sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Meidän talviloma

Meidän talvilomalla oli löhöilyä, ulkoilua, herkuttelua, yhdessä pelaamista, shoppailua, saunomista ja kylpemistä. Parasta oli tietenkin yhdessä vietetty aika ja se kun herätyskelloa ei tarvittu. 


Tietysti lapsille loman kohokohta oli päästä mummille ja ukille yökylään. He tekivät siellä kaikkea hauskaa: mm he kävivät pulkalla erilaisissa puistoissa, leikkivät eri leluilla kuin kotona, rapsuttelivat koiria, herkuttelivat ja katsoivat elokuvaa. Pääsivät viettämään laatuaikaa mummin ja ukin kanssa. Hauskaa! 


Meidän vanhempien kohokohta lomalla oli päästä pitkästä aikaa kahdestaan reissuun. Pekka sai vanhemmiltaan 30v lahjaksi syksyllä parin päivän kylpylälomalahjakortin kahdelle. Nyt talvilomalla oli hyvä tilaisuus lähteä reissuun. Kylpyläloma oli täydellinen syntymäpäivälahja Pekalle. Kiitos vielä! Meillä oli ihana, rentouttava ja elämyksellinen reissu. Uimme, retkeilimme luonnossa, herkuttelimme, lepäsimme ja kävimme keilaamassa. Nautimme hiljaisuudesta, kiireettömyydestä ja toistemme seurasta. Täällä pääset lukemaan enemmän reissustamme ja katsomaan enemmän kuvia.


Loman alussa kävimme Veturissa ostoksilla, lapset saivat mammalta ja papalta vähän lomarahaa. H osti pehmolelun ja kindermunia, V osti prinsessamekon ja L kirjan. He saivat valita ostoksensa itse. Pekka teki poikien päiväreissun Tampereelle, he kävivät Plevnan panimolla ja katsomassa Ilves-Kookoo matsin. Esikoisen kaveri oli meillä yökylässä, se oli H:n mielestä tosi hauskaa. Minä vietin ystäväni S:n kanssa kivan tyttöjen päivän, kun kiersimme Kouvolan kirppareita ja kävin kampaajalla. Tein kivoja pieniä kirpparilöytöjä: kummituskoristeen (halloweenia varten) 1€, pieni merenneito Pärsky pehmolelun 70snt ja violettia nauhaa rulla 1.50€ (aion tehdä siitä fibromyalgia nauhoja) Perheenä vierailimme isovanhempieni S-mamman ja P-papan luona, vaihdoimme kuulumisia, lapset leikkivät siellä olevilla leluilla ja herkuttelimme. V näytti niin upealta uudessa prinsessamekossaan. Hän on pitänyt sitä päällä melkein joka päivä. Lapset soittelivat videopuheluita mamman ja papan (minun vanhempieni) kanssa. Viimeisenä lomapäivänä herkuttelimme Pekan tekemillä hamppareilla.

Hiihtolomalla on tietenkin myös hiihdetty, pulkkailtu ja leikitty lumessa. Nautittu talvesta ja lumesta vielä kun voidaan. 

Lomalla tuli myös siivottua kaappeja ja järjesteltyä tavaroita. Maaliskuu on minun synttärikuukausi, sen kunniaksi innostuin vaihtamaan muumihyllyyn mustavalkoisia mukeja ja paljon Marimekkoa, hih. Koko perheen yhteinen loma teki hyvää. Meillä oli kiva ja vauhdikas loma, mutta tietenkin myös tarpeeksi lepoa. Fibromyalgian takia tekemiset täytyy miettiä niin, että jaksan, sopivasti tekemisiä ja lepoa.


perjantai 3. maaliskuuta 2023

Reissu Hämeenlinnaan kylpylähotelli Aulankoon

Pekka sai vanhemmiltaan 30v lahjaksi syksyllä parin päivän kylpylälomalahjakortin kahdelle Scandic Aulankoon. Ihan mahtavaa minkä elämyksen he halusivat Pekalle tarjota. Nyt talvilomalla oli sopiva ajankohta lähteä reissuun. Pääsimme lähtemään kahdestaan, kun lapset viettivät hauskoja lomapäiviä mummin ja ukin kanssa.



Piti miettiä kylpylää mikä olisi n. pari tuntia Kouvolasta, koska fibromyalgian takia pitkät automatkat kipeyttävät minua. Emme olleet Pekan kanssa käyneet Hämeenlinnassa, joten reissu valikoitui siksi tänne kylpylähotelli Scandic Aulankoon. Kylpylässä oli kuntouintia varten allas, poreallas, pitkä lämmin allas missä oli toisella puolella porepenkkejä ja vesihierontapisteitä, kylmäaltaat, kaksi lastenallasta, vesiliukumäki ja lämmin ulkoallas. 




Ensimmäinen reissupäivä
Ajoimme Lahden ohi, teimme siellä pienen pysähdyksen, kun kävimme ostamassa minulle mm. muutamia askartelutarvikkeita ja lankaa. Siitä jatkoimme matkaamme ja pysähdyimme syömään Tuulosessa. Ajoimme Iittalan Iittala outlettiin mistä teimme huippu löydön: Arabian Muumi Pelastakaa lapset yhteistyö lautaset ja kulhon puoleen hintaan. Ostimme myös Iittalan kivituikun mikä oli -30% alennuksessa. Pääsimme hotellille, tutustuimme kylpylään, herkuttelimme, löhösimme ja katsoimme telkkaria. Nautimme hiljaisuudesta, rauhasta ja siitä että ei tarvinut huolehtia kuin itsestään. Oli ihana käydä nukkumaan, kun tiesimme, että kukaan ei herätä meitä keskellä yötä. 


Toinen reissupäivä
Aamu alkoi vähän kurjasti, koska meidän huoneeseen tilaamamme aamupala ei saapunut sovittuna aikana. Jouduimme soitella ja kysellä ruokiemme perään. Meidän aamupala oli unohdettu. Saimme aamiaisen 45min myöhemmin mitä oli sovittu. Toisaalta kun ei meillä ollut kiire mihinkään, niin nyt saimme aamiaisesta 50% alennuksen. Vahinkoja sattuu kaikille joskus. Emme antaneet sen pilata päiväämme, vaikka tietenkin se vähän ärsytti.

Kun vatsat oli täytetty lähdimme ulos reippailemaan. Tutustuimme hotellin ympäristöön ja kävimme ihastelemassa Suomen kansallismaisemaa Aulangon luonnonsuojelualueen näköalapaikalla. Ihastelimme myös upeaa 1800-luvulta peräisin olevaa ruusulaakson paviljonkia. Paluumatkalla ihmettelimme hotellin vieressä olevaa vanhaa graniittilinnaa mikä on myös peräisin 1800-luvulta. Upeaa, että ne ovat säilyneet! 
Ulkoilun jälkeen oli ihanaa mennä lämmittelemään ja rentoutumaan kylpylään. Lillumaan, poreisiin ja uiskentelemaan. Sen jälkeen söimme ja lepäilimme. Illalla meistä oli hauska mennä keilaamaan pitkästä aikaa. Ehdimme pelata neljä peliä, minä voitin ensimmäisen pelin, toinen peli päättyi tasan, Pekka voitti kaksi viimeistä peliä. Eli siis Pekka sai enemmän yhteispisteitä ja voitti minut lukemin 357 - 313. Hauskaa kun molemmat saivat kaatoja, vaikka Pekka sai niitä paljon enemmän kuin minä. Ehdimme vielä keilauksen jälkeen uudestaan kylpylään rentoutumaan. 


Kolmas reissupäivä 
Kotiinlähtöpäivä koitti. Menimme aamupalalle mistä näkyi aika kiva maisema. Saimme vatsat täytettyä ja ajattelimme, että ehdimme vielä kylpemään ennen lähtöä. Mutta jostain syystä kylpylä oli suljettu, kaiketi jonkun ongelman vuoksi. Harmitti, koska olisimme vielä halunneet uimaan ennen lähtöä. No.. ei voinut mitään. Oli toisaalta vielä kiva köllötellä sängyssä ja rauhassa heräillä tähän päivään. Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä ihmettelemässä Hämeen linnaa. Teimme kotimatkalla pienen pysähdyksen Lahdessa, kun kävimme sieltä ostamassa minulle pitkään toiveissani olleen pillimukin. Oli hyvä pysähtyä välillä jaloittelemaan, että minulla ei tulisi niin kovia fibrokipuja. Kun pääsimme Kouvolaan, haimme lapset mummilta ja ukilta, sitten suuntasimme kotiin. Oli kiva kuulla, että lapsilla oli ollut hauskaa mummilla ja ukilla, sen me kyllä jo tiesimmekin. 



Meillä oli oikein ihana, kiva ja onnistunut kylpyläloma, kiitos vielä mummille ja ukille näin upeasta elämyksestä. Parempaa synttärilahjaa Pekka ei olisi voinut toivoa. Meille molemmille tälläinen rentoutuminen ja kahdenkeskinen aika tuli tarpeeseen. Kylpylä oli hauska kokemus. Muistelemme tätä reissua varmasti vielä pitkään. Meille jäi paljon kivoja muistoja. ♡

tiistai 28. helmikuuta 2023

Helmikuun kivoimpia juttuja

Helmikuu meni todella nopeasti. Ihanaa kun on ollut lumista ja valoisaa. Olemme leikkineet monia kivoja lumileikkejä. On ollut hauskaa nähdä ystäviä ja sukulaisia. Kiputilanne ja väsymys ovat edelleen inhottavia. Välillä on tosi raskasta, välillä helpompaa. Helmikuussa on tapahtunut monenlaista. Tässäpä siis helmikuun kivoimpia juttuja:

 
Kiputilanteeni syy on selvinnyt
Olen helpottunut siitä, kun tammikuun loppupuolella kiputilanteeni syy viimein selvisi ja varmistui: olen sairastunut fibromyalgiaan. Sairastuminen ei tietenkään ole kiva asia, mutta se, että tiedän mikä minua vaivaa, tekee tilanteestani vähän helpomman.  Fibromyalgia diagnoosi oli huonoista vaihtoehdoista paras. Olin nimittäin aiemmin pelännyt jotain pahempaa.  


Runeberginpäivä
Runebergin päivänä tietenkin herkuttelimme Pekan tekemillä Runebergintortuilla. Nam miten hyvää! 

Hiihto
Aloitimme helmikuussa esikoisen kanssa uuden yhteisen harrastuksen: hiihdon. Ennen helmikuuta olin edellisen kerran hiihtänyt kahdeksannella luokalla eli n.17 vuotta sitten. Ohhoh. Koska meidän lähellä ei ole latua, teimme ladun itse meidän läheiselle kentälle. Oli hauska huomata, että siellä oli joskus joku muukin käynyt hiihtämässä. 


Askartelut
Helmikuussa askartelimme lasten kanssa monenlaista. Piirtelimme ja maalasimme. Muovailimme savea ja teimme ihania ystävänpäiväkortteja lasten kavereille, serkuille ja isovanhemmille.


Hiirien soma ystävyydentalo
Muutin lasten hiirien talon hauskaksi ystävyydentaloksi tekemillä sinne punaisia ystävänpäiväkoristeita. Siitä tuli hauska ja söpö. 


Ystävänpäivä 
Juhlimme ystävänpäivää herkuttelemalla Pekan ja lasten tekemillä donitseilla. Täytimme olohuoneen punaisilla sydänilmapalloilla. Niillä oli hauska leikkiä. Lapset myös diskoilivat. Muumihyllyyn valitsimme vaaleanpunaisia ja punaisia mukeja. Askartelin Marimekon serveteistä sydänviirin. Kiitos vielä P** ja S**** ihanista ystävänpäiväkukista.

Pulkkailu
Olemme tänä talvena paljon pulkkailleet ja käyneet laskemassa mäkeä. Se on hurjan hauskaa! Talviset leikit on tosi kivoja!  Olemme myös jäädyttäneet lasten leikkeihin jääpalikoita, täyttämällä tyhjät maitopurkit vedellä ja laittaneet ne ulos jäätymään. 

Laskiainen
Laskiaisena tietenkin käytiin pulkkailemassa ja laskemassa mäkeä. Pekka leipoi herkullisia laskiaispullia, nam! Laskiaispulla on yksi talven parhaimmista herkuista. 


Talviloma alkoi
Se on tietenkin todella kivaa, kun koko perheen yhteinen talviloma alkoi. Olemme käyneet Veturissa ostoksilla, pulkkamäessä, hiihtämässä, pelanneet lautapelejä, käyneet saunassa, pelanneet pleikkaria, esikoisen kaveri oli meillä yökylässä, Pekka teki poikien reissun Tampereelle ja minä vietin kivan päivän ystäväni S:n kanssa kiertämällä kirppareita ja käymällä kampaajalla. 


Tässä vielä linkit kaikkiin helmikuun postauksiin:







Helmikuun kivoimpia juttuja 

maanantai 27. helmikuuta 2023

Olen sairastunut fibromyalgiaan - Kipu ja väsymys eivät tule katoamaan

Arvaukseni ja pelkoni osuivat oikeaan. Pitkään jatkunut kipu ja väsymys eivät tule katoamaan, nyt se vain täytyy hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Minä olen sairastunut fibromyalgiaan, jota joskus myös pehmytkudosreumaksi kutsutaan. 

Mikä Fibromyalgia?
Fibro tarkoittaa sidekudosta ja myalgia kipua lihaksissa. Fibromyalgia on krooninen kipuoireyhtymä, joka aiheuttaa laaja-alaista kipua lihaksissa, nivelissä ja jänteissä, kivun lisäksi fibromyalgiaan liittyy myös uupumusta. Kipu tuntuu jatkuvana monessa paikassa, jotkut kohdat kehosta ovat myös painellessa kipeät. Sairaus tekee olon uupuneeksi, koska lepo ja uni eivät poista väsymystä. Voi esiintyä myös muistihäiriöitä. Oireet johtuvat todennäköisesti herkistyneestä keskushermostosta. Joillakin sairastuneilla on kivun lisäksi myös muita sairauksia. Fibromyalgian voi laukaista mm. leikkaus, onnettomuus, traumaattinen kokemus, pitkäkestoinen stressi, muu sairaus, synnytys, autoimmuunisairaus tai unettomuus. Fibromyalgiaan ei ole parannuskeinoa. Sairautta ei voi parantaa lääkkeillä, mutta lääkkeistä voi olla apua kipuihin. Tämä on todella inhottava, kivulias ja elämääni rajoittava sairaus, mutta ei onneksi henkeä uhkaava tai kehossa tuhoa tekevä sairaus. Siitä olen kiitollinen ja helpottunut. 


Fibromyalgian oireita
Unihäiriöt, kognitiiviset häiriöt, mentaaliset häiriöt, fibrosumu, yliaktiivinen virtsarakko, niveloireet, yleinen vetämättömyys, autonomisen hermoston häiriöt, neuropaattista kipua muistuttavaa kroonista kipua, keskittymiskyvyttömyys, huonomuistisuus, ääni- ja valoyliherkkyys, puutumisen tunne, masennus, ahdistuneisuus, aamujäykkyys, epänormaalit tuntemukset, pahoinvointi, näköhäiriöt, turvotus, hiustenlähtö, ärtyisyys, tasapaino- ja koordinaatio-ongelmat, iho-oireet, päänsärky ja migreeni.
Fibromyalgian oireet minulla
Minulla on monenlaisia oireita kuten kipua kaikkialla kropassa, kyllä. Se on kamalaa. Eniten kipua tuntuu kaulassa, niskassa, leuassa, ranteissa, sormissa, lonkissa, jaloissa, selässä, kyljissä ja rintakehällä. Kipua, jäykkyyttä, kolotusta, kosketusarkuutta, puutumista, pistelyä, polttamista. Olen myös väsynyt ja uupunut, koska yöt ovat katkonaisia, näen paljon unia mitkä muistan aamulla ja usein herään kesken unien, uni ei ole ollut levollista. Väsymys tekee olon välillä kiukkuiseksi. Minulla on joskus myös närästystä, huonoa oloa, pieniä nielemis- ja syömisvaikeuksia. Fibromyalgia, kipu ja väsymys on vaikuttanut myös muistiini, se ei ole niin hyvä kuin ennen, en muista kaikkea, unohdan asioita ja välillä on vaikea keskittyä. Joskus en löydä oikeita sanoja, puhuminen on hidasta tai puhe vähän puuroutuu. Välillä myös särkee päätä, vatsa oireilee, hiuksia lähtee paljon ja kävely on hankalaa.


Mistä kaikki alkoi? Miten kiputilanne on edennyt ja laajentunut?
Minulla on ollut kovaa kipua tammikuusta 2021 asti. Kaikki alkoi niska, leuka, kaula ja selkäkivusta (selkäkipua minulla on ollut pidempäänkin). Epäiltiin, että minulla on TMD eli purentaelimistön kipu- ja toimintahäiriö, sitä hoidettiin fysioterapialla. 

Toukokuun loppupuolella kiputilanne laajeni, kun minulla alkoi kova lonkka, vatsa, alaselän ja lantionalueen kipu. Silloin epäiltiin kyseessä olevan rasituksesta johtuvaa kipua, venähdystä ja kiinnikekipuja. Pahimmillaan en pystynyt kunnolla kävelemään enkä istumaan. Tilannetta hoidettiin levolla, lääkkeillä ja fysioterapialla.

Olen ollut pitkään väsynyt, mutta kesän loppupuolella unitilanne selkeästi muuttui. Tuli unettomia öitä, katkonaisia öitä, näin paljon unia mitä muistin aamulla ja heräsin kesken unien. Olo alkoi olla uupunut, sekava ja pöpperöinen. Huomasin, että en muistanut asioita niin hyvin kuin ennen. Se on ihmetyttänyt, olen ollut siitä myös kiusaantunut, nolostunut ja vähän huolestunutkin. Miten en voi muistaa? 

Alkusyksystä aloin kiinnittämään  huomiota siihen, että kipua alkoi välillä olemaan enemmän myös käsissä, sormissa, jaloissa, polvissa, nilkoissa, jalkapöydällä,varpaissa ja rintakehällä. Kun syksy eteni kipua alkoi tuntumaan useammin ja se oli kovempaa. Minulle tuli myös kovaa kylkikipua. Mietin miten kipua voi tuntua niin monessa paikkaa. Pelottavaa. Painoa oli lähtenyt reilu puolessa vuodessa melkein 15kg.

Olen käynyt useita kertoja fysioterapiassa, lääkärissä ja päivystyksessä kovien kipujen takia. Lokakuun alussa, jälleen yhden päivystys päivän päätteeksi siellä lääkäri heitti ilmoille ajatuksen, että kipujeni syy voisi olla neurologinen. Kaikki kipukokemukseni otettiin huomioon. Hakeuduin jälleen lääkäriin. Tällä kertaa lääkäri oli jo etukäteen valmistautunut tulooni, tutkinut hyvin aiempia minusta tehtyjä tutkimuksia ja oli heti käynnin alussa jo varman oloisena siitä, että minulla olisi fibromyalgia. Minulle tehtiin mm. fibromyalgian kipupistetesti, muistiin ja mielialaan liittyvä kysely. Kuitenkin kävi niin, että laajoissa verikokeissa selvisi, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Hoito alkoi keskittymään sen hoitamiseen ja kiputilanteen tutkiminen jäi tauolle.

Tammikuussa kipu- ja väsymystilanne taas paheni, joten oli aika jatkaa niihin liittyviä tutkimuksia. 2022 Tammikuun lopulla viimeiset testit vahvistivat lääkärin aiemmat epäilykset ja verikokeiden tulokset tukivat hänen ajatustaan (eli verikokeista ei löytynyt esim. muita reumasairauksia). Olen sairastunut fibromyalgiaan. Kipu ja väsymys eivät tule katoamaan, nyt vain täytyy oppia elämään niiden kanssa. Toivoa, että minulle löytyy sopiva lääke ja että liikunnasta on apua kipuihin. 

Fibromyalgian hoito
Minulla fibromyalgiaa hoidetaan tällä hetkellä lääkityksellä, liikunnan lisäämisellä ja seurannalla. Unen varmistamiseksi minulla on käytössä myös unilääke. Olen niin helpottunut, kun sen avulla pystyn nyt nukkumaan. Tärkeää on keskittyä elämässä kaikkeen hyvään, pyrkiä vähentämään stressiä. Olla armollinen itseään kohtaan ja opetella uudenlainen arki missä täytyy miettiä tarpeeksi taukoja tekemisten välille, koska tarvitsen lepoa esim kauppareissun jälkeenkin. Uuvun helposti. Jos on kivuliaampi päivä ei ole pakko jaksaa kaikkea, tärkeää on luottaa siihen, että jossain vaiheessa taas tulee parempi päivä, vaikka kipu ei kokonaan katoakaan.


Kiitos
Täytyy sanoa, että minulla on maailman ihanin puoliso, joka jaksaa aina kannustaa, ymmärtää ja kuunnella. Olla aina minun tukena, turvana ja hierojana. Hän ei ole pelästynyt sairastumistani. Kiitos kaikesta hani, teet vuokseni paljon ja enemmänkin. Tiedän, että me selvitään tästä yhdessä. Kiitos myös ymmärryksestä, avusta ja ihanista haleista rakkaille lapsilleni ♡

Kiitos äidilleni, isälleni, ystävälleni S ja anopilleni kaikesta tuesta ja avusta, kiitos myös muille läheisille, sukulaisille ja ystäville. Tiedän, että moni lähipiirissäni on ollut huolestunut tilanteestani. On helpottavaa kaikille, nyt kun syy on löytynyt ♡

Lisää tietoa fibromyalgiasta löytyy esimerkiksi:






12.5 Vietetään kansainvälistä fibromyalgiapäivää
Tarkoitus on levittää tietoa fibromyalgiasta ja saada sairastuneille asianmukainen hoito ja kuntoutus. Minä kohtasin syksyllä onneksi lääkäreitä, jotka olivat tietoisia fibromyalgiasta ja olen mielestäni saanut hyvää hoitoa, vaikka lopullista tietoa sairastumisesta jouduinkin odottamaan. Uskon, että lääkärit ovat tehneet kohdallani parhaansa. Kansainvälisen fibromyalgiapäivän tunnusväri on purple eli purppura/violetti. Siihen kannustetaan pukeutumaan ja niin aion toukokuussa tehdä! Fibromyalgian symboleita ovat violetti/purppura nauha ja perhonen.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Laskiainen - Pulkkailua ja laskiaispullia

Voi että miten ihana luminen maisema me saatiin laskiaiseksi. Tietenkin meidän piti päästä lumeen leikkimään ja laskemaan mäkeä. Herkuttelimme Pekan tekemillä laskiaispullilla. Laskiaispulla on ehdottomasti yksi talven parhaimmista herkuista, hillotäytteellä tietenkin. 



Onneksi meidän  kodin lähellä on kiva pieni pulkkamäki minne pääsee helposti myös tälläinen väsynyt ja kipuileva kolmen lapsen äiti. H tykkää laskea liukurilla ja rattikelkalla, V tykkää laskea liukurilla ja yhdessä pulkalla, L tykkää laskea yhdessä pulkalla, tietenkin mitä kovempaa sen hauskempaa. 


Harmi, että sekä laskiaissunnuntaina että laskiaistiistaina Pekka oli töissä. Olisi tietenkin ollut kivempaa pulkkailla koko perhe yhdessä. Onneksi muutaman päivän päästä koko perheellä alkaa talviloma. Silloin meillä on aikaa tehdä yhdessä monenlaisia talvisia puuhia. 


maanantai 20. helmikuuta 2023

Suloinen vaippakakku virkatuilla yksityiskohdilla

Olen päässyt tekemään jo seitsemän vaippakakkua. Pupuvaippakakut tytölle ja pojalle, bambi vaippakakun, muumi vaippakakun, yksikerroksisen vaippakakun ja nyt viimeisimpänä tämän suloisen vaippakakun virkatuilla yksityiskohdilla. Tarkemmin sanottuna virkatulla pupuhelistimellä ja pupupehmolla (pupupehmo oli lahja vauvan isoveljelle)


Hurahdin virkkaamiseen, kun odotin meidän kuopusta. Minusta on hauskaa tehdä itse leluja, niistä jää ihania muistoja. Tällä kertaa halusin tehdä leluja myös vaippakakkuun.


Kun näin tämän Metsolan pupuharson, en voinut vastustaa sen ostamista. Se oli mielestäni täydellinen valinta vaippakakkuun. Niin söpö! Pidän todella paljon Metsolan eläinkuoseista, uskoin myös vaippakakun saajien ilahtuvan ja oikeassa olin: heillä oli ostettuna saman kuosin vaatteita. Hauskaa!

Vaippakakun sisältä löytyi glögipullo, päältä täyttämäni herkkupötkö, tuttienpidike/säilytin + tutteja. Asetin vaippakakun pahvinpalan päälle ja ympäröin sen sellofaanilla kuljetuksen vuoksi. Vaippakakku täytyi kuljettaa toiseen kaupunkiin. 

Olen itse saanut jokaisesta lapsesta vaippakakut. Ilahduin niistä todella paljon. Siksi haluan itsekin ilahduttaa odottavia/tuoreita vanhempia vaippakakuilla. Niiden tekeminen on hauskaa ja inspiroivaa.