tiistai 12. maaliskuuta 2019

Meille uusi tuttavuus: maistelututti

Meille maistelututti on ollut uusi tuttavuus. Helmin aikana emme edes tienneet tälläisen olemassaolosta, Vilma sai oman maistelututtinsa äitiyspakkauksen mukana. Ohjeena on, että maistelututin voi ottaa käyttöön 6kk ikäisenä ja siitä eteenpäin.


Aluksi ajattelin, että tämä maistelututti on ihan turhake. Se on kuitenkin osoittautunut tosi kivaksi ja turvalliseksi kiinteiden ja sormiruokailun myötä.

Maistelututtiin laitetaan esim hedelmiä tai marjoja ja vauva maistelee niitä pieniä reikiä olevan tuttiosan läpi. Voi olla varma, että vauvan kurkkuun ei mene liikaa ruokaa kerrallaan tai liian isoja paloja.


Vilmalla tämä maistelutti on ollut hitti. Hän osaa hienosti pitää sitä kädessään ja laittaa sen itse suuhun. Hampaiden tulon myötä tuttiosaa on ollut kiva pureskella ja sen läpi on kiva maistella "herkkuja" mm. banaania ja päärynää.


Vilma on tykännyt maistelututista ja vaikka sen maiskuttelu kivaa onkin, niin ei se ole mikään välttämätön kapistus. Välillä siihen laitetaan hedelmiä, vaikka hän on jo harjoitellutkin sormiruokailua syömällä mm. kurkkua, banaania ja lettuja (ilman sokeria ja suolaa). Enemmän tuo on meillä ollut sellainen ylimääräinen "hupijuttu", jälkkäriä tai pientä välipalaa varten. hih.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡