lauantai 7. syyskuuta 2019

Unelmat - Mitä unelmia olen saavuttanut, mistä vielä unelmoin?

Unelmat - Mitä unelmia olen saavuttanut, mistä vielä unelmoin?

Minun suurimmat unelmat: mies, joka rakastaa minua juuri tälläisenä ja että minusta tulisi äiti. Olen onnellisesti naimisissa ensirakkauteni kanssa ja tiedän, että Pekka rakastaa minua, vaikka en ole herkkyyteni ja hulluuteni kanssa aina helpoimmasta päästä, hih. Olen saanut kasvattaa sisälläni uutta elämää, olen äiti kahdelle ihanalle tytölle. Olen niin onnellinen ja kiitollinen siitä, että kaikista suurimmat unelmani ovat toteutuneet. Toteutuneita unelmia on myös mm. meidän ihanat häät ja kaunis koti.


Unelmoin siitä, että lapsemme kasvavat onnellisina ja terveinä, että he olisivat aina toistensa tukena. Ehkä myös, että he saisivat joskus vielä pikkusisaruksen. Unelmoin siitä, että pystyn olemaan lapsilleni niin hyvä äiti, että he aikuisina muistelevat lapsuuttaan lämmöllä ja kaivaten, että he haluaisivat olla ystäviäni. Unelmoin eläväni pitkän hyvän elämän onnellisena mieheni kanssa, että saisimme joskus lapsenlapsia.


Haluaisin joskus tehdä Baltia roadtripin ja matkustaa Kööpenhaminaan, olla kunnolla turistina Tukholmassa, viipyä siellä useamman päivän. Suomessa haluaisin joskus käydä mm. Kalajoen hiekkasärkillä ja Kolilla, nähdä Lapin ruska-aikaan. Unelmoin myös asuntovaunusta, jolla tehdä reissuja ja retkiä, jonka saisin tuunata mieleisekseni... ehkä?


Unelmoin siitä, että voisin valokuvata ja/tai kirjoittaa työkseni. Haluaisin joskus kirjoittaa kirjan, olisi niin upeaa, kun omasta hyllystä löytyisi itse kirjoittama kirja, siitä jäisi ihana muisto myös lapsilleni.

Unelmoin myös melko arkisistakin asioista. Odotan esimerkiksi sitä, että saan kunnolla nukkua... joka yö, että jaksaisin paremmin ja olisin virkeämpi. Silloin olisi helpompi toteuttaa erilaisia haaveita, hih. Haluaisin mennä festareille, edellisestä kerrasta on liian kauan, melkein 10 vuotta. Unelmoin siitä, että saisin kokoelmaani minulta puuttuvia muumimukeja ja vitriinin johon saisin ne kauniisti esille.


Unelmoin siitä, että jonain päivänä kotona on täysin valmista, ei enää remontteja, keskeneräisiä askareita tai suuria projekteja. Unelmoin kauniista, vehreästä ja osittain myös kivisestä pihasta. Unelmoin tunnelmallisesta kesäkeittiöstä, sellaisesta, että ulkona pystyisi tekemään kaikki ruuat, jos siltä tuntuu, myös nuotiopaikka olisi kiva. Haluaisin tehdä terassista sellaisen ihanan kesäolohuoneen ja saada sen joskus valmiiksi.


Unelmoin siitä, että oppisin paremmin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, että minulla olisi parempi itsetunto. Olisin rohkeampi ja voittaisin pelkojani. Haluan kehittyä ja oppia uutta. Unelmoin siitä, että positiivinen elämänasenteeni ei koskaan katoa. Että osaan arjessa ja elämässä löytää aina ne hyvät ja ihanat jutut, myös silloin kun on vaikeampaa.


Koen, että unelmani eivät ole salaisia, mutta silti niiden ääneen sanominen vähän pelottaa. Osa haaveista on sellaisia, että ne saattavat jäädä haaveeksi, mutta tietysti toivon, että unelmat käyvät toteen. Tiedän myös, että elämässä ei voi kaikkea saada ja ymmärrän sen. Silti, en koskaan lakkaa haaveilemasta ja unelmoimasta, koska se tuo elämään niin paljon sisältöä. Se on ihanaa, kun on jotain kivaa mitä odottaa ja mitä varten haluaa tehdä parhaansa, jotain mitä kohti kurkotella.


Vaikka onkin ihana unelmoida, tärkeää on osata elää myös hetkessä. Osata olla kiitollinen siitä mitä on jo saavuttanut, mitä kaikkea ihanaa elämässä jo on, huomata kivat asiat ympärillä. Silloin unelmointi ei ole raastavaa, kun tietää elävänsä hyvää elämää jo nyt. Se on ihan ok, että unelmat ja haaveet saattavat muuttua, saa haaveilla vaikka tietäisikin, että se saattaa jäädä haaveiluksi. Mitä sitten? Tilalle tulee sitten jotain uusia unelmia.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi ♡