sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vietimme kivan päivän Korkeasaaressa

Me vietimme kivan päivän Korkeasaaren eläintarhassa. Koko kesän puhuimme, että "mennään sinne sitten joku päivä" ja se joku päivä olikin sitten vasta nyt syyskuun viimeisenä viikonloppuna, hih.




Oli upea sää, sininen taivas ja aurinko paistoi, lämmintäkin oli lähemmäs +15 astetta. Muutkin olivat huomanneet upean sään, parkkipaikka oli niin täynnä, että emme meinanneet saada sinne autoa ja eläintarhassa oli aika paljon porukkaa. Päästyämme perille kiersimme katsomaan kaikki aitaukset ja eläintalot. H oli innoissaan ja kuulemma kaikki eläimet olivat hänen lemppareitaan. Pikkuinen V näki hienosti leijonan, tiikerin ja apinoita ja ne taisivat olla hänen lemppareitaan, hih.










Näimme tosiaan läheltä mm. leijonat, tiikerin ja melko läheltä myös leopardin, suuret kissaeläimet ovat kyllä vaikuttavan näköisiä, läheltä vähän hurjiakin. Varsinkin upeasta tiikeristä sain kauniita kuvia, aivan kuin lasia ei olisi ollut ollenkaan. Aikaisempina vuosina tiikeri on lähinnä makoillut jossain aitauksen perällä, mutta tällä kertaa näimme sen paraatipaikalla, hih. Kaiken lisäksi kuulimme sen vielä karjuvan/ääntelevän mahtavalla äänellä. Se oli meistä myös hauskaa kun näimme kaksi korppia, jotka istuivat vieräkkkäin ja raakkuivat, aivan kuin ne olisivat jutelleet toisilleen, hih.





V on oppinut matkimaan koiran, possun, leijonan ja apinan ääniä ja olikin hauskaa kun nähdessään leijonan ja tiikerin hän rupesi karjumaan/murisemaan ja nähdessään apinan hihkumaan: "u u u a a". Oli mukava viettää lämmin ja aurinkoinen syyspäivä ulkoillen eläimiä ihastellen ja niihin tutustuen. Olla yhdessä ja tehdä kiva reissu Helsinkiin. Kesä oli kivoja reissuja täynnä, mukava tehdä jotain hauskaa ja arjesta poikkeavaa myös syksyllä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡