lauantai 16. toukokuuta 2020

Kylmä kevät - Luonto herää hitaasti, mutta varmasti

Harmittaa, että tämä kevät on ollut kylmä. Koska talvi oli huono, niin ehkä siitä johtuen myös tämä kevät on kelien suhteen ollut kökkö? 



On satanut lunta, räntää ja rakeita. Onneksi ne ovat sulaneet nopeasti pois.  On ollut aika paljon sadepäiviä ja aurinkoisina päivinä on tuullut tai ollut muuten viluista. Ei ole ollut yhtään päivää, että ulkona olisi voinut olla ilman takkia. Pari vuotta sitten tähän aikaan olimme jo mökillä ja rannalla uimassa, viime vuonnakin oli lämpimämpää. Toivottavasti kylmästä keväästä huolimatta kesästä tulisi lämmin ♡ 




Vaikka kevät on kelien puolesta ollut kökkö, niin luonto on alkanut heräilemään, hitaasti, mutta varmasti. Onneksi. Puihin on alkanut tulemaan lehtiä tai silmuja, kukkia kasvaa ja ruoho alkaa vihertämään. Se on joka vuosi yhtä ihanaa.





Lasten myötä olen oppinut tykkämään kaikista vuodenajoista. On ihana seurata miten kivaa heistä on leikkiä ulkona heikkalaatikolla, pomppia trampalla, käydä pyöräilemässä ja metsäretkillä. Pari kertaa olemme käyneet myös rannalla heittelemässä kiviä. Olemme nähneet perhosia, leppäkerttuja, muurahaisia ja muita hyönteisiä, niitä on ollut hauska yhdessä tutkia ja ihmetellä. Olemme päässeet tekemään myös pihahommia ja siistimään terassia! Päätin, että tänä kesänä meidän remonttipihasta tulee viimein kiva, tai tilanne huomioon ottaen edes siedettävä ja jollain tapaa viihtyisä, heh.





Sitten kun tulee oikeasti lämmintä suuntaamme heti mökille. Toivon, että niin tapahtuisi pian ♡


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡