lauantai 23. maaliskuuta 2019

Synttärit - 28 vuotta

Tänään on syntymäpäiväni ja täytän 28 vuotta. Olen niin kiitollinen siitä, mitä kaikkea olen saanut ja päässyt elämäni aikana kokemaan, miten ihana perhe minulla on, miten ihania ihmisiä ympärilläni on. 28 vuoteen on mahtunut paljon erilaisia tunteita ja kokemuksia. Olen kasvanut ja oppinut uutta, niin itsestäni kuin elämästä yleensäkin. Tuntuu hurjalta ajatella, että parin vuoden päästä täytän jo 30, samalla kuitenkin vanhenen hymyssä suin liikaa miettimättä, niin kuin ystäväni sanoi: "ikä on vain numeroita" ja nuoriahan tässä vielä ollaan, hih.


Kotimme täyttyi naurusta ja puheensorinasta, pikkuserkusten leikeistä, kivoista keskusteluista, halleista, onnitteluista ja kukista. Minulla oli ihana päivä. Tälläiset hetket muistuttavat minua siitä miten rakastettu olen ja miten moni minusta välittää, se tuntuu hyvältä.


Pekka etsi ja lopulta löysikin minun synttäreille uusia 1,5 litran muumilimupulloja, myös uuden mustikka-vadelma maun mitä en ollut vielä maistanut. Täytyy myöntää, että minua vähän jännitti miltä se maistuu, toivoin, että se olisi hyvää, mutta minulla oli epäilykseni. Ei se ollut niin hyvää kuin alkuperäinen metsämansikka, ei se kyllä ollut pahaakaan, mutta en ehkä ostaisi sitä uudelleen, ainakaan ihan heti, hih.



Pekka leipoi minulle upean ja herkullisen vadelmakerroskakun. Aluksi en ollut ajatellut kakun päälle mitään muuta koristetta kuin kakkutikun ja neilikan, mutta Helmi niin kovasti halusi kakkua koristella niin hän laittoi lopuksi vielä kakun päälle nompparelleja. Pekka leipoi myös herkullisia suklaakeksejä, tarjolla oli lisäksi pientä pikkunaposteltavaa ja muumilimujen lisäksi myös kuumia juomia.



Helmi ja Vilma tekivät isin kanssa minulle ihanan kortin ja sain heiltä lahjaksi kokoelmastani puuttuvan Ruusutarha -mukin ja Helmin valitsemia keltaisia neilikoita, oi! Iso kiitos kaikille onnittelijoille ja minua muistaneille ♡ Ihanaa, että olette siellä, olen niin kiitollinen teistä jokaisesta! ♡



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡