Tällä viikolla olen käynyt KOKS:ssa äippäpolilla lääkärin ja kätilön juttusilla. Samalla tutkittiin miten vauva siellä masussa voi. Tänään kävin neuvolassa rutiinikäynnillä. Mitä tähän loppuraskauteen kuuluu?
Käynti KOKS:ssa jännitti minua todella paljon, sillä kyse on minulle isoista asioista. Johtuen ensimmäisestä synnytyksestä, sen jättämistä traumoista, kapeasta lantiostani ja vauvan isosta koosta tämä meidän toinenkin neiti tulee syntymään sektiolla. Tällä kertaa suunnitellusti ja päivä on nyt viimein päätetty. Leikkauspäivä on juuri se päivä mitä itse olimme ajatelleetkin, raskausviikkoja tulee olemaan silloin tasan 39. Toivon todella, että tämä meidän heinäkuinen tulee pysymään masussa sinne asti. Vielä ei ainakaan ole merkkejä siitä, että synnytys käynnistyisi aiemmin eikä lääkärikään pidä sitä todennäköisenä. Sisätutkimusta ei tehty, koska en kokenut sille tarvetta, lääkäri oli kanssani asiasta samaa mieltä eikä hänkään kokenut tutkimusta tarpeelliseksi, koska minua ei ole supistellut. Oli kiva käydä kurkkaamassa meidän neitiä pitkästä aikaa, ultratessa hän tuttuun tapaan liikuskeli masussa, heilutteli söpösti käsiä ja jalkojaan. Saimme vielä pari kuvaa muistoksi neidin masuajasta ennen syntymää, toisessa kuvassa näkyy pää ja kädet, toisessa jalkapohja, voi että miten söpöä! Vauvan melko isosta koosta johtuen kävin myös käyrällä ja todettiin, että vauvalla on kuitenkin hyvä olla masussani.
Minulla tulee olemaan ennen leikkausta vielä yksi kontrollikäynti KOKS:ssa, jossa katsotaan miten vauva voi, onko hän vielä kuinka hurjasti kasvanut. Meidän suureksi yllätykseksi vauva on arvioitu aika isokokoiseksi. Yllätyimme siksi, kun minulle painoa on tullut tässä raskaudessa paljon vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Viime kerralla, kun vauvaa on ultrattu hän on vielä ollut käyrässä. Helmistäkin aikoinaan arvioitiin nelikiloista, mutta alle nelikiloisena hän lopulta syntyi, vaikka hän syntyi kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Tämä neiti tulee syntymään kolme viikkoa aiemmin kuin isosiskonsa, joten on mahdollista ettei hänkään niin iso ole syntyessään. Aika näyttää minkä kokoinen neiti sieltä tulee. Nyt sain selityksen sille, miksi potkut ja liikkeet ovat niin napakoita, hih.
Tosiaan tälle viikolle mahtui myös neuvolapäivä. Pari päivää sitten minulle tuli melko voimakasta alaselkäkipua ja tunsin kipua myös häpyluun ja sektioarven seudulla alavatsassa. Vähän säikähdin tuntemuksiani ja minulle tyypilliseen tapaan rupesin liikaa miettimään ja murehtimaan, vaikka yritin samalla järkeillä, että tuntemukseni ovat ns. normaaleja loppuraskauden vaivoja. Kerroin näistä fiiliksistä terveydenhoitajalle ja hän tosiaan sanoi juuri ne sanat mitkä toivoinkin kuulevani "nuo kivut ja tuntemukset kuuluvat asiaan, ei ole syytä huoleen, kipu voi välillä olla kovaakin". Vauvan syke kuului hyvin ja terveydenhoitaja sanoi, että vauvan pää tuntui vielä olevan ylhäällä. Kohdallani mikään ei ainakaan toistaiseksi viittaa siihen, että neiti olisi sieltä tulossa ennen aikojaan. Paino oli tällä kertaa noussut reippaammin kuin aiemmin, mutta ei mitenkään huolestuttavan paljon, tässä raskaudessa minulle on tullut noin 7kg. Verenpaineet olivat vähän koholla ja minua kehoitettiin seuraamaan ja mittaamaan niitä kotona, virtsanäyte oli puhdas. Hemoglobiini oli vieläkin alhainen, joten raudan syöminen jatkuu.
Olen saanut niin hyvää hoitoa pelkopolilla, lääkäri ja neuvolakäynneilläni, olen todella tyytyväinen siihen miten minua on kuunneltu ja ymmärretty, miten minut on kohdattu. Miten minua on lohdutettu ja tsempattu. On haluttu, että pystyisin olemaan mahdollisimman rennosti, liikaa pelkäämättä ja murehtimatta. Olen kohdannut raskauden aikana sellaisia hoitoalanihmisiä ketkä tekevät työtään suurella sydämellä ja ovat olleet empaattisia, ehdottomasti oikealla alalla. Toivon, että saan samanlaista kohtelua jatkossakin, myös osastolla (josta minulla on osittain esikoisen ajoilta huonojakin kokemuksia).
Enää muutama viikko, niin saamme pienen vauvan syliimme, ihanaa! Yritän nauttia vielä tästä loppuraskaudesta, vaikka nyt täytyy myöntää, että aika tukalaa alkaa olemaan. Olen toisaalta tyytyväinen siihen, että kovemmat kipuilut ja tuskastelut ovat tulleet vasta nyt viikolla 36, pääsin aika pitkälle ns. hyväkuntoisena, mutta nyt täytyy reilusti höllätä ja malttaa oikeasti lepäillä jne. Toivottavasti tämä loppuraskaus sujuu hyvin ja vauva malttaa kölliä masussani sinne heinäkuun alkuun saakka. Pitäkää minulle peukkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡