Olen aloittanut uuden postaussarjan: Leikkipuistoja Kouvolassa. Kokoan näihin postauksiin aina muutamia täällä sijaitsevia leikkipuistoja kuvien kera. Tykkäämme kierrellä erilaisia leikkipuistoja, se on kivaa ilmaista tekemistä mikä houkuttaa lapsia liikkumaan, leikkimään ja ulkoilemaan. Tässä postauksessa esittelemme kolme leikkipuistoa missä olemme nyt lähiaikoina käyneet. Niissä on paljon samaa, mutta myös jotain erilaista, hih. Lopussa on linkit aiempiin Leikkipuistoja Kouvolassa -postauksiin missä esittelimme Eteläpuiston leikkipaikan, Kappelikadun leikkikentän ja Eräpolun leikkipaikan sekä Kuovin leikkipuiston, Kymenraitin leikkipaikan ja Jaakonpuiston leikkikentän sekä Puutarhurinkadun leikkipaikan, Hongistontien leikkikentän ja Vatajanpuiston leikkikentän.
Hiiritien leikkipaikka
Hiiritien leikkipaikka sijaitsee Pyydysmäessä, lähellä Eskolanmäkeä. Siellä on hauska kumpuliukumäki kukkulassa, iso hiekkalaatikko, kiipeilyhökötys kiipeilyseinällä! Kiipeilyseinä oli meidän mielestä hauska sellainen vähän erikoisempi juttu. Tästä leikkipuistosta löytyy myös söpö hiiren näköinen jousikiikku, kaksi vauvakeinua, kaksi lautakeinua ja hämähäkkikeinu. Meidän suosikki oli tietenkin vauhdikas vaijeriliuku! Saimme tästä leikkipuistosta vinkin ystäviltämme, kiitos! Tulemme varmasti tänne joskus uudestaankin leikkimään.
Nevantien leikkipaikka
Tämä leikkipuisto sijaitsee nimensä mukaisesti Nevantiellä, Tornionmäessä. Kutsumme tätä leikkipuistoa suopuistoksi, koska se sijaitsee suoulkoilualueen vieressä. Puistossa ei ole mitään kovin erikoisia juttuja, mutta todellakin riittävästi kaikkea kivaa. Pienempien mielestä hökkeli kahdella liukumäellä on paras juttu, kun taas koululaisen mielestä kivoin juttu on erikseen oleva kiipeilyteline. Kaikkien mielestä oli hauskaa kiipeillä, keinua, kiikkua ja keikkua. Isommat tykkäävät myös pyöriä hassussa kupin näköisessä härpäkkeessä. Tässä leikkipuistossa on oma kiva tunnelmansa, puistoilun jälkeen on hauska yhdessä lähteä reippailemaan ja ihastelemaan mitä suomaisema tarjoaa.
Tykkimäen huvipuiston Leikkimaa
Tykkimäen huvipuistossa on meidän mielestä hauska leikkipuisto leikkimaa. Tänne leikkipuistoon pääsee Tykkimäen aukioloaikojen mukaisesti, leikkipuistossa leikkiminen ei maksa mitään. Leikkimaassa on monenlaisia kivoja juttuja: kolme erilaista hökkeliä missä voi kiipeillä ja/tai laskea liukumäkiä. Iso jousikiikkulaiva minkä kyytiin mahtuu vaikka koko perhe, on siellä myös useita erilaisia pienempiä jousukiikkuja, lautakeinu ja vauvakeinukin. Lapset tykkäsivät kiipeillä, laskea liukumäkiä, kiikkua ja pyöriä sellaisessa pienessä pyörivässä härpäkkeessä. Täällä leikkipuistossa tulemme leikkimään kesän aikana vielä monet kerrat. Tykkimäen Leikkimaa leikkipuisto on meidän mielestä yksi Kouvolan kivoimmista leikkipuistoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡