torstai 30. marraskuuta 2023

Marraskuun kivoimpia juttuja

Marraskuu meni ohi todella nopeasti. Kuukauden alkupuoli meni minulla lepäillesssä, blogiin tuli postauksia vähän, olin todella väsynyt. Pyhäinpäivänä kävimme haudoilla ja sytytimme kynttilät poisnukkuneille rakkaille. Juhlimme tietenkin isänpäivää, Pekka on ehdottomasti juhlimisen arvoinen, maailman paras isi. Marraskuun puolivälin jälkeen olo alkoi taas kohenemaan. Saimme ihania tuliaisia mammalta ja papalta, kun he kävivät Taivalkoskella: porokynttiläkoristeen, poronpipana lakritsia, sekä söpöt poropehmolelut. Ihanaa, kun lunta tuli, oli niin hauskaa leikkiä lumileikkejä, pulkkailla ja tehdä lumiukko. Ulkona on niin kaunista. Minun oli aivan pakko ostaa söpö lumiukkomuki. Valmistelimme ja juhlimme H:n syntymäpäivää. Askartelimme monenlaista. Joulu on ollut jo mielessä ja olemme kotona vähän koristelleetkin. Kiitos kaikille läheisille mukavista yhteisistä hetkistä. Ihanaa, kun pääsin sylittelemään ja halimaan monia rakkaita pikkuisia. 


Isänpäivä
Vietimme isänpäivää tällä kertaa oman perheen kesken. Pekkaa hemmoteltiin herkkuaamupalalla, haleilla ja suukoilla, pienellä lahjalla sekä lasten tekemillä ihanilla korteilla. Pekka on maailman paras isi, rakastava, hauska ja huolehtiva. ❤


Ensimmäinen lumiukko
Marraskuun alussa täällä Kouvolassa oli vähän lunta, mutta päätimme silti tehdä ensimmäisen lumiukon. Siitä tuli niin söpö! Lasten kanssa on niin hauskaa leikkiä lumileikkejä. 


V:n ensimmäinen maitohammas irtosi
V:n hammas oli heilunut jo kauan aikaa. Odotimme kaikki innoissamme milloin se irtoaa. 19.11.2023 V oli kavereiden kanssa leikkimässä. Yht'äkkiä oveen koputettiin. V ilmestyi oven taakse hammas kädessään. Se oli tippunut leikkiessä lumeen, mutta onneksi se löytyi. Hih. V niin ylpeästi esittelee uutta isontytön hymyään. ♡


Takapiha muuttui talven ihmemaaksi
Niin ihanaa, kun saimme tänne Kouvolaankin paljon lunta. Takapihamme muuttui kauniiksi talven ihmemaaksi. Ulkona on ollut niin kaunista. Lasten kanssa on ollut hauskaa leikkiä lumessa. 


Rakas H täytti 9 vuotta ♡
Meillä oli loppukuusta hauska juhlaviikonloppu, kun perjantaina H juhli kavereiden kanssa ja sunnuntaina kutsuimme sukulaiset herkuttelemaan. H valitsi synttärijuhlien teemaksi bambi/poro teeman mikä oli mielestäni todella kiva valinta! Kiitos ihanista onnitteluista ja muistamisista. Olen niin onnellinen siitä, miten monia rakkaita H:n ja meidän kaikkien lähipiiriin kuuluu ♡


Joulu on jo mielessä
Joulu on jo mielessä ja näkyy vähän jo meillä kotonakin. Olemme katselleet muutamia jouluelokuvia, lukeneet jouluisia kirjoja. Olen virkannut jouluisia juttuja joululauluja kuunnellen, youtubesta takkatulta katsellen, hih. On tullut jo myös askarreltua monenlaista, varsinkin lasten nukkekoteihin. Sain äidiltäni aivan ihanan joulumukin. Aion ottaa sen joulukuussa käyttöön. 

Tässä vielä linkit kaikkiin marraskuun postauksiin:




Marraskuun kivoimpia juttuja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡