maanantai 20. huhtikuuta 2020

Meidän olohuoneessa on selfiepeili

Ihastelen somessa muiden ottamia selfieitä, mutta itse en ole koskaan oikein oppinut ottamaan niitä. Olen monta kertaa miettinyt, että haluaisin haastaa itseäni ottamaan selfieitä, mutta se tuntuu aina melko vaikealta ja kiusalliselta, niin kuin kuvat minusta yleensäkin. 


Olen saanut useampia kannustavia kommentteja ja viestejä siitä, että instagramissa olisi kiva nähdä selfieitä minusta, edes joskus.  Useampi kertoi myös voimaannuttavia kokemuksia siitä, että heidän itsetuntonsa oli parantunut "pakottamalla" itsensä ottamaan selfieitä ja muutenkin kuvaamaan itseään enemmän.

Tästä inspiroituneena asensimme olohuoneeseen minulle selfiepeilin. Juuri siksi, että se houkuttelisi minua välillä ottamaan kuvia itsestäni, selfieitä. Löytyy meiltä peilejä muualtakin, mutta ne eivät ole niin kuvauksellisissa paikoissa, heh.


Vaikka vitsailimme ja naureskelimme sille, että onpa höpsöä laittaa olohuoneeseen peili minun kuvaushömpötyksiä varten, niin huomasimme kuitenkin pian, että peili sopii seinälle tosi hyvin, se näyttää kauniilta siinä. Sitten ihmettelimme, että miten emme ole keksineet laittaa peiliä siihen aikaisemmin. Se täyttää tyhjää seinää kivasti, olematta kuitenkaan liian hallitseva. Täydellinen valinta tuolle seinänpätkälle. 

Peili on ollut meillä jo melkein kolme vuotta odottamassa, että pääsisi seinälle, emme vain olleet aiemmin keksineet sille hyvää paikkaa. Peili on kaunis, mutta sillä on minulle myös tunnearvoa. Se on minun mamman (äitini äidin) vanha peili, jonka edessä hän tykkäsi laittautua. Peili oli aiemmin mamman ja papan kotona kammarissa papan tekemän lipaston päällä mikä oli täynnä valokuvia kaikista rakkaista. Peili on peräisin 70-luvulta ja kuulemma enoni oli ostanut sen mammalle lahjaksi. 


Peili on tosiaan jo monta kymmentä vuotta vanha, vaikka se näyttää melko uudelta. Jännä juttu miten vanhat esineet tulevat myöhemmin uudestaan muotiin. Olen nimittäin nähnyt aika monissa kaupoissa myytävän pyöreitä peilejä, myös instagramissa niitä on tullut aika paljon vastaan. Enkä yhtään ihmettele, ovathan ne kauniita! 


En tiedä opinko koskaan ottamaan luontevasti kuvia itsestäni, mutta nyt minulla on hyvä syy harjoitella tämän ihanan selfiepeilin avulla. Tytöistä on ollut kiva peilailla ja ottaa sen edessä kuvia,  aika ihanaa.


Päätin nyt haastaa itseäni ja aion ottaa itsestäni selfien joka kuukausi. Kuva päätyy sitten aina loppukuussa julkaisemaani kuukausikuulumiset postaukseen. Minua kiinnostaa, että tuleeko selfien ottaminen ajan myötä helpommaksi ja paraneeko myös itsetuntoni? Aion ottaa siitä selvää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡