perjantai 31. heinäkuuta 2020

Heinäkuu 2020

Heinäkuu meni todella nopeasti, ehkä vähän liian nopeasti. Onneksi kuitenkin yksi kesäkuukausi on vielä jäljellä ja ehdimme tehdä monenlaisia kivoja juttuja.


Heinäkuussa keli oli tosi vaihtelevaa. Tuntui, että enemmän oli kylmiä sateisia päiviä, vaikka kivoja aurinkoisia päiviäkin mahtui joukkoon. Ainakin hyödynsimme kaikki lämpimät kelit, retkeilimme, leikimme ulkona, kävimme rannalla ja olimme mökillä. 


Mieleen on jäänyt erityisesti meidän luontoretket erilaisilla luontopoluilla sekä hääpäiväretkeily Hiidenvuorelle, siellä oli upeat maisemat! Tiestysti hääpäivä kokonaisuudessaan oli ihana, saimme mökkeillä Pekan kanssa kolme päivää kahdestaan, kun tytöt olivat mummilla ja ukilla yökylässä. Meillä oli myös tosi kiva mökkireissu ystävien, V:n kummien kanssa, oli mukavaa nauttia kesästä, grillailla ja viettää aikaa yhdessä. 


Heinäkuussa pääsin tekemään elämäni ensimmäiset vaippakakut ja samalla osallistumaan ensimmäisiin babyshower juhliin ja niiden järjestämiseen. Hauskaa! Meillä oli mukavat, rennot juhlat kivojen koristeiden ja herkkujen kera. Ihanaa, että onnistuimme yllättämään odottavan äidin. 


Ystäväni, tyttöjen kummi tuli meille yökyläilemään, kun Pekka oli poikien kanssa reissussa. Ulkoilimme, kävimme puistossa, herkuttelimme ja katsoimme elokuvaa. Teimme myös tosi kivan reissun Kotkaan, Äijänniemen uimarannalle. Leikimme kivoja vesileikkejä merenrannalla ja otimme ihania kuvia, hih. Toivottavasti elokuussa olisi hyviä kelejä, että pääsisimme sinne uudestaan. ♡


Heinäkuussa tytöt olivat mammalla ja papalla, mummilla ja ukilla sekä V:n kummeilla hoidossa. Ihanaa, että saimme Pekan kanssa treffipäiviä. Menimme mm. pelaamaan korista, pitkästä aikaa monen vuoden jälkeen. Se oli hauskaa! Pääsimme tekemään myös päiväretken kahdestaan mökille. Tekee hyvää välillä keskittyä toisiimme ja lepuuttaa hermoja, hiljaisuus on nykyään kultaa, hih.


Yksi heinäkuun ihanimmista ja merkityksellisimmistä jutuista oli meidän pikkuisen heinäkuisen 2v juhlat, Pipsa Possu -teemalla. Kivaa, mutta vähän tosin haikeaakin, kun meidän pienin alkaa olemaan jo niin iso tyttö. 


Neuvolassa V piirteli, heitti palloa ja otti koppia, rakenteli palikoista tornia ja leikki palikkalaatikolla, teki palapelejä ja höpötteli. Ihana reipas tyttö. Hän on jo 90cm pitkä, myös paino mitattiin 14.7kg. Seuraavan kerran V menee neuvolaan kolmevuotiaana. Heinäkuun aikana V muutti meidän huoneesta pinnasängystä H:n kanssa samaan huoneeseen kerrossänkyyn. V luopui tutista ja hän on pärjännyt hyvin ilman sitä, reipas tyttö ♡


Tässä linkit kaikkiin heinäkuun postauksiin











torstai 30. heinäkuuta 2020

Meidän 7. hääpäivä - Upeita maisemia Hiidenvuorella ja rentoutumista mökillä

Olemme yleensä viettäneet hääpäiväämme Helsingissä. Päätimme kuitenkin, että tänä kesänä emme matkusta pääkaupunkiseudulle. Sen sijaan suuntasimme mökille. Tytöt menivät mummille ja ukille yökylään, niin me saimme Pekan kanssa viettää hääpäiväämme kahdestaan, mökkeillä melkein kolme päivää ihan rauhassa ♡




Meidän hääpäivän kohokohta oli kiivetä Hiidenvuorelle ottamaan kivoja hääpäiväkuvia ja katselemaan upeita maisemia. Ihmettelen miten en ollut aiemmin tietoinen näin upeasta paikasta täällä meillä päin, Iitisssä. Tänne täytyy palata ruska-aikaan kuvailemaan ♡





Hiidenvuori oli upea paikka ja mökillä oli ihanaa. Kävimme myös Jaalan lintutornilla, mutta lintuja ei juurikaan näkynyt, hih. Oli mukava rentoutua ja saada olla kahdestaan, saunoa, kilistellä, nauttia kauniista maisemista, löhötä ja pelata pleikkaria. Ihana irtiotto, spessua kahdenkeskistä aikaa mitä muistelemme varmasti vielä pitkään.  ♡




keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Kysymyksiä ja vastauksia meidän parisuhteesta

Vietimme muutama päivä sitten meidän 7. hääpäivää, Villahäät, hih. Ajattelin, että siihen liittyen olisi hauska vastata muutamiin kysymyksiin minusta, Pekasta ja meidän parisuhteesta. Tiesitkö nämä jutut meistä?


Kauanko olette olleet yhdessä? 10 vuotta

Teistä vanhempi on? Minä, melkein 1v 7kk

Kävittekö samaa koulua? Samaa yläastetta, mutta emme vielä silloin tunteneet toisiamme

Ensitreffit? Autolla ajelua ja takapenkillä pussailua

Ensimmäinen suudelma? Pääsiäisenä 2010

Teidän horoskoopit? Minulla oinas, Pekalla vaaka

Milloin kosinta tapahtui? 14.12.2011, kosinta oli minulle yllätys

Häät? 27.7.2013, halusimme kesähäät

Milloin teistä tuli vanhempia? Marraskuussa 2014, kun esikoisemme syntyi ♡


Kumpi teki aloitteen? Riippuu mitä aloitteella tarkoitetaan, mutta ehkä minä

Kumpi on pidempi? Pekka

Kumpi tunnusti rakkautensa ensin? Pekka

Kumpi on herkempi? Minä

Kumpi on jääräpäisempi? Pekka

Kumpi nukahtaa nopeammin? Pekka

Kumpi on laiskempi? Minä

Kumpi kokkaa paremmin? Pekka


Kumpi suuttuu helpommin? Minä

Kumpi on äänekkäämpi? Minä

Kumpi on sosiaalisempi? Minä

Kumpi on aamuvirkku? Pekka

Kumpi on järjestelmällisempi? Pekka

Kumpi tanssii paremmin? Ei kumpikaan, haha


Kumpi on oudompi? Minä

Kumpi on vaativampi? Minä

Kummalla on enemmän vaatteita? Pekalla

Kummalla on isompi perhe? Pekalla

Kumpi päättää tv-kanavan? Molemmat

Kumpi on sängyn valtaaja? Molemmat

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Kaksikerroksinen vaippakakku tytölle ja pojalle

Olin niin innoissani, kun vihdoin pääsin tekemään elämäni ensimmäiset vaippakakut, vieläpä tytölle ja pojalle, aika ihanaa! Tätä olen odottanut. ♡


Minulla on kaksi lasta ja olen saanut molemmilla kerroilla vaippakakut. Muistan miten ihanalta, erityiseltä ja merkitykselliseltä se on tuntunut. Esikoisesta sain vaippakakun serkultani ja kuopuksesta mieheltäni. ♡


Selasin instagramissa #vaippakakku kuvia inspiraatioksi, mm. @itsetehtyunelma tekemä hieno vaippakakku tuli vastaan. Ajattelin heti, että haluaisin tehdä yksinkertaisen tyylikkäät, suloiset vaippakakut pienellä twistillä. Siksi päädyin tekemään kaksikerroksiset vaippakakut harsoliinakoristuksella. Näin googlettamalla ohjeita mihin olisi tarvittu pahvia ja kuumaliimaa ja vaikka mitä. Päätin, että haluan tehdä sellaiset vaippakakut mistä tulisi mahdollisimman vähän roskaa.



NÄIN TEIN KAKSIKERROKSISEN VAIPPAKAKUN

Tarvikkeet: Täysi/kokonainen talouspaperirulla, mikä pääsee myöhemmin hyötykäyttöön. 1 koon vaippoja 1,5-2 paketia ja kuminauhoja (Jos vaippoja jää yli, niin ne voi lisätä vaippakakkuun esim. somisteiden tapaan narun tai nauhan alle). Koristeluun: harsoliina, nauhaa/narua, rusetti ja/tai ruusuke, hakaneula. Koristeiksi kakkuun sopii myös esim. vauvanlelu, pienet sukat ja äidille herkkuja.

Aloitin laittamalla talouspaperirullan ympärille kaksi kuminauhaa ja rupesi asettamaan rullattuja vaippoja talouspaperirullan ympäri kuminauhan alle. Alimmaiseen kerrokseen tulee kaksi kierrosta vaippoja talouspaperirullan ympäri, toiseen kerrokseen yksi kierros vaippoja. 

Kun kakku oli pinottu niin taittelin harsoliinan ylimmän kerroksen ympärille. Sitten lisäsin ja kiinnitin somisteet vaippakakkuun. Kiinnitin ne alimmaiseen kerrokseen narun/kuminauhan alle. Pienet sukat kiinnitin hakaneulalla, vaippakakun päälle laitoin ruusukkeen.


Vaippakakku on mielestäni helppo ja hauska tehdä, kiva askarteluprojekti. Ihana yllätys tuleville äideille ja vauvoille. ♡



Osallistuin ensimmäistä kertaa babyshower juhliin ja niiden järjestämiseen. Oli ihana ilahduttaa ja juhlia odottavaa äitiä, viettää aikaa yhdessä. Tykkään järjestää juhlia, ostaa ja tehdä lahjoja, niin kuin esim nämä suloiset vaippakakut, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämä juhla herätä minussa myös vähän ristiriitaisia tunteita.


Toiselle järjestetyt ihanat juhlat eivät ole minulta pois, mutta samalla kuitenkin vähän harmittaa se, kun tiedän miten kivasta jutusta itse olen jäänyt paitsi. En halua, että kukaan käsittää väärin, sillä vaikka minulle ei ole babyshowereita/vauvajuhlia järjestetty, niin minusta on silti kiva ilahduttaa muita, osallistua ja järjestää juhlia. Vaippakakun tekeminen oli minusta todella kivaa puuhaa! Odottava äiti ansaitsi kivat juhlat ♡

Oletko koskaan tehnyt vaippakakkua? Onko sinulle järjestetty babyshowereita?

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Äijänniemen uimaranta - Kaunis merimaisema ja kivoja vesileikkejä

Pekka oli poikien kanssa reissussa, joten me tytöt kutsuimme kummin meille yökyläilemään. Viikonlopun aikana ulkoilimme, kävimme puistossa, katsoimme elokuvaa ja herkuttelimme. Erityisen kivaa oli, kun teimme reissun Äijänniemen uimarannalle Kotkan seudulle.


Olin nähnyt somessa kuvia ja videoita tuolta Äijänniemen uimarannalta ja ajattelin, että haluan mennä katsomaan onko paikka niin kiva mitä kuvat antavat ymmärtää. Ajelimme meiltä merenrantaan n.40 minuuttia. Aluksi eksyimme, kun laitoin google mapsin hakuun paikannimen enkä osoitetta. Pieni sekoilu ei sinänsä haitannut, kun V ehti nukkua autossa vähän pidemmät päikkärit, hih. Löydettiin kuitenkin helposti perille kun selvitin osoitteen ja laitoin suoraan sen hakuun, heh.






Astuimme autosta ulos ja kävelimme pientä metsätietä kohti rantaa. Oli ihanaa tuntea merituuli ja haistaa meren tuoksu. Meri tekee minuun aina vaikutuksen, voin helposi katsella kaunista ja rosoista merimaisemaa monta tuntia. Ehkä siksi kun se on sisämaakaupunkilaiselle harvinaista hupia? Ajattelimme, että ensin tutkimme paikan ja sitten asetumme johonkin leikkimään rantaleikkejä.






Käkkärät pienet männyt olivat kivan näköisiä, tytöistä oli hauskaa kiipeillä erikokoisten kivien päällä. Välillä pysähdyimme penkille katsomaan maisemia, istuskelemaan ja ottamaan hiekkaa pois kengistä. Rannalla hiekka oli ihanan pehmeää ja paikotellen tosi sileää. Oli kiva kastella varpaat veteen ja heitellä pieniä kiviä. Kävimme myös kivisellä laiturilla ihastelemassa maisemia ja katselemassa lokkeja. Tietysti otimme myös paljon kuvia, hih. 







Kun olimme tutkineet paikan ja tutustuneet rantaan söimme eväitä pöydän ääressä, sen jälkeen haimme autosta hiekkaleluja. Etsimme kivan rauhallisen paikan missä tytöt pystyivät leikkimään ja kahlailemaan. Me kummin kanssa istuskeltiin, juteltiin ja juotiin tölkilliset kylmää cocista. Tietysti katseet koko ajan lapsissa. Laitoimme viltin niin lähelle vettä kun pystyimme niin olimme tosi lähellä lapsia koko ajan, ranta oli matala. Ennen kotiin lähtöä H halusi vielä pyöriä vanhassa karusellin tapaisessa keinujutussa (en tiedä mikä sen härvelin nimi oikeasti on? Haha). Kätevää, että rannan laidalla oli myös siisti bajama.








Paikka oli mielestäni kaunis ja mielenkiintoinen. Merivesi tuntui melko lämpimältä, pitäisiköhän minun ensi kerralla uida? Lähtiessämme rupesimme jo suunnittelemaan sinne uutta reissua. Toivottavasti ihanat lämpimät kesäkelit jatkuvat vielä pitkään ♡