maanantai 31. joulukuuta 2018

2018

Tämä vuosi on ollut tapahtumarikas, ihana ja merkityksellinen. Talvi oli luminen, keväällä omenapuut kukkivat kauniisti ja kesä oli kuuma ( välillä liiankin kuuma), syksyllä ihastelimme upeaa ruskaa. Raskaus ja leikkaus sujuivat hyvin, mistä olen erittäin kiitollinen. Teimme kivoja reissuja ja retkiä. Vietimme ihania ja mukavia hetkiä ja juhlia läheisten kanssa. Helmi aloitti päiväkerhon. Meille on tapahtunut monia ihania ja kivoja juttuja, mutta vuosi on ollut omalta osaltaan välillä myös rankka ja on tuntunut siltä, että ei olisi koskaan väsyttänyt yhtä paljon. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin se miten ihana tämä vuosi oli, vuosi 2018 tulee olemaan meille aina hyvin erityinen raskauden ja Vilman syntymän takia. 


Tämä vuosi oli huikea, myös blogin puolesta, kiitos teille kaikille ketkä kuljette tätä matkaa kanssani, luette, tykkäätte, kommentoitte, tsemppaatte. On ollut mukava huomata, että blogini on kasvanut, yhä useampi löytää tänne ja tykkää lukea juttujani. Minusta se on mukavaa, kun olen saanut vertaistukea blogin ja instagramin kautta. Erityisesti silloin kun olin raskaana, sektio lähestyi, toivuin leikkauksesta ja kun vauva oli itkuinen ja syytä selviteltiin. Ihanaa miten moni on minua netin välityksellä auttanut, tukenut ja rohkaissut, ajatellut meitä ja toivonut meille kaikkea hyvää, kiitos. Minulle myös muiden auttaminen, tukeminen ja kuunteleminen on ollut tärkeää ja olen käynyt kanssanne mieleenpainuvia keskusteluja, ihanaa, että vetaistuki toimii puolin toisin. On ollut kiva jutella myös leppoisista, mukavista aiheista. Kotiäidin elämä on välillä aika yksinäistä, joten minusta on aina mukavaa, jos joku haluaa ottaa yhteyttä ja jutella, esim instagramin kautta.


Olen myös tänä vuonna päässyt tekemään mielenkiintoisia yhteistöitä erilaisten yritysten kanssa ja samalla haastamaan itseäni, kiitos monista hienoista mahdollisuuksista. Yhteistyöpostaukset ovat minulle mielekästä vaihtelua ja tuovat blogiini uusia näkökulmia ja pohdintoja. Mukavaa, että olen saanut olla mukana levittämässä tietoa erilaisista tuotteista, mitkä ovat mm. kestäviä, turvallisia, ekologisia, kauniita ja/tai helpottavat arkea. Tykkään tukea omalla toiminnallani ja valinnoillani myös suomalaisia pienyrittäjiä. 


Tiivistin vuoden 2018 kuulumiset tähän postaukseen, mitä kaikkea tämä vuosi piti sisällään? Mitkä olivat luetuimpia postauksiani?
Tammikuu

Uusi vuosi, uudet kujeet

Raskauskuulumisia mm. tunsin ensimmäisiä liikkeitä

Raskauden ensimmäisestä kolmanneksesta selvitty

Nimpparit

Kansallisaarteen etsintä näyttely Kansallismuseossa, jossa oli esillä kastemekkoni

Ulkoilua, lumikasoissa kiipeilyä

Olimme myös flunssaisia




Helmikuu

Laskiainen

Raskauskuulumisia

Arvailtiin ja mietittiin onko masussani tyttö vai poika

Kävimme perhekerhossa

Ystävänpäivä

Helmi hiihti ensimmäisen kerran isin vanhoilla suksilla

Raskauden puoliväli saavutettu

Kävimme katsomassa täällä Kouvolassa, Kuusankoskella lumenveiston sm-kilpailun lumiveistoksia

Kävimme Pekan kanssa Porvoossa hakemassa vanhan pinnasängyn, jonka Pekka kunnosti

Rakenneultra, saimme tietää odottavamme ihanaa pientä tyttövauvaa

Järjestimme läheisille ihanat gender reval juhlat




Maaliskuu

Blogini täytti 2 vuotta

Minua pyydettiin mukaan Starbox-blogiyhteisön portaaliin ja blogini siirtyi tänne

Teimme ystäväni S:n ja Helmin kanssa tyttöjen reissun Lahteen, kävimme mm. Hop Lopissa

Raskauskuulumisia mm. ensimmäinen käynti pelkopolilla

Ulkoilua ja talvisia lumileikkejä

Kävimme perhekerhossa

Juhlittiin minun 27v synttäreitä

Teimme talvilomareissun Kuopioon ja Jyväskylään 

Palmusunnuntai, kävimme virpomassa muutamilla läheisillä

Askartelimme ja koristelimme kotia pääsiäistä varten




Huhtikuu

Pääsiäinen

Raskauskuulumisia

Kävimme Perhekerhossa

Lapsimessut, olin siellä messubloggaajana

Tein yhteistyötä Aino Sinikka Ervastin kanssa ihanista julisteista

Ulkoilimme, Helmistä oli hauska litsyttää ja lässyttää loskassa

Raskauden viimeinen kolmannes alkoi

Meidän 8. vuosipäivä

Helmi oli ensimmäistä kertaa mukanani äitiysneuvolassa

Aloitin ompelemaan ompelukoneella 12 vuoden tauon jälkeen

Tein yhteistyötä Kiddex:n kanssa Hevean luonnonkumisista tuotteista

Koristelimme kotia vappua varten

Vappuaatto



Toukokuu

Vappu

Annoimme vauvan tuleville kummeille kummikirjeet

Hasun lihakauppa 50v juhlat

Moision Kartanon taidenäyttelyn avajaiset

Helmin nimpparit

Mökkeilyä, grillailua, uimista, saunomista

Raskauskuulumisia

Äitienpäivä

Saimme äitiyspakkauksen

Kävimme ensimmäistä kertaa rannalla

Ihastelimme minun vanhoja leluja 90 -luvulta

Teimme kesälomasuunnitelmia

Pekalla alkoi kesäloma

Kuvasimme isoa muhkeaa vauvamasuani

Kävimme Pekan kanssa treffeillä Arboretum Mustilassa

Helmi 3.5v

Ihailimme kauniisti kukkivia omenapuita

Lomailimme pari päivää Pekan kanssa kahdestaan Helsingissä

Helmi sai lahjaksi kultapassin Tykkimäkeen, kävimme Tykkimäessä (monta kertaa)

Mother's blessing päivä Kotkassa ystäväni S:n kanssa




Kesäkuu

Kävimme Kotkassa Katariinan meripuistossa

Ihastelimme Kouvolan Kasarminmäkeä

Oli enää kuukausi laskettuun aikaan jäljellä

Neuvolakuulumisia mm. käynti äippäpolilla

Mökkeilyä

Kävimme Verlassa

Kävimme Tykkimäessä (monta kertaa)

Pekan kesäloma loppui

Tein yhteistyötä Kiddexin kanssa Affenzahnin suloisesta eläinrepusta

Juhannus

Pekan nimpparit

Tein yhteistyötä MayBeautyn kanssa



Heinäkuu

Viimeinen raskausviikko

Vilman syntymä

Sektio- ja sairaalakuulumisia

Neuvolakuulumisia

Kutsuimme läheiset ihastelemaan Vilmaa

Punaherukoiden poimintaa ja leipomista

Pekan parin viikon isyysvapaat

Mökkeilyä

Meidän 5. hääpäivä-puuhäät

Aloitin Oot niin ihana brändilähettiläänä 



Elokuu

Helmin kivat keppihevosleikit, isi rakensi hienon keppihevostallin

Vilma 1kk

Aloitin PlanToys brändilähettiläänä (3kk)

Aloin toipumaan paremmin leikkauksesta

Helmi aloitti päiväkerhon

Mökkeilyä

Kävimme Tykkimäessä (monta kertaa)

Jälkitarkastus

Tein yhteistyötä Oot niin ihanan kanssa heidän vauvakirjasta + muista ihanista tuotteista

Vilman ristiäiset

Kävimme Korkeasaaressa

Muistelimme ihanaa ja kuumaa kesää





Syyskuu

Otimme kauniita syksyistä kuvia ja poimimme omenoita

Pekka leipoi omenapiirakkaa

Vilma 2kk

Tein yhteistyötä PlanToysin kanssa ekologisista kumipuuleluista

Kävimme mökillä

Sisustin kotia syksyiseksi

Vilma 10 viikkoa

Minut kutsuttiin Habitare messuille, kävimme siellä ihastelemassa ja saamassa sisustusinspistä

Teimme ystäväni S:n kanssa tyttöjen reissun Tampereelle Muumimuseoon

Tein yhteistyötä Oot niin ihanan vauvakirjasta + muista ihanista tuotteista



Lokakuu

3kk PlanToys brändilähettiläisyys tuli päätökseen - huikea kokemus!

Osallistuin Kiddexin heijastinpäiväkampanjaan

Vilma 3kk

Tein yhteistyötä KaislaStarin kauniista lastenvaatteista

Olimme flunssaisia

Ostimme Helmille ihanan My Little Pony retron

Meidät kutsuttiin tutustumaan Helsingin kirjamessuihin (valitettavasti emme päässeet paikalle)

Fiilistelimme syksyä ja ruskaa

Selvittelimme neuvolassa syitä Vilman itkuisuuteen

Tein yhteistyötä Oot niin ihanan vauvakirjasta + muista ihanista tuotteista

Juhlimme halloweenia ja kävimme isovanhempien luona karkkikierrokselle



Marraskuu

Pyhäinpäivä

Sisustin uudelleen Vilman vauvanurkkausta

Tein yhteistyötä Kiddexin kanssa Ailefon muovailuvahoista

Vilma 4kk

Isänpäivä

Tein yhteistyötä Sukhin kanssa, kirjoitin heidän käsintehdyistä villamatoista

Mikki Hiiri täytti 90 vuotta

Tein yhteistyötä Oot niin ihanan vauvakirjasta + muista ihanista tuotteista

Pimeää ja synkkää, toisaalta myös kaunista ja tunnelmallista

Sisustin makuuhuoneen jo jouluiseksi

Helmin ihanat 4v synttärit poni/yksisarvisteemalla

Äitini teki taas Helmille (ja Vilmalle) upean piparkakkumuumitalon

Tein yhteistyötä Vauvatalo Johanna Sello kanssa Sock Ons sukanpidikkeistä, W-designin tuttinauhasta ja Lovin tutista

Hento ensilumi satoi Kouvolaan

Vilmasta tuli paljon tyytyväisempi kiinteiden aloittamisen jälkeen (aloitti kiinteät täytettyään 4kk)



Joulukuu

Joulufiilistelyä

Vilma 5kk

Helmi teki kirjeen joulupukille

Ensimmäinen adventti

Meidän uusi jouluperinne: adventtina tonttu tuo lasten joulusukkiin yllätykset

Itsenäisyyspäivä

Laitoimme ja koristelimme joulukuusen

Kävimme Helsingissä katsomassa Stockmannin jouluikkunat ja Tuomaan Markkinat, kävimme myös Ikeassa

Toinen adventti

Lähetimme joulukortit

Helmin joulukerho - Joululoma alkoi

Tein yhteistyötä Personal Planner kanssa, kuvasin heiltä saamaani kalenteria

Kolmas adventti

Ostimme ja paketoimme lahjoja, askartelimme, leivoimme pipareita ja valmistelimme joulua

Neljäs adventti

Joulu

Tein yhteistyötä Oot niin ihanan vauvakirjasta + muista ihanista tuotteista

Uudenvuodenaatto

Vuoden 2019 suunnittelua ja haaveilua



Näitä postauksia luettiin eniten vuonna 2018. Koska raskauskuulumiset kiinnostivat ja niitä luettiin paljon, kokosin vielä tämän postauksen loppuun kollaasin ihanista masukuvista. Nautin raskaana olemisesta, onneksi siitä jäi ihania kuvia muistoksi.♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡