Sairaalassa - Vauvan ensimmäiset päivät

Tässä postauksessa kerron vauvan ensimmäisistä päivistä, miten sairaalassa sujui, mikä oli minun ja vauvan vointi ja kauan olimme sairaalassa. Vauvan syntymästä ja ensimmäisestä päivästä pääsee lukemaan täältä.

Ensimmäisenä yönä pieni ihme oli hoitajien luona, koska olin vuodepotilaana, en olisi pystynyt vauvaa hoitamaan. Ajattelin, että minulla olisi hyvä tilaisuus nukkua, mutta eihän se tietenkään niin mennyt. Haava oli todella kipeä, en pystynyt liikkumaan enkä saanut hyvää nukkuma-asentoa. Verhon takana naapurin vauva itki aika paljon. Vaikka en juurikaan nukkunut niin sain kuitenkin edes vähän lepäiltyä.

Keskiviikkoaamuna pieni ihme tuotiin luokseni ja hänet nostettiin rinnalle. Imetys oli Helmin kohdalla aika hankalaa, kun Helmi ei oppinut kunnolla imuotetta ja imetys oli mielestäni muutenkin vähän epämiellyttävän tuntuista, joten jännitin todella paljon imettämistä. Halusin tälläkin kertaa käyttööni rintakumin, koska se tekee imettämisestä minulle vähän helpompaa/miellyttävämpää. Yllätyin siitä miten hyvin tällä kertaa imetys lähti sujumaan. Pieni ihme tiesi heti mistä on kyse, imuote oli hyvä ja hän napakasti söi tissiä. Toisaalta ehkä tällä kertaa olin myös itsevarmempi, minulla oli jo aiempaa kokemusta imettämisestä, joten ehkä sekin helpotti imetyksen sujumista. Minun raskausdiabeteksen vuoksi vauvan sokereita mittailtiin parina ensimmäisenä päivänä ja hän sai myös lisämaitoa pullosta. Kuten minulla koko raskauden niin nyt myös vauvalla sokeriarvot olivat todella hyviä.

Jossain vaiheessa päivällä katetri poistettiin ja suonensisäinen nesteytys lopetettiin. Tarkoituksena oli, että pääsisin pystyyn ja jalkeille, vessaan ja suihkuun. Sängystä pystyyn nouseminen oli todella vaikeaa ja erittäin kivuliasta, vaikka toki olin saanut kipu- ja särkylääkkeitä. Pääsin istumaan ja samantien minua rupesi voimakkaasti huimaamaan ja oksettamaan, olo oli aivan kamala. Vähän aikaa istuin ja hoitaja totesi, että kokeillaan myöhemmin uudestaan. Hän auttoi minut takaisin puolimakuuasentoon ja nosti sänkyäni istumasentoon, antoi minulle varmuuden vuoksi oksennuspussin ja sanoi, että totutellaan ensin tähän istumiseen ennen pystyyn nousemista. Huimaus ja huono olo jatkuivat ja pian hoitaja toikin minulle pahoinvointilääkettä, se helpotti oloani. Myöhemmin kokeilimme pystyyn nousemista uudestaan ja tällä kertaa se onnistui. Hoitaja talutti minut vessaan ja sanoi, että hyvä että pääsin jalkeille, mutta ehkä parempi mennä suihkuun vasta illemmalla, että ei tule liikaa rasitusta kerralla. Tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin, sillä neljän maissa Pekka oli tulossa sairaalalle, joten pääsin illalla Pekan kanssa käymään suihkussa.

Olin koko päivän odottanut sitä, että Pekka pääsee töistä ja tulee illaksi sairaalaan meidän kanssa, myös mamma ja pappa (minun vanhemmat) tulivat ihastelemaan vauvaa. Itku meinasi tulla kun näin Pekan, oli jotenkin tosi kova ikävä vaikka olimme edellisen päivän olleet koko ajan yhdessä. Jotenkin vain sairaalassa yksin ollessa aika tuntui pitkälle. Ja onhan se ihanaa jakaa näin spesiaalit hetket yhdessä. Ihastelimme meidän pientä ihmettä, Pekka hoivasi, suukotti ja piti häntä sylissä. Kerroin meidän kuulumisia, miten voin ja mitä vauvalle kuuluu. Koska olin todella kipeä ja liikkuminen todella vaikeaa niin oli helpottavaa kun illalla pystyin vain köllöttelemään ja lepäilemään. Haikeana heipatimme isille ja odotimme jo kovasti seuraavaa päivää, että hän taas tulee meitä viihdyttämään, hih.

Seuraavat pari päivää sujuivat tilanteeseen nähden hyvin. Vaikka olin todella väsynyt ja minulla oli kovaakin kipua, niin liikkuminen ja nouseminen vähän helpottuivat. Vauvan rytmi oli edelleen sama unta, tissiä, pulloa ja vaipanvaihtoa. Hoidin pientä ihmettä itsevarmasti, olihan minulla pienen vauvan hoidosta jo kokemusta. Pekka kävi aina iltaisin töiden jälkeen katsomassa meitä.

Pieni ihme on tyytyväinen, helppohoitoinen ja hyvä nukkumaan. Yöt menivät todella hyvin, muutamilla syötöillä ja hän nukahti syömisten jälkeen helposti. Yöt sujuivat hyvin, samoin päivät. Köllöttelimme, nukuimme monia päikkäreitä ja huomasin aika pian, että pieni ihme tykkää todella paljon olla sylissä ja rinnalla, ihan lähellä ♡ Ihana pieni kulta.

Olin jo kovasti miettinyt ja toivonut pääseväni kotiin. Perjantaina ystäväni S oli tulossa viihdyttämään meitä päivällä ja Pekka ja Helmi olivat tulossa illalla, Pekan töiden jälkeen katsomaan meitä. Tiesin, että minulle on kiva päivä tulossa kun minulla on seuraa melkein koko päiväksi.

Aamupäivällä menimme hoitajan kanssa aamutoimille ja samalla hoitaja sanoikin minulle mitä jos lähtisitte kotiin jo tänään, minkälainen on vointisi. Olin ihan hölmistynyt, sillä en odottanut pääseväni kotiin jo kolmen päivän päästä sektiosta. Vastasin, että kyllä jo kovasti haluaisin kotiin ja siihen hoitaja sanoi, "hyvä sillä teidät onkin jo laitettu lääkärin listalle kotiinlähtötarkastusta varten".

Olin niin iloinen kotiinpääsy mahdollisuudesta, laitoin heti viestiä Pekalle, että pääsemme ehkä jo kotiin. Pekka oli niin onnellinen ja innoissaan. Laitoin viestiä myös ystävälleni, että saatamme päästä tänään kotiin, että hänen vierailunsa voi jäädä lyhyeksi. Mutta hän oli jo ehtinyt lähteä ajelemaan, joten hän tuli kuitenkin vielä katsomaan meitä vähäksi aikaa sairalalle. Ilmoitin kotiinpääsy mahdollisuudesta myös vanhemmilleni ja hekin olivat ihmeissään "nytkö jo". Uskoin lääkärintarkastuksen menevän hyvin, joten olin jo aika varma kotiinlähdöstä.

Oli meidän vuoromme ja lääkäri tutki pienen ihmeen. Kaikki oli kunnossa ja juuri niin kuin pitääkin, joten hän mielellään lähetti meidän kotiin. Hoitaja vielä poisti minulta kanyyliin, paineli kohtuani ja tarkisti, että haavan ympärillä olevat teippaukset ovat tiukasti paikoillaan. Sitten varmistin vielä Pekalle, että "kyllä me tosiaan pääsemme tänään jo kotiin, kaikki hyvin." Ystäväni saapui sairaalalle ja olikin sopivasti apunani, kun valmistelin meitä kotiinlähtöä varten ja pakkailin. Hän piteli sylissään pientä ihmettä ja minä sain hommat hoidettua, vaihdettua omat vaatteet ylleni ja varmistaa, että olin tyhjentänyt kaapin ja pöydän meidän kamppeista. Sitten vain odottelimme, että Helmi ja Pekka tulevat hakemaan meitä. Ehdimme vielä ystäväni kanssa jutella leikkauksesta, toipumisestani ja tietysti rakkaasta pienestä ihmeestä.

Sitten minun rakkaat tulivat hakemaan meitä kotiin. Olin niin onnellinen nähdessäni heidät, minulla oli jo kova ikävä Helmiä, vaikka olin ollut hänestä erossa vasta pari päivää. Helmi heti innoissaan tuli luokseni, hänelläkin oli selvästi ollut ikävä minua. Hän iloisena totesi, että äiti ja vauva tulevat kotiin ja kertoi että vauva laitetaan "tuonne omaan istuimeen" (turvakaukaloon). Helmi oli niin ihanan huolehtivainen ja muistutti isiä, että "ole varovainen isi, vauva on tosi pieni". Heipatimme ystävälleni ja sitten käppäilimme auton kyytiin ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.

Ajattelin miten ihanaa päästä kotiin, aloittaa elämä nelihenkisenä perheenä! Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta, siskokset, tässä on kaikki ♡