tiistai 28. helmikuuta 2017

Laskiainen - Talven riemua

Oi ihana laskiainen. Laskiaiseen kuuluu ehdottomasti laskiaispullat, lumileikit ja pulkkailu! Ajattelimme ilahduttaa mammanmammaa (minun mammaani) ja menimme sinne pulkkamäkeen. Mammanmamman pihalla on nimittäin juuri sopiva mäki Helmille. Otimme mukaan pulkan lisäksi myös joulupukin tuoman rattikelkan ja huomattiinkin pian, että kelkalla on tosi kiva laskea mäkeä. Äiti ja isikin pääsivät helposti kelkan kyytiin. Mitä kovempi vauhti, sen hauskempaa! Ulkoilun jälkeen mammanmamma keitti kahvia ja söimme Pekan tekemiä herkullisia laskiaispullia.


















Laskiaistiistaina Pekka olikin töissä ja menimme Helmin kanssa mammalle ja papalle (minun vanhemmilleni) viettämään laskiaistiistaita. Helmi teki ulkona mamman kanssa hienon lumiukon, Helmi myös askarteli mamman kanssa, leikimme ja söimme laskiaispullia. Vietimme mukavan päivän yhdessä. 



Onneksi lumet tulivat takaisin, ihanaa kun on paljon lunta. Voi tätä talven riemua! Pidän lumesta ja kaikista kivoista lumileikeistä. Olemme vetäneet Helmiä pulkassa, olemme lapioineet lunta ja tehneet lumitöitä. Olemme laskeneet mäkeä ja kiipeilleet lumikasoissa. Tuttuun tapaan Helmi on leikkinyt myös leikkimökissä. Erityisen hauskaa on kun Helmi on päässyt potkukelkan kyytiin. Helmillä on käytössä vanha potkukelkkani 90-luvulta. Minusta on ihanaa, että Helmi istuu saman potkukelkan kyydissä kuin minä 20 vuotta sitten. Pidän talvesta, mutta tietyllä tapaa odotan jo kovasti kevättä. Tämä viikko on erityisen kiva, sillä kahden päivän päästä blogini täyttää 1v! Eli postauksia ja yllätyksiä luvassa ;)














2 kommenttia:

  1. Tuo potkukelkkakuva ja juttu oli ihana, hyvällä tavalla hullua tajuta, että Helmi leikkii samalla potkukelkalla ku sie aikoinaan :)
    -Hepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Tässähän alkaa kohta tuntemaan itsensä vanhaksi :D haha. Mut jotenki ihanaa just toi että Helmi käyttää samoja juttuja kun minä lapsena <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡