torstai 24. toukokuuta 2018

Treffit Mustilassa

Oi miten ihanaa! Ystäväni halusi viettää laatuaikaa Helmin kanssa ja tämähän tarkoitti siis sitä, että me pääsimme Pekan kanssa treffeille, oi!  ♡ Ajattelimme, että haluamme mennä tutustumaan paikalliseen Arboretum Mustilaan, sillä emme olleet koskaan aiemmin vierailleet siellä. Ajattelimme myös, että siellä saisimme otettua ihania masukuvia. Kun olimme reissussa kahdestaan, niin pystyimme kuvaamaan rauhassa.


Tosiaan vaikka olen Kouvolassa asunut koko ikäni, niin täytyy tunnustaa, että olen aika vähän perehtynyt paikallisiin nähtävyyksiin ja olen ajatellut, että tähän on tultava muutos, sillä meillä on upea kaupunki täynnä mielenkiintoisia kohteita. Ajelimme kotoa noin puolisen tuntia Elimäelle, jossa Mustila sijaitsee. Sattui todella kuuma ja hiostava keli, jännitin vähän miten jaksan kulkea tämän muhkean masuni kanssa tällä meidän metsäretkellä. Meille tuli tervetullut olo kun kävimme ostamassa liput, saimme hyvää, iloista asiakaspalvelua, meille kerrottiin ja näytettiin missä on mitäkin ja ohjattiin kulkemaan oikeaan paikkaan. 




Lähdimme tietysti kulkemaan lyhyintä reittiä, jonka pituus on 1,5km. Melkein heti, vähän matkaa kuljettuamme saavuimme kauniiseen paikkaan ja ajattelin, että tässä ainakin kuvataan. Oli niin kesäinen tunnelma, kun aurinko paistoi ja kukat kukkivat upeasti. Oli niin kiva ottaa ihania masukuvia, kuvia meistä kun odotamme toista tytärtämme. Nyt on muutenkin kiva ottaa masukuvia, kun mahani on tosi muhkea, hih.





Jatkoimme matkaa syvemmälle metsään ja ajattelin jälleen, että onpas kivoja kuvauspaikkoja, mutta harmiksemme hyttyset olivat todella äkäisiä ja häiritsivät kuvauksia, emme antaneet niiden kuitenkaan liiaksi haitata, hih. Reitti oli kyllä kaunis, näimme monenlaisia, erilaisia kukkia, kauniita puita ja pensaita. Mielestäni metsässä oli kaunista ja siellä oli monia kivoja yksityiskohtia mitkä kiinnittävät huomion. 





Olimme jonkun matkaa kulkeneet ja aika paljon onneksi jo kuvailleet, mutta sitten taivaalle kerääntyi paljon tummia pilviä ja alkoi jyristä. Ukkonen yllätti meidät reissullamme. Otimme vielä muutamat kuvat ja sitten lähdimme vähän reippaammin kävelemään reittiä eteenpäin. Minusta tuntuu, että kävelin vähän liian vauhdikkaasti ja ehkä tuo patikoiminen oli vähän liian raskasta tämän masun kanssa (vaikka reitti oli helppokulkuinen), sillä loppupäivän alavatsa oli vähän arka, loppupäivä meni lepäillessä. Ei kyllä haittaa yhtään, sillä meillä oli Pekan kanssa kiva päivä, ihanaa, että saimme pitkästä aikaa olla ihan kahdestaan ja tehdä jotain kivaa yhdessä. Oli mukava ulkoilla ja nauttia Suomen kesästä ja kauniista metsämaisemasta.




Vaikka olemme vanhempia ja meillä on perhe, niin olemme myös aviopari, rakastavaisia ja meillä on myös parisuhde. Meille meidän kahdenkeskinen aika on aina ollut tärkeää, haluamme välillä olla ihan kahdestaan, viihdymme yhdessä. Oli mukava ikuistaa nämä meidän treffit Mustilassa, ottaa ihania masukuvia, kun odotamme meidän ihanaa pientä tyttövauvaa. Oli ihanaa viettää päivä yhdessä, ihan kahdestaan. ♡








Oli mukava kuulla, että ystävälläni oli ollut kiva päivä Helmin kanssa ja he olivat tehneet monenlaisia kivoja juttuja yhdessä. He olivat maalailleet, leikkineet pehmoleluilla, katsoneet telkkua ja leikkineet ulkona vesileikkejä, pallotelleet +. Uskon, että pääsemme varmasti jossain vaiheessa Pekan kanssa uudelleen treffeille, hih ja Helmi pääsee viettämää laatuaikaa ystäväni kanssa ihan kahdestaan, kiitos S ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡