lauantai 8. elokuuta 2020

Kaksivuotiaana eroon tutista

Esikoinen ei huolinut tuttia, mutta meidän heinäkuinen tarvitsi tutin. Siitä oli paljon apua. Tutti oli V:lle tärkeä ja toi lohtua. Olin kuitenkin tehnyt jo vauva-aikana päätöksen, että viimeistään kaksivuotiaana tutista luovutaan. Jotenkin miellän, että sen ikäinen ei ole enää vauva eikä välttämättä tarvitse tuttia. 


Useamman kuukauden ajan tutti oli ollut enää käytössä vain unilla ja joskus jossain tilanteessa kun oli ns. pakko. Uskalsin jättää tutin pois, koska olin tehnyt havaintoja ja todennut, ettei V välttämättä enää tarvitse tuttia. Tutti oli luultavasti enää vain tapa. Luulen, että nyt oli oikea aika luopua tutista tai sitten meillä kävi hyvä tuuri, sillä tutista luopuminen onnistui helpommin mitä olin ajatellut. 

Silti jännitin etukäteen aika paljon tutista luopumista, kun "puu", tutti-tuttinen oli ollut V:lle tärkeä ja ollut käytössä aina. Annoimme V:n ensin totutella rauhassa nukkumaan kerrossängyssä, sen jälkeen oli aika luopua tutista. Yhtenä iltana vain päätimme, että emme annakaan enää tuttia ja sen myötä tutti jäi pois.

Kesä 2019 (ps. seisoimme pellon pientareella, emme talloneet kenenkään satoa)

Toki niin kuin arvata saattaa ensimmäisinä iltoina V kysyi tutin perään ja sängyssä sitä vähän itki. Aluksi se oli minusta vähän sydäntä särkevää, mutta tiesin tekeväni kuitenkin oikein. V itki tutin perään neljänä iltana, mutta ei ole sen koommin sen perään kysellyt tai ainakaan ns. vaatinut sitä. Ja vaikka V aluksi itkeskeli, niin nukahdettuaan hän kuitenkin nukkui koko yön jokaisena yönä. Nyt tutti on enää muisto vain, V on nukkunut jo muutaman viikon hyvin ilman sitä. 


Olen niin iloinen ja yllättynyt, kun siirtyminen pinnasängystä pois ja tutista luopuminen sujuivat helpommin mihin olin varautunut. Toisaalta meillä vauvavuosi oli sen verran rankka, että ajattelen sen olevan kohtuullista ja reilua, että nyt asiat ovat sujuneet ilman suurempia itkuja, taisteluja, valvomista ja väsymystä. Meillä on kyllä ihana ja reipas kaksivuotias, isotyttökultanen ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡