torstai 20. joulukuuta 2018

Meidän joulukoti

Miltä meidän jouluinen koti näyttää?


Olin etukäteen ajatellut, että tänä vuonna emme laittaisi kuusta ollenkaan. Ajattelin että se olisi vaarallinen, kun talossa on pieni vauva. Vilma ei kuitenkaan vielä liiku (paitsi niin, että vähän pyörii ja kääntyilee leikkimatolla), joten vaaraa kuusen kaatumisesta tai koristeiden syömisestä ei ole. Siispä kuusi kuitenkin kasattiin ja koristeltiin.


Kyllä se niin on, että joulukuusi tuo heti jouluisen fiiliksen. Se on kaunis ja tunnelmallinen. Helmistä koristeiden laitto joululaulujen soidessa oli erittäin hauskaa. Vilmakin on ihastellut koristeltua joulukuusta ja erityisesti kuusi kiinnostaa valaistuna, ihan niin kuin siskoaan vauvana, hih.

Meidän joulun värit on musta-valko-harmaa ripauksella punaista. Tosiaan ei meillä punainen ole mitenkään hallitseva väri sisustuksessa, punaista löytyy joulukuusen palloista, ihanista sydänkoristeista (ikkunoissa), minulle lapsena tehty tonttu, String-hyllyssä on punaisia Aarikan tonttuja ja pari Pikku Norsun korttia kehyksissä. Eli meidän kodin tuttuun musta-valko-harmaaseen on lisätty ripaus sitä punaista, hih.


Tänä vuonna ostin meille uusia paperitähtiä, joita ripottelin pitkin kämppää. Halusin mahdollisimman yksinkertaisia ja kauniita paperitähtiä, pari isoa ja lisäksi ihan pieniä tähtiä (harmaita). Viime vuoteen verraten, karsin aika paljon sellaisia pikkuisia koristeita ja osa niistä jäi tällä kertaa laatikkoon.


Meidän makuuhuoneen jouluisesta tunnelmasta pääset lukemaan enemmän täältä. Tuon postauksen tekemisen jälkeen olen lisännyt tauluhyllylle pienen paperitähden ja oveen Flying Tiger Copenhagenista ostamani jättipakettikortin. Vilman vauvanurkkauksesta löytyy myös jouluiseen sisustukseen sopivia juttuja: H&M:ltä ostettu joulusukka ja Fine Little Dayn Gran vauvan pussilakanasetti.




Helmin huoneesta löytyy Fabelabin joulusukka, Fine Little Dayn Gran pussilakanasetti (joka oli ihana alelöytö) ja aikoinaan Iittalan liikkeestä ostettu puinen joulupuu, jonka Helmi on itse koristellut hänen ihan omilla joulukoristeillaan. Tänä vuonna hän valitsi omaan joulupuuhunsa uusia yksisarviskoristeita. Nukkekodin sisälle laitettiin valot. Ihana lammaskeinu sai jouluksi päähänsä poron sarvet ja minun vanha tonttuni istuskelee milloin missäkin, hih.




Keittiössä huomiota herättää Marimekon Kuusikossa pöytäliina ja ikkunassa oleva paperirähti. Muumihyllyyn on laitettu jouluisia/talvisia mukeja sekä valosarja. Lightboxiin on laitettu jouluinen teksti. Tasolla on äitini tekemä upea piparimuumitalo. Yksinkertainen on kaunista, hih. Tuon Enostudion multi candle pinin ostin itse itselleni joululahjaksi 2016 ja se on edelleen mielestäni todella kaunis ja tunnelmallinen. Se on meillä esillä kesät-talvet, mutta eniten siinä tulee kynttilöitä poltettua juuri tähän vuodenaikaan.



Olohuoneessa joulutunnelmaa eniten tuo kuusen lisäksi ehkä String-hyllyyn tekemäni jouluinen asetelma. Ajattelin aluksi, että hylly on aika överi, mutta koska muu sisustus on aika pelkistettyä, niin ei hylly loppujen lopuksi edes niin räikeä ole, hih. Ostin itse itselleni joululahjaksi hyllylle päätyneen Kählerin pienen modernin talon.


Sohvalta löytyy kauniita kuusityynyjä, Marimekon Kuusikossa ja Fine Little Dayn Gran kuoseja, mustan joulutyynyn ostin viime vuonna H&M:ltä. Myös tv-taso on sisustettu jouluiseksi ja kivoja jouluisia juttuja siellä on paperitähdet, xmas -teksti, Helmin tänä vuonna tekemä upea jouluaskartelu, viime vuonna Prismasta ostettu olkipukki ja ihana Gran Designin amppeli/maljakko/purkki.



Olisi ihanaa ostaa joulukukkia tai huonekuusi, mutta olen niin allerginen/yliherkkä voimakkaille tuoksuille, että tyydyn ihastelemaan niitä toisten luona kyläillessä.


Tältä siis näyttää meidän joulukoti. Tämä joulukuu on mennyt kyllä todella nopeasti. Meinasi tulla vähän kiire tämän postauksen kanssa, hyvä että ehdin sen julkaisemaan ennen joulua, heh. Kuvat ovat vähän pimeitä, mutta kiva, että meidän tämänvuotisestakin joulusisustuksesta tuli otettua kuvia. Voimme myöhemmin muistella: "Tältä meidän kotona näytti jouluna 2018." ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡