmin Helmin kanssa askarrelleet kutistemuovista isille avaimenperän, Helmi maalasi ja piirti upean kortin ja kävin aiemmin viikolla ostamassa Pekalle pipon isänpäivälahjaksi. Me leivoimme Helmin kanssa tänään kinkkupiirakkaa, koristelimme aikaisemmin leipomamme piparit ja keitimme kahvia. Oli ihanaa, että isi sai nukkua pitkään ja syödä aamupalan sängyssä. 








Iltapäivällä Helmin unien jälkeen suuntasimme sanomaan "Hyvää isänpäivää" ukille ja papoille. Ukki ja papat saivat isänpäivälahjaksi myös ihanat Helmin tekemät avaimeperät sekä karkkiboxit. Ugulille lähetimme postissa isänpäiväterveiset ja oman avaimenperän. Kävimme myös isänpäivälounaalla Moision Kartanossa. Päivä oli ihana ja sellainen sopivan kiireinen. Oli puuhaa, mutta ehdimme viettää isänpäivää myös oman perheen kesken. Hyvää isänpäivää kaikille isille, erityisesti sinulle Pekka-kulta ja minun omalle rakkaalle iskälle <3







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡