maanantai 26. maaliskuuta 2018

Talviloma - Kuopio ja Jyväskylä

Pekalla oli viime viikolla talviloma. Saimme olla koko perhe yhdessä 10 päivää, nauttimme kiireettömyydestä, juhlimme syntymäpäivääniaskartelimme ja kävimme virpomassa +. Teimme viikonloppuna reissun Kuopioon ja Jyväskylään



Meidän oli tarkoitus mennä heti loman alussa Kuopioon Ugulin  85-vuotisjuhliin, mutta valitettavasti Pekka oli kipeänä, joten jouduimme siirtämään reissua. Siksi lähdimme matkaan vasta viime perjantaina. Kävimme tervehtimässä Isomummia ja Ugulia (Pekan isovanhempia), Helmillä oli kivat leikit siellä. Oli hauskaa mm. liimailla tarroja, ottaa kuvia, pomppia sängyllä ja leikkiä mukana olleilla leluilla. Helmi oli maalannut Ugulille lahjaksi upean taulun. Oli kiva nähdä isomummia ja ugulia ja vaihtaa kuulumisia. 





Kuopiossa kävimme Luonnontieteellisessä museossa ja meille iloisena yllätyksenä sisäänpääsyä ei perjantaina ollutkaan. Kiersimme näyttelyn ja sekä me aikuiset että Helmi olimme lumoutuneita. Esillä oli paljon erilaisia eläimiä, lintuja, dinosauruksia ja mammuttikin. Museossa oli myös kiva leikkihuone missä Helmi viihtyi. Ostimme museokaupasta kivan muikkulasinalusen ja pienen dinosauruksen, josta tuli äkkiä Helmille todella tärkeä. Iso peukku Kuopion luonnontieteelliselle museolle, menemme sinne varmasti joskus uudestaan. Piipahdimme myös Matkuksessa ja tietysti Ikeassa. Ostimme Helmille sukkia, kivoja tipupillejä ja Ikeasta tarttui mukaan pehmonorsu, pyyhe, kylpylelu, vähän kangasta ja kassi. Uskon, että Kuopiossa olisi ollut paljon muutakin kivaa tekemistä, mutta aikamme oli rajallinen.






Yövyimme Kuopiossa Sokos Hotel Puijonsarvessa, missä olemme yöpyneet aiemminkin. Olemme tykänneet hotellin sijainnista ja palvelusta. Tällä kertaa saimme huoneen, josta oli maisema puistolle päin. Hotellin ikkunoista näkyi mm. Luonnontieteellinen museo jossa vierailimme. Helmi kutsui sitä "hienoksi linnaksi". Kuopiosta jatkoimme matkaa Jyväskylään.




Matkustimme samalla reissulla myös Jyväskylään tervehtimään Isomummua (Pekan mummua). Helmistä oli hauska kyläillä sielläkin ja mm. leikkiä erilaisilla pääsiäiskoristeilla, istua keinutuolissa, laittaa leluja rollaattorin kyytiin ja syödä herkkuja. Meistä oli mukava nähdä isomummua.


Jyväskylässä yövyimme Sokos Hotel Alexandrassa jo toistamiseen. Saimme huoneen, jossa oli toivomamme amme ja Helmillä olikin kivat kylpyleikit. Löhösimme hotellilla, vierailimme isomummulla, kävimme katsomassa hotellin leikkihuoneen ja halusin mennä käymään ihanassa kaupassa, jota olen instagramissa seuraillut jo pitkään. Jyväskylässä Pienikamari on täynnä ihania söpöjä juttuja ja sieltä tarttui tällä kertaa mukaamme vauvalle Sophie kirahvi purulelu ja Helmille söpö pilvirasia/eväslaatikko. Kävimme syömässä Raxissa ja muuten vain rentouduimme hotellilla. Niin kuin Kuopiossa, myös Jyväkylässä olisi myös ollut monenlaista kivaa tekemistä, mutta pääpainomme tässä reissussa oli vierailla Pekan isovanhempien luona.






Helmi oli reipas reissutyttö, hotelleissa nukutti ja Helmi malttoi syödä hyvin. Tämä oli ensimmäinen reissu kun Helmille lelut olivat tärkeitä koko reissun ajan. Kotoa mukaan otettu kala ja museosta ostamamme dinosaurus kulkivat reissussa mukanamme joka paikkaan. Myös uuden norsupehmon läsnäolo oli tärkeää, mutta suuren koon vuoksi sitä ei voinut ihan joka paikkaan ottaa mukaan, hih. Selvästi Luonnontieteellinen museo Kuopiossa oli Helmistä kiehtova, "oli kivaa museossa". Hän halusi reissusta soittaa Mammalle ja Papalle (vanhemmilleni) ja kertoa heille museokäynnistään ja uudesta dinosauruksesta. Vaikka reissussa oli kivaa, niin Helmillä oli myös vähän koti-ikävä. Oli hassua kun emme nukkuneetkaan kotona.




Lähdimme reissuun perjantaina ja sununtaina ajelimme takaisin Kouvolaan. Vaikka reissussa oli kivaa, niin oli kyllä ihana palata kotiin. Meillä oli kyllä kiva talviloma, olisimme Helmin kanssa pitäneet isin pidempäänkin kotona. ♡ Onneksi kohta on pääsiäinen ja Pekalla on siinä useampi vapaapäivä. Nyt on reissusta kotiuduttu ja on aika keskittyä tulevaan pääsiäiseen.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi ♡