tiistai 22. syyskuuta 2020

Syyskuun perhekerhokuulumiset

Täällä kirjoitin siitä, kun meidän kaksivuotias heinäkuinen aloitti kanssani käymään perhekerhossa. Aion kirjoittaa joka kuukausi meidän kuulumisia kerhosta, mitä siellä on tehty, millä leluilla leikitty ja mitä olemme askarrelleet. Tässä postauksessa syyskuun kerhokuulumiset.


Kivaa, että nyt syyskuussa kerhossa on käynyt enemmän porukkaa. V:lla on ollut leikkikavereita. Kerhoilu on hänen mielestä vähän jännittävää, mutta meidän 2v on tosi reipas. Hän on halunnut kerhossa leikkiä maatilalelulla, parkkitalolla, junaradalla ja poneilla. V:stä on ollut kiinnostavaa nähdä kerhossa myös vauva. Aika ihanaa. 


V:lla on kivaa kerhossa, mutta yhteiset leikkihetket vielä vähän jännittää. Ymmärtäähän sen, kun se on vielä melko uusi tilanne meidän heinäkuiselle. On ollut ihana huomata miten V tulee joka kerta vähän rohkeammaksi. Hartaus- ja lukuhetket hän on nyt istunut kavereiden kanssa ja kiinnostuneena kuunnellut/katsellut mitä tapahtuu. V:aa katsellessa meinaa välillä itku tulla, kun olen hänestä niin ylpeä ja samalla mietin miten isoksi tytöksi hän on jo kasvanut. Se on ihanaan ja haikeaa. 


Yksi kerhon hauskimmista jutuista on V:n mielestä askartelu. Hän innoissaan valitsee paikan mihin käymme istumaan ja hän tekee askartelut huolella loppuun. Minä olen auttanut V:aa leikkaamaan ja saattanut näyttää mallia, mutta V saa itse tehdä sen näköisiä askarteluja kuin haluaa. Syyskuun ensimmäisenä kerhopäivänä tehtiin kortti missä on kerhorukous, se koristeltiin tarroilla, kivoilla kuvilla ja siihen sai vielä piirtääkin. Syyskuun toisena kerhopäivänä askartelimme söpön kärpässienen. Hauskaa oli, kun saimme askartelutarpeita mukaan kotiin, niin myös H sai eskarin jälkeen kotona askarrella oman kärpässienen.


Minusta on mukavaa, kun tutut kerho-ohjaajat ovat kyselleet H:n kuulumisia ja lähettäneet hänelle terveisiä. Se on tuntunut sekä minusta että H:stä kivalta. H tykkäsi käydä kerhossa. 


Kerhossa on ollut kiva käydä. Yhtenä kertana V:lla oli kiukkupäivä ja jännitin vähän kerhoon lähtemistä. Onneksi lähdettiin sillä kivat jutut kerhossa katkaisivat tuon kiukkuisen aamun. Minusta on mukavaa, että meillä on V:n kanssa tälläinen yhteinen kiva kerhoharrastus. Hänellä on leikkikavereita ja minä näen muita aikuisia. Kerhossa pääsee tekemään ja kokemaan sellaisia asioita mitä mitä en yksin kotona pysty tarjoamaan kuten yhteisleikit ja ryhmässä oleminen/toimiminen. Perhekerho on hyvää harjoittelua tulevaa päiväkerhoa varten mitä olemme ensi syksylle suunnitelleet. *Muumimekko ja reppu saatu Martinexilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡