perjantai 3. toukokuuta 2019

Vilma 10kk

Tänään meidän pikkuinen Vilma on 10kk ♡

Tuntuu hurjalta, että vauvavuotta on jäljellä enää vain kaksi kuukautta. Mihin tämä aika on mennyt? Juuri me Vilman kummin kanssa muistelimme miten pieni hän vasta hetki sitten oli, kun hän ei vielä tehnyt muuta kuin söi ja nukkui, oli vain pieni suloinen käärö sylissämme ja nyt hän on jo 10kk, niin ison tytön oloinen, joka liikkuu kovaa vauhtia ja oppii koko ajan uutta. Toki hän on vieläkin pieni ja suloinen edelleen, hih.


9kk loppupuoliskolla Vilmalta tuli selkeät ensimmäiset sanat: "vauva" ja "hauva". Kuulimme ne useampaan kertaan ja ns oikeassa asiayhteydessä. Nyt hän on sanonut useamman kerran myös äiti, vaikka yleisempää vielä on, että sieltä tulee "ätä", isiä hän myös kovasti tavoittelee ja hänet nähdessään usein tokaisee "iih" ja Helmin nähdessään "Hee". On Vilma muutamia kertoja sanonut myös "pappa" ja kerran "mamma". Saa nähdä mitä sanoja hän seuraavaksi oppii, hih. Vilma usein höpisee mm. "tätä", "appa" ja "jei" ja hänestä on hauska pärisyttää ja naureskella, hih.


Vilma kulkee mieluiten konttaamalla, vaikka osaa jo vähän tuen varassa kävellä. Kävelykärry ei kuitenkaan ole ollut vielä käytössä. Vilma tykkää tanssia musiikin tahtiin ja soittaa sähköpianoa, hih. Kaikki riehuttaminen ja melskaaminen on hauskaa, samoin puistossa kiikkuminen ja siskon kanssa keinulaudalla keikkuminen (tuetusti).


Vilma tykkää sormiruokailla, joskus käytössä on maistelututti, hän syö myös soseita ja puuroa. Juomana on korvikemaito ja vesi. Yöt ovat parantuneet mistä olemme enemmän kuin iloisia. Joskus on öitä, että hän herää kolme kertaa, joskus kerran ja joskus hän ei herää yön aikana ollenkaan. Hän nukkuu usein n.10 tunnin yöunia. Muutenkin hänen unenlaatu on ehkä parantunut, koska tuntuu että hän ei ole niin herkkäuninenkaan kuin ennen. Päiväunia hän yleensä nukkuu kahdet, kestoltaan 45minuuttia-2tuntia, keskimäärin 1,5 tuntia. Silloin, kun hampaita on tulossa, niin on itkuisia öitä.


Vilma tykkää leikkiä monenlaisilla leluilla ja katsella kirjoja, meillä luetaan päivittäin. Hän tykkää leikkiä mm. traktorilla minkä kyydissä on eläimiä, Hevean ankkapurulelulla, norsuhelistimellä ja primoilla. Siskon huoneessa pehmolelut ja eräs tietty prinsessakirja kiinnostavat erityisen paljon, myös kotileikkitarvikkeet. Tuntuu, että nyt hän tykkää enemmän leikkiä ns. isojen tyttöjen leluilla, vaikka toki häntä edelleen myös tutut vauvalelut kiinnostavat.


Vilma rakas, tänään 10 kk. Tämä vauvavuosi on ollut ihana, mutta myös aika rankka ja en varmaan ole ollut koskaan niin väsynyt kuin tämän kuluneen vuoden aikana. Silti olen yrittänyt nauttia näistä yhteisistä hetkistämme mahdollisimman paljon. Olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan olla äiti myös sinulle. Olet meille kaikille rakas ja tärkeä, ihana pieni kulta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡