maanantai 10. elokuuta 2020

Muumimaailmassa koronakesänä

Keväällä olin ihan varma, että jo talvella suunnittelemamme Muumimailman reissu tulee peruuntumaan koronaviruksen takia. Kuitenkin tilanne kesää kohti vähän helpottui ja rajoitteita poistettiin. Luin somesta muiden kokemuksia Muumimaailmasta, sen perusteella ja mitä luimme Muumimaailman sivuilta uskalsimme lähteä reissuun.


Menimme Muumimaailmaan aamupäivällä ja aluksi tuntui, että muumitalon luona oli paljon ihmisiä. Järkytyin vähän nähdessäni, että kaikki eivät pitäneet turvaväliä. Pysyimme vähän loitommalla. Meille selvisi, että pikku estradilla muumitalon vieressä oli ollut esitys ja siksi väkeä oli muumien luona niin paljon.





Kävimme kurkkaamassa muumipeikon rakentamaa taloa minkä sisällä ei ollut muita. Oven ulkopuolella oli käsidesiä. Meillä oli tietenkin myös oma käsidesipullo mukana minkä kanssa läträttiin moneen kertaan. Seuraavaksi katsoimme Hemulin talon, ihmiset pitivät hyvin turvavälit ja poikkesimme leikkimässä jättikurpitsan luona. 





Seuraavaksi kävelimme uimahuoneen luokse. Vähän aikaa odottelimme, että pääsimme laiturille, saimme olla siinä rauhassa. Ihmiset malttoivat odottaa omaa vuoroa tai ainakin pysyä vähän kauempana. Otimme kuvat ja katsoimme Drontti Edvardia ja jatkoimme matkaa.




Palasimme muumitalon luokse missä oli nyt väljempää. Kävimme tapaamassa muumeja ja otimme muutamia kuvia. Sitten menimme muumitalon sisälle missä oli vain muutama ihminen meidän lisäksi. Portaissa muistutettiin pitämään turvaväliä. 




Kun muumitalo oli tutkittu, ulkona vähän ajan päästä alkoi Pikku Myyn jumppaesitys pikku estradilla mitä jäimme aluksi seuraamaan vähän kauempana. Ihmiset pitivät melko hyvin turvavälejä, ainoastaan lavan edessä oli vähän tiiviimpää. H tanssi muutamat tanssit ja jumpat, se oli hänen mielestä tosi hauskaa. V vähän jännitti ihmispaljoutta (vaikka eivät olleet ihan meidän vieressä) ja musiikki oli aika kovalla. Ajattelimme jatkaa matkaa satupolulle.





Siellä oli melko tyhjää. Polkua kulkiessamme näimme vain muutaman ihmisen meidän lisäksi. Oli hauska tutkailla mitä kaikkea polun varrella on. Kivoja juttuja oli mm. labyrintti ja yksinäisten vuorten silta, jännää oli vähän noidan mökki ja hattivattien luola. Noita oli kyllä hauska ja viihdyttävä juttujensa kanssa, veti roolinsa tosi hyvin ja heittäyty. Lapsista oli hassua, kun noita sanoi keittävänsä räkäsoppaa.




Kävimme Niiskun verstaalla missä oli ihmisiä, mutta ei kuitenkaan mitään tungosta. Näimme Tuutikin, uitimme veneitä ja istuimme kuninkaan tuolissa. Jatkoimme matkaa Niiskun talon luokse ja tytöt innostuivat piirtelemään pöytien ääressä. Siinä alueella oli muutamia lapsia ja aikuisia sekä Hosuli mikä oli juttuineen tyttöjen mielestä hauska. Hosuli kiinnitti tyttöjen valmiit piirrustukset purkki-kotinsa seinälle.




Seuraavaksi menimme kaukoputken luokse kurkkaamaan onko presidentti kesäasunnollaan, hih, siinä ihmiset odottivat kaempana vuoroaan. Kävelimme H:n kanssa paljasjalkapolulla, tunnustelimme miltä tuntuu kävellä puun, kivien, hiekan, veden ja sammaleen päällä. Kävelimme myös Nuuskamuikkusen teltan ohi, siinä oli useampia ihmisiä, joten katsoimme telttaa kauempana polulla. Menimme löhöpaikalle huilimaan ja istuskelemaan, siinä ei ollut ketään muita. Poluilla sai kulkea rauhassa ja näimme muita ihmisiä niillä melko vähän. Hyvä niin!



Putiikeista sai käsidesiä ja sielläkin oli väljää. H halusi ostaa käärmepehmon, V Pikku Myyn, lisäksi tuli ostettua pari muumimarakassia, kirja ja tikkarit. Päätimme etukäteen, että emme syö kahvilassa, vaan meillä oli omat eväät mukanamme mitkä söimme ulkona kauempana muista. 



Kävimme tutkimassa poliisiaseman sellin ja morjestamassa vielä muumihahmoja, ennen lähtöä ihastelimme muumitaloa. Päivästä jäi hyvä fiilis, vaikka minua aluksi vähän jännitti, kun emme ole tänä kesänä muissa vastaavanlaisissa kohteissa käyneet.


Ainoastaan muumitalon pihalla oli enemmän ihmisiä, mutta paikoitellen siinäkin oli väljempää, kun malttoi vähän aikaa odottaa. Turvavälejä pystyi yleisesti hyvin pitämään, käsidesiä oli saatavilla joissain paikoissa, mutta suosittelen ottamaan myös oman käsidesipullon mukaan.


Olimme niin iloisia, kun pitkä odotus palkittiin ja pääsimme käymään Muumimaailmassa, meillä oli tosi kiva päivä ja myös sää suosi meitä. Tällä kertaa, viime vuoteen verrattuna oli hieman vähemmän hahmoja paikalla mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Me näimme kuitenkin päivän aikana monta hahmoa: Muumipeikon, Muumimamman, Muumipapan, Pikku Myyn, Nipsun, Haisulin, Vilijonkan, Noidan ja Tuutikin. Vilaukselta myös Nuuskamuikkusen ja Niiskuneidin. Muumien näkeminen ja vierailu Muumimaailmassa oli ehdottomasti yksi kesämme kohokohdista ja myös ainut kesäreissumme kaakkoissuomen ulkopuolella.




Lähtiessämme kävimme Naantalissa lähellä Muumimaailmaa olevassa Eriskummallisessa kahvilassa&teehuoneessa herkuttelemassa. Siellä oli meidän lisäksi vain muutama ihminen. Ihana muumimainen paikka! Oli hauska bongailla seiniltä muumien kuvia ja muumeihin viittaavia esineitä. Myynnissä oli kivoja muumituotteita. Hauska elämys. 



Muumimaista loppukesän jatkoa kaikille! Muistetaanhan edelleen pitää turvavälejä, huolehtia käsihygieniasta ja yskiä/aivastaa hihaan ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡