perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kevään hauskin viikonloppu - Lapsimessut

Parin viikon päästä koittaa kevään hauskin viikonloppu, koko perheen tapahtuma Lapsimessut. Lapsimessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 20.-22.4.2018. Samaan aikaan messukeskuksessa on myös HupiConOutletExpo ja Eläinystäväni (la-su). Yhdellä lipulla pääsee näihin kaikkiin tapahtumiin yhtenä messupäivänä. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Lapsimessujen kanssa. 


Olen niin fiiliksissä siitä, että pääsen myös tänä vuonna tekemään yhteistyötä Lapsimessujen kanssa. Minut valittiin messubloggaajaksi ja raportoin tänne blogiin meidän messufiiliksiä, aion lähteä messuilemaan perheeni kanssa. Tänään kirjoittelen siitä mitä odotan Lapsimessuilta ja mitkä osastot kiinnostavat minua, aion jakaa vinkkejä ja kertoa mitä kivaa tekemistä messuilla on lapsille. 



MITÄ ODOTAN LAPSIMESSUILTA?

Minusta on niin kiva päästä ihastelemaan ja hypistelemään kauniita ja käytännöllisiä lastenvaatteita. Tarkoituksena on tehdä monenlaisia hankintoja Helmille ja vauvalle, ostaa vaatteita, leluja ja mahdollisesti myös lastentarvikkeita ja jotain pientä kivaa Helmin huoneeseen.

Minusta on kiva saada messuilta inspiraatiota niin lasten pukeutumiseen kuin lastenhuoneen sisustukseenkin. Olisi kiva nähdä myös erilaisia aikuisten vaatteita, sellaisia mitä voisin mahdollisesti käyttää nyt odotusaikana.

Odotan että pääsen näkemään kauniita ja monipuolisia messuosastoja. Toivon, että Helmi viihtyy messuilla, ainakin siellä on paljon kivaa tekemistä meidän 3-vuotiaalle. Monet osastot ovat varautuneet perheen pienimpiin, joten messuilla on paljon kivoja leikkipaikkoja. Samalla Helmi pääsee tutustumaan ja testaamaan erilaisia leluja ja ehkä jonkun niistä meille kotiuttamaankin.

Messuilla voi tehdä hyviä löytöjä, sillä monilla osastoilla on kivoja messualennuksia. 


YRITYKSET & OSASTOT MITKÄ KIINNOSTAVAT MINUA
Myös tänä vuonna Lapsimessuilla on monenlaisia mielenkiintoisia yrityksiä, jotka tarjoavat toinen toistaan ihanampia tuotteita. Olen niin innoissani messuista, joten olen jo etukäteen tutustunut yrityksiin instagramissa sekä messukeskuksen sovelluksessa. Aion kiertää kaikki osastot läpi, mutta listasin tähän alle muutamia yrityksiä, mitkä kiinnostavat minua. Osaan niistä minulla on pieni ostoslistakin valmiina tai ainakin toivon, että heidän osastoiltaan löytyy niitä tuotteita mitä toivon sieltä löytyvän, hih.
Yo zen: Sekä minulta että Helmiltä löytyy kauniita, yksinkertaisen tyylikkäitä Yo zen-vaatteita ja haluaisin niitä löytyvän myös meidän tulevalta heinäkuiselta. Heidän osastolla tulee olemaan myös huimat messualet, osa vaatteista jopa -30% ja kaikki korut -20%
Kiddex: Uskon, että Kiddex:llä tulee olemaan monipuolinen messuosasto. Toivon löytäväni osastolta leluja niin Helmille kuin vauvallekin. Erityisesti odotan PlanToys ja Hevea merkkien tuotteita. Heidän osastoltaan tulee löytymään myös leikkipaikka.
For Minis And Mommies: Ihanat FMAM-trikoomekot tulevat myyntiin Lapsimessuille ja haluaisin kotiuttaa Helmille suloisen Pompula-mekon, kiinnostaa myös mitä muita ihania tuotteita osastolta tulee löytymään. 
Gugguu: Gugguulla on niin herkullisen värisiä vaatteita, tykkään siitä, että monet vaatteet ovat yksivärisiä. Toivon osastolta löytyvän bodyja meidän tulevalle heinäkuiselle ja ehkäpä myös joku kiva kesävaate Helmille. 
Valkama: Haluan kotiuttaa ihania rusettipantoja meidän pienelle ihmeelle.
Kaiko: Kaikollakin on kauniita vaatteita mitä olen ihastellut jo pitkään. Olisi kiva ostaa Helmille heidän mallistostaan Cross paita, jossa on selkäpuolella kaunis yksityiskohta. Toivottavasti sellaisia löytyy heidän osastoltaan, hih.
Minua kiinnostaa myös mm. näiden yritysten messuosastot: Arksie, Aino Sinikka Ervasti, Omin, Oot niin ihana, Vimma, Metsola, Li'l Decor, Luklabel, Breden, Ipanainen, KappAhl, BEEAA Design, EK for kids, MaxPlay, Tiitiäinen Tyllerö +.



MESSUILLA ON PALJON KIVAA TEKEMISTÄ LAPSILLE

Pajulahden peuhualue: Lapset pääsevät touhuamaan monenlaisilla temppuradoilla, joissa voi harjoitella parkour-, ketteryys- ja tasapainotaitoja. Alueella on myös pomppupatja, pelailua ja palloilua.
bObles – seikkailualue: Monikäyttöiset, karkeamotoriikkaa kehittävät ja lapsia kiinnostavat bObles -kalusteet houkuttelevat leikkimään ja liikkumaan. 
Lasten liikennekaupunki: Liikennekaupungissa opetellaan liikennesääntöjä ja varovaisuutta iloisesti leikin kautta. Ajoradalla pääsee harjoittelemaan käytännössä miten ottaa muut huomioon liikenteessä.
Poliisiauto: Paikalla on poliiseja joita voi jututtaa, poliisiauto ja skootteri, jonka päälle pääsee istuskelemaan.
Satuhahmokulkue: Satuhahmokulkue viihdyttää jokaisena messupäivänä noin 20 minuutin ajan. Satuhahmokulkuea kulkee päivittäin klo: 14. Kulkue alkaa portaiden alta ja päättyy Vekarat-lavalle.
Pomppulinna, simulaattori ja karuselli:  Pääset kokeilemaan näitä  3,5 € hintaan.
Bagjump pomppuauto: Kiipeä asuntoauton katolle ja hyppää ilmatäytteiselle Bagjump hyppypatjalle. 2€/hyppy
HUOM! Monilla messuosastoilla on pienempiä, mutta kivoja leikkipaikkoja lapsille, joissa voi samalla tutustua erilaisiin leluihin.

Aion kirjoittaa messukäyntimme jälkeen kokemuksiamme messuilta, mm. mitä teimme siellä ja mitä ostimme Helmille sekä meidän pienelle ihmeelle. Jos sinua kiinnostaa meidän viimevuotiset messukokemukset niin täällä pääset lukemaan mitä teimme messuilla ja täällä mitä ostimme messuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡